Kusti oli polkaissut sillä välin, kun olin töissä ja kaipaamani jalusta ilmestynyt läheiseen postiöfiisiin. Kurvasin siis sinne kumit vinkuen ensi töikseni.

Taivashan on pilvessä seuraavat viisi kuukautta ja täysikuu on toistaiseksi peruttu, joten ainakin aluksi pitää keskittyä arvioimaan kapistuksen teknistä puolta. Ehkä joskus tulevaisuudessa käy ilmi, mitä hyötyä siitä on. Ja pitääkö aina kaikesta olla jotain hyötyä? Pääasia, että on jalusta. Eihän sellaiseen ihmiseen voi luottaa, joka ei jatkuvasti kanniskele järjestelmäkameraa (Nikonia luonnollisesti) ja jalustaa repussaan ympäriinsä.

Päällisin puolin näyttää siltä, että Kiinasta on tullut laatua kerrankin. Esim. yhtään muoviosaa ei paketista löydy, vaan kaikki osat ovat alumiinia tai kumia. Pari kuusiokoloavainta seurasi mukana mahdollista purkamis- ja puhdistustoimenpiteitä varten. Samoin pikakiinnityslevy kameralle.

Kasaaminen käy näppärästi. Jalat saa säädettyä kolmeen eri kulmaan, ja jatkopalat tulevat esiin yhdellä ranneliikkeellä. Keskiputki lähtee tarvittaessa irti, jos haluaa lisää tukevuutta. Vailla minkäänlaista referenssiä en osaa kyllä tukevuudesta muuta sanoa, kuin ettei se mihinkään hetku eikä notku. Ainakaan puolitoistakiloinen setti päällään vitkalaukaisinta käytettäessä. Isolla lintukalustolla voisi tilanne olla toinen, mutta sellaista ei ole tarkoitus hommatakaan. On se sen verran omituista puuhaa tuo lintujen tiirailu.

Parasta on koko. Ei sitä jalustaa tulisi raahailtua, jossei se menisi näin pieneen tilaan. Painoa kuulapään kanssa on reilu kilon ja pituutta 30 cm. Siis kuljetusasennossa. Toisessa ääripäässä noin 140 cm.

Mieletöntä täysikuuta odotellessa tein kuvausmatkan meidän olohuoneeseen, josta oheinen kuva on napattu 20 s valotusajalla. Suurin homma oli saada kakarat ja koira pysymään poissa sen aikaa.

Posted with Blogsy