Nyt saa tele väistyä hyllylle huilaamaan. Sillä ei oikeasti voi kuvata kuin lintuja tms. kaukana olevia kohteita. Musta ei kyllä tule lintukuvaajaa. Olipa minkälainen putki hyvänsä, ne ovat aina liian kaukana. Enkä jaksa vaania tipuja hiljaa paikallaan niin kauan kuin pitäisi. Edelleenkään en pidä zoomista. Se on passivoiva tekijä ja houkuttelee räiskimiseen. Kiinteäpolttovälisellä joutuu miettimään paljon enemmän kuvan sommittelua.

Edellä mainittujen seikkojen takia en edes halunnut teleobjektiiviin panostaa niin paljoa kuin olisi pitänyt, eli noin tonnin verran. Markalla saa markan vehkeet toimii tässäkin. Aikamoista suttua tekee halpa tele. Kevään linnut on mun osalta kuvattu ja tarpeen vaatiessa tötterö lähtee kiertoon. Ehkä siinä vaiheessa sitten, kun on aika hankkia laajakulmalinssi. 14 millinen olisi kesämaisemissa kova sana, mutta siihenkin joutuu satsaamaan paljon. Varsinkin, kun oletan sen olevan pitkäaikaisempi hankinta. Pitää tutkia, onko perheen hankintabudjetissa tilaa moiselle. Ja minä vuonna. (Kommenttiboksi suljettu vaimolta, turha yrittää.) Onkohan olemassa objektiivivuokraamoita? Voisin kuvitella niille olevan markkinoita.

Palattuani urbaaniin ympäristöön karmea kuntoiluvillitys iski päälle ja oli lähdettävä fillarilla Ruissalon kierrokselle. 22 kilometriä kertyi matkaa ja kuviakin tuli otettua samalla.

Älkää ostako surkeita objektiivejä. Tai huonoa punaviiniä. Elämä on ihan liian lyhyt moisten tuotteiden käyttämiseen. Sniiduilu kostautuu aina. 35 millinen on jälleen kiinni kamerassa.

 

6 kommenttia artikkeliin ”Objektiivisuutta

  1. Olet kyllä niiiiin oikeassa! Ostin aikanaan 70-300 mm:sen siinä uskossa, että no nyt saa merellä hyviä kuvia linnuista. Ja pah, ei se tosiaan riitä mihinkää! Puluista ja lokeista kuvia saa, ne kui ei pelkää kaupungissa ihmisiä =D Se missä olen putken todennyt hyväksi on, jos haluaa kuvata esim. jostain rakennuksesta mukavia yksityiskohta korkealta. Eli sama virsi täällä, lintukuvaus saa jäädä =D

  2. Eniten halvoissa telezoomeissa häiritsee se jälki, mitä ne tekee. Mäkin ajattelin, ettei sitä nyt tavallinen kuvailija huomaa, mutta väärässä olin. Ja vähänkin kun tulee hämärää, niin se on sitten siinä.

  3. Voisitko vastaisuudessa lisätä varoituksia tyyliin "tämä blogi sisältää käärmeiden kuvia", jotta ei tarvitse enää toista kertaa hypätä tuolista ikkunan läpi ulos ja voi jättää senkertaisen jutun väliin?

  4. Tervehdys! Kiitos hienosta blogista. Pääosin kuvatkin on hienoja, mutta joskus kannattaa miettiä vähemmän kallista tekniikkaa ja enemmän valokuvauksen perusasioita. Kultainen leikkaus ja taivaanranta suoraksi, niistä on hyvä aloittaa ;). PS. En ole itsekään hyvä kuvaaja, mutta olen päättänyt lakata syyttämästä huonoa kameraa ja yritän *ottaa* parempia kuvia. Vaikka hyvästä kamerasta onkin apua, laitteet ei tee kuvia. Ne on itse otettava ja nähtävä se oikea hetki.

  5. Olen samaa mieltä. Kalliit laitteet ei ole Se juttu. Toisaalta taas huonolaatuiset ärsyttävät. Olen niin ikään samaa mieltä hetkestä. Tiedän, että otin hyvän kuvan ennen kuin otin sen. Blogiin taas pitää joskus ottaa "täytekuvia". Mitä jos viis veisaa leikkauksista ja pitää horisontit tahallaan vinossa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s