Häpeäkseni minun pitää tunnustaa, että koko blogimaailma oli minulle musta Afrikka vielä pari kuukautta sitten. Sitten surffaillessani törmäsin Googlen mainokseen, jossa kehoitettiin perustamaan blogi. Tuumasta toimeen. Ajattelin iskeä kaksi kärpästä samalla iskulla. Oikeastaan kolme. Olen sen tuhat kertaa selittänyt milloin naapurin Reiskalle, sukulaisille, golfkavereille ja kenelle nyt milloinkin omaa toimenkuvaani. Olisi aika kätevää sanoa, että käypä katsomassa blogista… Toiseksi valokuvausharrastus: jos sattuu saamaan hyvän kuvan, se ansaitsee päästä esille. Kolmanneksi, luotsit tekevät tärkeää ennaltaehkäisevää turvallisuustyötä, mutta luotseja ei oikeastaan koskaan missään mainita. Me olemme ammattiryhmä, joka pääsee julkisuuteen ainoastaan huonossa valossa. Silloin, jos jotain ikävää sattuu.

En mä nyt kuitenkaan kuvittele, että tämä blogi nyt luotsausta sen kummemmin tunnetummaksi tekee. Toisaalta onhan viisi tuhatta kävijää ensimmäisen parin kuukauden aikana ihan hirveän paljon enemmän kuin olisin kuvitellut.

No onko järkeä höpistä omiaan suurelle tuntemattomalle? Ehkei. Bloggaus vaatii melko paljon aikaa ja vaivaa. Varsinkin valokuvabloggaus. Pitää miettiä kuvia, terävöittää niitä hieman webbiä varten, ja ennen kaikkea yrittää ottaa edes jotenkin siedettäviä kuvia. Varsinkin luotsaukseen liittyvien kuvien otto vaatii harkintaa. Aina ei ole todellakaan sopiva hetki kuvailla, ei laivassa eikä veneessä. Työnteko on etusijalla.

Välillä ei kirjoittaminen suju. Ei kerta kaikkiaan irtoa mitään. Silti blogia pitäisi säännöllisesti päivittää, jotta lukijoiden mielenkiinto säilyy. Ei viitsisi kuitenkaan suoltaa sitä itseään. Olisi mielenkiintoista tietää, miten muut bloggarit ovat tämän ratkaisseet?

Kirjoittaminen on kuitenkin hyvä tapa tyhjentää pääkoppaa. Jos siinä samalla onnistuu jonkun tiedonmurusen ja valokuvan jakamaan, on se mainio asia. Siitä kai se motivaatio bloggaamiseen löytyy?

 

13 kommenttia artikkeliin ”Mitä järkeä on blogata?

  1. Just se ajatusten jakaminen ja semanhenkisten ihmisten löytäminen on äärettömän motivoivaa ja kivaa. Itselleni vielä kirjoittaminen ja kuvaaminen on erittäin mieluisaa, joten ihan todella tykkään bloggaamisesta. Se on kiva harrastus, jonka kautta tulee ihan uusia juttuja elämään. Eikä harrastuksissa aina tarvitsekaan olla järkeä – nehän on nimenomaan sitä varten, että voi vapaaehtoisesti duunailla jotain, josta nauttii. :)Mulla tulee harvemmin niitä hetkiä, ettei olisi mitään asiaa, koska inspiroidun milloin mistäkin. Jos ei kertakaikkiaan ole mitään sanottavaa, niin sitten en postaa tai käytän jonkun postauksen luonnoksista varastosta. Niitä on siellä muutama, just in case.

  2. Sulla on aika hienosti sitä sun tätä 😉 En mäkään tästä luotsauksesta koko ajan jaksa, eikä omaa duuniaan edes halua koko ajan miettiä. Siksi täältä löytyy vähän muutakin. Meillähän ei ole työelämää erikseen, on vain elämä. Mä jätän ne prinsessat tosin sulle suosiolla!

  3. Kuule – sun blogi on kovasti ollut suosiossa tämän ruudun takana ja varmasti lisännyt tietoisuutta luotsin ammatista. Viimeksi hetki sitten hekotettiin jollekin luotsikutterijutulle. (Yksi teräksinen matkapursi talvehti jäissä ja nyt se oli raivannut tiensä viitisenkymmentä metriä jäissä sulaan veteen. Arveltiin, että olikohan se kätevä luotsikutteri käynyt auttamassa). Ei olis siitäkään masiinasta mitään tiedetty ilman tätä mainiota blogiasi!Oma blogini lähti liikkeelle varsin käytännöllisestä tarpeesta ilmoittaa, että olemme turvallisesti yöpymissatamassa perillä pidemmällä (ensimmäisellä) purjehdusreissulla. Nyt keväällä innostuin bloggailemaan milloin mistäkin. Lukee sitten ne joita sattuu kiinnostamaan. Se vapaus tässä minusta on kaikista parasta.

  4. Mukava kuulla. Se on blogimaailmassa totta, valinnanvapautta on. Mä luulen kuitenkin, että jokainen aloitteleva bloggari jossain vaiheessa pohtii näitä juttuja.

  5. Totta, on mietitty samoja kuvioita. Pitäisikö säännöllisesti päivittää, onko juttu blogin aihepiirissä, sopiiko se sinne, ei ole kuvia vaikka on aihe ja toisin päin…

  6. Sama ja tuttu tunne. Minä löysin bloggailun vasta joulukuussa ja nyt täysin kajahtaneena luen muiden blogeja ja kirjoitan itse.

  7. Tuossa olen samaa mieltä kanssasi, että kirjoittamalla ajatukset selkiävät. Päässä ne ovat vielä kaaoksena ja sanat vyöryvät toistensa yli, mutta kirjoitettuna ne pysähtyvät ja ajatuksiin tulee järkeä, toivottavasti. Blogisi ovat olleet kiinnostavia ja aina aamuisin käyn ensimmäiseksi tarkistamassa, onko mitään uutta. Kuvat ovat kivoja, nyt tuo viimeinen lintukuva on kerrassaan hellyttävä.

  8. Mä olen koko merellä viihtyvälle suvulle suositellut blogiasi. Hyvät kuvat ja vaihtelevat aiheet kiinnostavat . Itse olen täysi amatööri bloggaamisessa, aloitin viime kevät talvena ja syksyllä laitoin blogin lomalle useammaksi kuukaudeksi kun ei saari ja meriaiheita eikä muitakaan mielenkiintoisia löytynyt.Näin "amatöörinä" tulee ajateltua, että itselle tätä lähinnä tekee ja jos joku on kiinnostunut niin se on aina plussaa.

  9. Kiitos positiivisesta palautteesta. Niin kuin arvelin, samansuuntaisia ajatuksia on muillakin. Jottei luotsausta kaluta ihan loppuun, yritän siihen liittyvän postauksen tehdä ainakin kerran viikossa. Jos juttua on, niin useamminkin. Muuten saattaa tulla mitä sattuu ja kameran eteen osuu. Mereen liittyvää ja veneilyä ainakin, enkä ihmettelisi vaikka golfpallokin näkyisi jossain vaiheessa. Meidän kentän range on avattu. Vaimo, nähdään syksymmällä! 😉

  10. Itekin on tässä talven aikana ihmetelly, että eipä oo juurikaan "sanottavaa" kun meidän blogi http://siskoniamelie.blogspot.fi/ on lokikirja. Mutta jo näin keväällä alkaa tulla uusiakin juttuja ja me tehdään tota itselle ja vähän tutuillekin. Toki tuntemattomatkin on tervetulleita. Sun juttuihin törmäsin Norpan kautta, tykkään sun tyylistä kirjoittaa ja kuvat on mahtavia.

  11. Kiitos sullekin kehuista. Norpalle mä olen velkaa ison kiitoksen, sieltä on tulvinut tänne porukkaa. Nyt aika moni jo tietää, että luotsilla voidaan tarkoittaa muutakin kuin Juhani Tammista! Sitten vielä kun tuonne saaristoon ei moni pääse kuin kesällä, on musta mukavaa jakaa ne kolme muutakin vuodenaikaa kuvina.

  12. Suuri kiitos! Jos et pahastu, taidan kuitenkin jättää väliin, sillä lukemani blogit ovat jo lähes saaneet kaikki tuon. Mutta kiitos!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s