Hotellin ikkunasta
Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua

Purjelaivat lähtivät kohti uusia seikkailuita lauantaina. Aika mahtava tapahtuma, puolisen miljoonaa kävijää. Kaikki eivät onneksi käyneet kutteria katsomassa, mutta voi sanoa, että tuhannet kuitenkin. Eikä pelkästään kutteri kiinnostanut, vaan luotsaus yleensäkin. Pitkiäkin keskusteluja aiheesta käytiin, kiitos niistä!

Välillä oli ruuhkaa

Aikamoisia harhaluulojakin oikaistiin. Monella oli käsitys, että kutteri on sellainen ”follow me” -vene, joka opastaa laivat satamaan. Joku kyseli, että vieläkö laivoja luotsataan. Kun vastasi, että 25000 kertaa vuodessa Suomen rannikolla, niin yllätys oli melkoinen. Parhaiten tuntuu merenkulusta hanskassa olevan Silja ja Viking, eihän NE nyt sentään luotsia käytä. No ei. Paitsi mitä nyt joskus telakkaan mennessään. Luotsileidarit kiinnostivat myös kovasti. ”Jaa, että noitako pitkin kiivetään ja talvella myös?” Pikkukippareiden päivän täyttymys oli päästä kuskin penkille istumaan. Muutama itkupotkuraivari lahjottiin karkkiaskilla tiehensä.

Kansainvälinen fiilis näkyi

Summa summarum, oli mukavat pari päivää Helsingissä, kiitos kaikille kävijöille.

Sorvin ääreen on palattava jälleen. Olisihan tässä vielä ollut kaikennäköistä… Loman loppuhuipennukseksi oli käytävä vielä istumassa sitloodassa – vesisateessa tietty – järvimustot (Rukan kumipuku) päällä. Jotenkin tuntuu, että järviveneilyperiodi alkaa olla päättymässä osaltamme. Onhan siinä puolensa, mutta… meressä on se oma juttunsa. Sitä paitsi näin veneen, jossa oli sälekaihtimet ja aloin voida henkisesti pahoin. No, katsotaan, mitä tapahtuu.

Jännä, miten helteet ja työt alkaa aina samaan aikaan.

 

2 kommenttia artikkeliin ”Purjelaivat ja lomat paketissa

  1. Morjesta Olli! Löysin blogisi tänään sattumankaupalla ja hyvä kauppa se olikin! Nimittäin paras blogi, mitä olen ikinä lukenut ja tämä on paljon sanottu meikäläiseltä, joka on käynyt läpi muotiblogia toisensa perään… Samalta istumalta vetäsin koko setin läpi. Tosin voi tulla vähän kalliimmaksi, kun vanhojen blogien selailu, täältä kun ei niitä inspiksiä löydy uudesta laukusta tai hameesta. Ostoslistalle pölähti purjevene. Mutta jatka samaa loistavaa rataa!-SKy

  2. Kiitoksia!Mukavaa, että tykkäät. Yritän jatkaa valitsemallani uralla, vaikka eihän sitä tiedä, mitä muotivinkkejä täältä voi alkaa sataa… No, tuskin!Jos haluat ostaa purjeveneen, meidän voisi olla myynnissä edullisesti! Pakko kai se on vaihtaa hieman isompaan 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s