Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että mitä jos työkaverisi tulisi aivan toisenlaisesta maailmasta kuin sinä itse? Ei siis vaikkapa Japanista tai ns. tavallisista paikoista, vaan vaikkapa Kiribatista, Tuvalusta tai Vanuatusta. Töitä pitäisi yhteistyössä tehdä, ja töiden jälkeen tämä työkaveri tulisi teille asumaan.

Tulipa tässä erään kipparin kanssa juttua eksoottisista kansalaisuuksista ja työn tekemisestä heidän kanssaan. Parikymmentä vuotta sitten hän oli ollut samassa laivassa merimiesten kanssa, jotka olivat kotoisin paikasta nimeltä Kiribati. Kiribati on kärpäsenkakan kokoinen saari keskellä Tyyntä valtamerta. Ei siis ihan maailman tapahtumien keskiössä. Noh, Kiribatin pojat olivat pöllähtäneet Frankfurtin kentälle keskellä talvea pelkissä T-paidoissa. Siispä shoppailemaan vähän talvisempaa varustusta ennen laivalle menoa. Kulttuurit törmäsivät kerta toisensa perään: kaverit olivat tottuneet käppäilemään rannalla paljain jaloin, joten kenkäpakko laivalla aiheutti närää. Ja varmaankin hiertymiä koipiin. Ruoka-aika. Pläts! Lautaselle ilmestyi raaka kala. Ei ollut kavereilla tapana pilata sitä kypsentämällä…ja onhan meilläkin sushi tullut sittemmin suosituksi. Kantapään kautta opituksi tuli myös se, että kantta ei kannata spuulailla vesiletkulla kahdenkymmenen asteen pakkasessa.

Mutta mistä sitä voi kaiken maailman asioita tietää, jos ei ole niihin ikinä törmännyt? Tyynellämerellä harvemmin on pakkasta, eikä siellä itsekään tulisi kenkiä käytettyä. Nykyään koulutus on muuttunut niin, että pahemmilta kulttuurishokeilta vältytään. Pienempiä kyllä edelleen esiintyy. Siitä huolimatta toimeen on tultava ja hommien sujuttava.

Big Brotherit ja sen sellaiset ovat aika kevyttä kamaa monikansalliseen laivayhteisöön verrattuna, joka on melkoinen sosiaalisten taitojen kelluva korkeakoulu. Pitää oppia sietämään erilaisuutta ja eri tapoja tehdä asioita. Pitää kommunikoida muulla kuin omalla äidinkielellä. Pitää ottaa selvää toisista kulttuureista, jotta osaa esittää asiat oikein.

Toisaalta aikamoinen työn ohessa tuleva bonus, joka tulee vähän kuin itsestään. Vai mitä?

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s