Perskules. Epähuomiossa menin käymään Rajalassa, mikä tietää rahanmenoa. Ei se kyllä mun vikani oikeasti ole, sillä rajaloita on sijoiteltu strategisiin paikkoihin ympäri Suomea niin, että niissä on vaikea välttyä käymästä. Eikä se nyt IHAN vahinko ollut, sillä olin bongannut verkkokaupasta yhden vanhan Sigman, jota halusin mennä katsomaan. Se ei miellyttänyt. Koska lintuja muuttaa parasta aikaa niin, ettei taivasta tahdo erottaa, oli pakko keksiä joku ratkaisu. 35 millisellä on turha sohia taivaalle ja haluan yrittää muutaman haahkan tallentaa.

Reissulasi

Siellähän olisi ollut vaikkapa 300 mm f4, jollaisella kotkan kuvat pari postausta sitten on otettu. Hintaan ysiysiysi. Nythän on kuitenkin niin, että teleobjektiivi kuuluu niihin elämälle välttämättömiin asioihin, joiden hankintaa on todella hankalaa perustella kotona. Varsinkin, jos se maksaa tonnin ja on ostettu heräteostoksena. Muita tähän kategoriaan luettavia asioita ovat esimerkiksi moottorikelkka, äänentoistolaitteet sekä golfmailat. Poistuin siis kaupasta satasen hintainen 70-300 mm vanha Nikkori kainalossa. En ole zoomien ystävä, joten tämä saa olla väliaikaisratkaisu, jolla voi kokeilla onko telellä oikeasti käyttöä. Eikä harmita kauheasti, jos se menee reissussa säpäleiksi.

Sulamisvesiä

Onneksi laivojen välissä tänään sattui olemaan sopivasti nelisen tuntia saariaikaa, joten syöksyin luonnon ihmeiden kimppuun. Haahkaparvet pysyttelivät linssini ulottumattomissa ja kotkiakaan ei näkynyt. Täytyi siis tyytyä talitiaiseen…

…joka puolestaan body languagella osoitti, mitä mieltä se on kuvaajasta, joka haluaisi mieluummin kuvata kotkia:

Eikö västäräkistä pitäisi olla vähäsen? Ilmeisesti, sillä eilen vielä Isokaria ympäröi jääkenttä, mutta tänään ei näkynyt kalikan kalikkaa missään. Kiitos etelätuulen. Velvollisuudet alkoivat kutsua kesken lintubongauksen ja matkalla laivaan nähtiin päivän kohokohta.

Olettekos ennen nähneet merimetsoa, joka harjoittelee seisomaan yhdellä räpylällä?