Mun piti kirjoittaa saarna veneiden ja laivojen välisestä yhteispelistä näin veneilykauden kynnyksellä. Otin jo kuviakin sitä varten. Lykätään sitä myöhemmäksi, sillä tänään satoi vettä. Se ei sinänsä ole kovin erikoista, eikä aiheuta hurraa -huutoja tai muitakaan primitiivireaktioita.

Sateen seurakset sen sijaan aiheuttavat suurta riemua ainakin valokuvaukseen hurahtaneessa entisessä merenkulkijassa. Marssin työyhteisömme valokuvausgurun perässä kuvaamaan vesipisaroita. Myönnän, saattaa olla, että raja on ylitetty. Pöhkö, mikä pöhkö. Onneksi (vielä) autiolla saarella ei ole uteliaita silmäpareja seuraamassa, kun isot miehet kyykkii linssit kiinni pensaassa.

Aika veikeää käyttää eri valotuksia ja salamaa pisaroiden ikuistamisessa. Muutama merellinen maisemakin tuli taltioitua.

 

Tämän päivän töissäkin opin taas uusia asioita. Muun muassa sen, että jos laivassa työskentelee miehiä (Marssista) ja naisia (Veenuksesta), molemmilla pitää olla omat kalenterit. Otin niistä kuvan. Arvatkaa, kumpi on kumman.

 

7 kommenttia artikkeliin ”Pisaroita

  1. Kannatti kyykkiä, tuli nimittäin hienoja kuvia!Jään odottelemaan aikomaasi postausta, kaikenlaisia jänskäpänskämanööverejä sitä nimittäin näkee tuolla väylillä. 😀

  2. Jesh, maltan tuskin odottaa ;). Olinkinajatellut laittaa sulle ihan toiveen tuosta aiheesta, kun mieleen palasi vuosia sitten käyty keskustelu liittyen "mäajannyttässäkeskelläväylääkunmunplotterikäskee -" sekä "kylläseväistää" -veneilijöihin ;).-Sanna

  3. Onneksi sellaiset veneilijät ovat jo merenkulkumuseossa, ja jäljellä on ainoastaan hyvätapaisia.Laita muuten vaan toiveita, jos on jotain. Aina ei itse keksi, että tuostakin saisi juttua aikaiseksi.

  4. Hahahhaaa. Olipas hauska pläjäys. Mielettömän kauniit ja herkät kuvat, paitsi viimeisin ja siihen päälle ihanan visuaalisesti kuviteltava hupaisa kuvausreissu. Aivan ihana miksaus, vaikka mitä, yhteen blogipäivitykseen 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s