Talvella on kivaa olla merimies. Saa seilailla kauniissa kuuran komistamissa maisemissa. Siitä tulee hyvälle tuulelle, kun raikkaana talviaamuna astuu ahteritäkille vetämään keuhkot täyteen raikasta meri-ilmaa.
Ennen satamaan tuloa on tärkeää huolehtia siitä, että ruuman luukut saadaan nopeasti auki, ja purkaus voi alkaa. Samalla kunto kohenee kivasti ja mielikin pysyy virkeänä, kun pikkuisen harrastaa liikuntaa.
Talvella laivan kiinnitys laituriin sujuu liukkaasti, kun trosseja peittää kirkas ja kaunis jääkerros. Ihan kuin olisi talvisella luistinradalla! Keulapakalla on hauska katsella, kun laivan bulbi leikkaa edessä olevaa jäätä. Tuntuu, että kaikki kiire on hävinnyt ja aika ikään kuin pysähtyy pitkäksi toviksi.
Sen lisäksi, että maisemat ovat kauniita, luontoäiti on koristellut myös laivaa. Onko mitään mukavampaa näkyä kuin laivan keulaa koristavat jylhät jääpuikot? Ne mykistävät kauneudellaan kokeneimmankin täkkärin!
Voi kun olisi ikuinen talvi! Silloin merimies tuntee itsensä vasta merimieheksi ja ammentaa voimaa pitkää ja tylsää kesää varten.
Todella hienoja kuvia ja hauskaa kerrontaa. 🙂
Kiitos! Oli niin hyvät maisemat viime viikolla, että kuvia kertyi.
huikeat kuvat! suomen talvi on kaunista ja kylmää! tämä blogi piristää päivää ja nostaa kerronnallaan hymyn huulille. Kiitos!
Hyvä! Sittenhän mun harrastuksesta on iloa muillekin, se on parasta palautetta, mitä voi saada.
Hienoja kuvia, kauniita maisemia! Näitä kuvia katsellessa ymmärrän hyvin miksi merimiehet rakastavat talvea ja pieni kateus työympäristöstä nousee konttorirotalle.
Kapusitko ekan kuvan jälkeen laivan kyytiin ja oletko toista kuvaa ennen jättänyt laivan oman onnensa, tai siis navigointitaitonsa, varaan? Vaikka kauhean korkealla meren pinnasta ei ollakaan, niin kyllä huimaisi olla jäänhakkuupuuhissa lastiluukkujen päällä!
Kiitos, en kavunnut. Kapusin aamutuimaan Ruissaloon Kalkkiniemen mutkaan, kun tiesin kolleegan olevan tulossa laivalla. Kannatti, vaikka näpit jäätyivätkin! Filippiinot tekevät toisinaan huimia suorituksia jäisten rakenteiden päällä.
Hyyyytävän kaunista 🙂
Kiitos!
Joo, kaunista on talvella juu. Mutta ei tule kyllä yhtään ikävä talvimerenkulkua, tuli harrastettua sitä ihan tarpeeksi. Ruudun ääressä on mukavan lämmintä.
Mutta mukavuusalueeltahan pitää välillä poistua…! 🙂