Tätä olen spekuloinut ennenkin, mutta törmäsin jälleen tuttuihin tervetuliaissanoihin saapastellessani erään laivan brygalle. ”Perkkeele, saattana, minee rakasta sinu! Uksi, kaksi.”
Onhan se huvittavaa tietty, mutta asiaa syvemmin miettiessä tulee mieleen, että miten ihmeessä juuri edellä mainitut sanat ovat ylivoimaisesti kielemme tunnetuimmat. Ilman muuta joku mölö on mennyt ne opettamaan, en usko että ne ovat ensimmäisenä vaikkapa Berlitzin opetussuunnitelmassa. Eikä vaan joku, vaan jotkut, ilmiö on sen verran yleinen.
Toimii sama myös toisinpäin: osaan itsekin kiroilla mielettömästi venäjäksi ja alatyyliset ilmaukset ovat hienosti hallinnassa. Siitäkin huolimatta, että eihän niistä juuri hyötyä ole. Tarkemmin, kun mietin, niin em. finessejä osaan lisäksi ainakin espanjaksi, ranskaksi, italiaksi, saksaksi, puolaksi, ruotsiksi ja tietenkin englanniksi. Ja miksi ihmeessä? Kertooko se minusta jotakin ihmisenä?
Ei, sillä en ole niitä tietoisesti opetellut. Ne ovat vaan tarttuneet jostakin. Vahvasti, ei yhtään tarvitse muistella. Siksi olisi kiva tietää tuo oppimismekanismi ja voisiko sitä hyödyntää jotenkin järkevästi? Onhan se hauskaa osata sanoa ranskaksi ”paska”, mutta hyödyllisempää olisi osata kenties jotain muuta. Olisiko se tuo huumori kaiken takana? Vahva motivaatio oppimiseen syntyy siksi, että on hauskaa osata jotain? Toinen esimerkki: merikoulun lastiopin kemiasta muistan ainoastaan sen, että merkaptaanit ovat pitkäketjuisia pahalle haisevia hiilivetyjä. Muun muassa haisunäädissä on juuri näitä. Todella hyödyllistä.
Pedagogit ja lingvistit, tässä tilaisuutenne muuttaa maailmaa. Laittakaa opetussuunnitelmat uusiksi. Suostun vapaaehtoiseksi koekaniiniksi, jos joku haluaa opettaa minulle em. metodilla esim. ranskaa.
Posted with Blogsy
luotsinblogi 
Heh heh, en millään malta olla sanomatta, että ehkä tää on miesten juttu? En ainakaan myönnä omaavani alatyylivokabulääriä noin monella kielellä! …joo näin se on, miesten juttu. 😉
Se on varsin mahdollista. Mikä olisi vastaava innoituksen lähde naisilla? Luulen, että sellainen on.
Oppineet suomenkielen tärkeät sanat. Puuttuu vaan yks vee.. Kuuntele nuorison…ja vähän vanhempienkin sanavarastoa.
Vee-sanaa ei kyllä juurikaan ulkomaalaisten suusta kuule. Sitä kuulee sitten, niin kuin sanoit, toisista lähteistä. Apropoo, kiinnostavaa on kuitenkin itse tuo oppimismekanismi, ei ehkä kakkahuumori niinkään.
Meidän perheen puheesta ulkomaalaiset on napanneet sanat ”idiootti” ja ”joojoo”.
Olen yrittänyt aktiivisesti opettaa ”toi maksaa” ja ”revi siitä” (= now I have given you the facts, feel free to draw your own conclusions). Ja silloin harvoin kun joku haluaa oppia ”I love you” sanon että se on ”Koska syödään”.
Revi siitä oli loistavasti kiteytetty. Seurasin kerran, kun tuttava yritti kääntää ” hau meni ja heilutti häntää” englanniksi. Tarkoittaakohan ”Je t’aime” siis koska syödään? Eihän mihinkään voi näemmä luottaa.
Jos italialainen lapsi juoksee kotiin koulusta ja huikkaa ”Mamma, ti amo ! ” sehän tietysti tarkotitaa että ”Äiti, koska syödään”. Eikö ?
Ilman muuta!
Kaipa joistakin on hauskaa opettaa ihan vääriä ilmaisuja, ja mistäpä kieltä taitamaton ressu voisi arvata, mitä opetetaan. On olemassa ruotsalainen nuortenkirja nimeltä ”Kiitos – kita kiinni”. Siinä paikalliset nuoret opettavat maahanmuuttajille ruotsia kirjan nimen tyyliin ja ovat mielestään hyvinkin fiksuja.
Nuorempana, reilaus-vuosina ja kv. harjoittelussa, yritin opetella kolme asiaa mahdollisimman monella kielellä. 1. juomaa – un bottiglia di Vino tms. 2. ruokaa – en baquette jne ja 3. majapaikkaakin kaivattaisiin – Amore Mio. Näin merenkulku aiheisessa blogissa voisi tietenkin ottaa esille, minkä merkityksen saa ”Katso merta” lausahdus, kun sen tulkitsee italiaksi. Tämänkin kuulin junamatkalla Euroopassa italialaiselta hepulta. Tulkinta sivuaa pääotsikon aihetta kuitenkin – muuallakin osataan.
Näitähän riittää mainitsemasi ilmauksen lisäksi. Ruotsalaisten mutka on Puolassa vähän toinen juttu… Jos nyt haluaa syvemmin ottaa kantaa näihin kielikysymyksiin, vaikkapa meillä vellovaan kielidebattiin, niin mielestäni yksikään kieli ei ole mistään pois. Ihminen pystyy oppimaan juuri niin monta kieltä kuin haluaa. Kanssakäyminen on aivan toisella tasolla, kun pystyy puhumaan jonkun äidinkieltä – edes hieman.
Toinen juttu on sitten tehtävät, joissa väärinymmärryksille ei ole varaa – niin kuin luotsaus – silloin käytetään kieltä, jotka kaikki varmasti hallitsevat.