Tuo kaikkien kaipaama talvi on täällä. Jäät tulivat pakkaskauden myötä ja tänä aamuna ropsautti pikkuisen kuorrutusta päälle. Nyt voidaankin ruveta spekuloimaan mahdollisella kevään tulolla ja jäiden lähtemisellä. Ihmismieli on siitä kummallinen, että se ei koskaan ole tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen, vaan aina pitää haikailla jo tulevaa.

Jotenkin on kiva, kun ikuinen lokakuu vihdoin loppui, vaikka meikäläisten hommia talvi vähän mutkistaakin. Veneet ja vehkeet on jäässä ja on liukasta. Ulkomaanelävä ei ole tullut ajatelleeksi, että jos luotsileidarit rikaa pari tuntia ennakkoon, niin tuloksena on veistoksellinen möykky laivan ulkosivulla. Pitää pestä jäitä pois laivan ja laiturin välistä, ennen kuin päästään kiinnittymään. Kestää, kestää… Koitetaan runnoa laivaa ympäri satama-altaassa, eikä meinaa tulla mitään. Luukut on jäässä, kaikki on jäässä. Jäärännikohtaamisia, murtajia, soittelua sinne tänne…

Kaikenlaista ylimääräistä. Mutta jotenkin toisaalta mukavaa. Tapahtuu kaikenlaista ja pitää vähän tsempata itsekin, jotta asiat sujuvat. Merenkulku ei olekaan sitä, että ajellaan gps:n avulla viivaa pitkin jalat pöydällä, vaan merimiestaidot on valjastettava käyttöön. Muuten ei Suomen talvesta selviä.

Ai niin, tiedättekö, mikä on mukavuusalueelta poistumisen äärimmäinen muoto? No, tietenkin paksuihin toppavaatteisiin sullottu ghanalainen, joka pieni kumivasara kourassa naputtaa jäätä ruuman luukusta 20 asteen pakkasessa. Sen kauemmaksi on vaikea päästä.

Tarina kuvan takana

Lyöttäydyin jälleen kutteriin ottamaan kiipeilykuvasarjaa, koska sellaisia ei ymmärrettävästi yleensä ole tilaisuus ottaa. Ainakaan, jos itse on se kiipeilijä. Tässä esimakua rawina, julkaisen loput myöhemmin, kun olen saanut ne käsiteltyä. Pakko kai investoida kenttämallin kuvankäsittelylaitteistoon, eli macbookiin…

Posted with Blogsy