Jääraportti

Pitkästä aikaa luotsaamassa tänään. Väliin on mahtunut flunssaa, vapaaviikkoa ja minipääsiäislomaa. Oli aivan mahtava päivä merellä. Heti tuli huono omatunto, kun töissä oli poikkeuksellisen mukavaa. Suomalaiskansalliseen tapaan töissä kuuluu vähän harmittaa. Varsinkin alkuviikosta.

Pallomeri

Selkämeren eteläosa on muuttunut pallomereksi siellä, missä laivat liikkuvat. Jääpalaset pyörivät rännissä kasvaen ja pyöristyen samalla. Yöpakkaset liimaavat ne yhteen, jolloin matkanteko rännissä muuttuu takkuiseksi ja täriseväksi.

Sunshine on the rocks

 

Jääkenttä on hauskannäköinen, koska siellä risteilee ikään kuin teitä siellä, missä rännit pysyvät paikoillaan. Vain tienviitat puuttuvat.

Isola Grande

Nämä ”tiet” ovat kuitenkin sikäli ilkeitä, että ne saattavat siirtyä tuulten ja virtojen mukana. Erityisesti Perämerellä ja Merenkurkussa on toisinaan kriittisiä tilanteita, kun jääkenttä lähtee liikkeeseen. Silloin syntyy puristusta, jolloin laivat juuttuvat kenttään kiinni. Kenttä puolestaan saattaa jatkaa liikettään kohti matalikkoja. Tällöin syntyy vaaratilanteita, ellei jäänmurtajaa ole lähistöllä. Jäillä on uskomaton voima, sen tietää jokainen, jonka mökkilaituria jää on joskus kohdellut kaltoin.

Kutteri murtaa jäitä

Toisinaan jää muodostaa komeita kasoja, kun tuuli on painanut lauttoja esimerkiksi kivikon päälle. Pohjoisessa kasat saattavat olla toistakymmentä metriä korkeita. Lisäksi niitä saattaa ilmestyä yhdessä yössä, kun vähän tuulahtaa. Aikamoista haittaa merenkululle on tuosta Kittilänpojan pikasementistä kolleegani ilmausta käyttääkseni.

Vesihuolto pelaa

Meillä täällä etelässä oli kuitenkin kaunis kevätpäivä ja tuulesta ei ollut tietoakaan.

Filippinoakrobaatit virittävät gangwaytä

 

Toivottavasti aurinkoiset säät jatkuvat! Lähden sivistämään itseäni pariksi päiväksi kurssille, mutta ehkäpä sielläkin linssin eteen osuu jotain mieltä kiehtovaa.

 

Vanhuus ei tule yksin

Sanovat, että vanhempana ei pysty enää nukkumaan kovin pitkään aamuisin. Henkilökohtainen vanhuuteni alkoi tällä perusteella tänään, sillä olin ennen auringonnousua kamera kourassa valmiina tallentamaan luonnon ihmeitä. Täysin vapaaehtoisesti.Toivon mukaan vanhuuteen ei liity muita vaivoja. Ainakaan puoleen päivään mennessä niitä ei ole vielä ilmennyt.

Lähistöllä on virtaava salmi, joka pysyy talvellakin auki. Arvelin sen yöpakkasten kanssa yhteistyössä tuottavan valokuvaussumua. Siispä sinne. Näin olikin, mutta kymmenen asteen pakkanen ei riitä tuottamaan kovin hienoa efektiä, eikä myöskään kuuraa, joka kuuluisi talvisiin luontokuviin.

Ruoho on aidan takana aina vihreämpää, joten kaikkia kylmettymisiä ja influenssia uhmaten rämmin puolisen kilometriä umpihangessa läheisen selän rantaan, koska kaukaa katsottuna maisemat olivat siellä hienompia. En nyt ainakaan heti pysty sanomaan, mikä olisi viisaampaa kuin sukat märkänä kahlata metsässä puoli kuuden aikaan pyhäaamuna.

Pitää lähteä, jotta voi päästä perille tai tulla takaisin vai miten se nyt oli. Nämä muumiviisaudet päässä pyörien huomasin maiseman olevan ihan yhtä pliisua kuin umpihangen tuolla puolen. Ainakin on yritetty, jospa jäätyneet varpaat jalostaisivat jotenkin kortille tallentuvia kuvia. Ei jalostaneet. Vaikka meillä Suomessa on hienoja maisemia, kuvissa pitäisi niiden lisäksi olla joku juttu. Muuten se on vähän kuin katselisi hienoja taulun kehyksiä. Ei vaan ollut juttuja liikkeellä. Fauna ilmeisesti veti vielä sikeitä, ja Flora on syvällä lumen alla. Ainoa elävä olento paikan päällä oli aamuvirkku pilotti.

Toisaalta oli kyllä hienoa kuunnella jäiden pauketta kirpeässä pakkasessa. Vanhuus ei taida olla pöllömpi juttu ollenkaan.