Saaristossa on kivaa, kun siellä uiskentelee siljalinejä, jotka uteliaana tulevat kurkistelemaan, että kuka kulkee ja missä. Ainoa, että niitä on niin paljon, että ei kohta sekaan mahdu ja kalat ne vievät verkoista.
Yö saaristossa se vasta jännä onkin, siitä on laulanut Eija Meriläkin ja ehkä Anneli Saaristo itse, mutta en ole varma. Yöllä voi ihailla kaunista tähtitaivasta ja jykeviä majakoita, tai vaikka molempia, jos siinä kolmen pintaan sattuu olemaan hereillä.
Ja voihan niitä majakoita ihailla päivälläkin, jos ei yöllä jaksa valvoa. Tähtitaivas näkyy silloin heikonlaisesti, mutta onhan sitä taivaalla muutakin, niin kuin lentokoneita vaikka.
Tarkkana pitää saaristossa olla kyllä, ja katsella vähän merelle. Ei sitä ikinä tiedä, minkälaista kulkijaa sieltä on tulossa ja missä aikeissa.
Voi tulla vaikka näitä oransseja veneitä, mutta niissäpä sitä vasta on mukavaa porukkaa. Vaikka puhuvatkin välillä outoja ja öiseen aikaan kulkevat.
Että sitä vaan, että kohta se alkaa paras aika käydä saaristossa, jos et ole käynyt. Ja vaikka olisitkin.
Kestää taas, ennen kuin tajuaa olevansa töissä. Sata asiaa on tekemättä, ja yrittää tehdä vähän jokaista, mutta mitään ei saa oikein kunnolla tehtyä? Tuntuuko tutulta loman jälkeen?
Maanantaina aloitin työmatkan junatestauksen merkeissä. Eläköön juna -sivustolla voi käydä lukemassa kokemuksia. Niin minun kuin muidenkin vapaamatkustajien. Todella mukava mahdollisuus, kiitokset valtiolliselle rautatieyhtiölle! Meidän työpoppoo se esiintyy mediassa muutenkin, sillä Tekniikan Maailma julkaisi uusimmassa numerossa hienosti kirjoitetun jutun luotsauksesta. Yleensä alaltamme kirjoitetut lehtijutut ovat täynnä asiavirheitä, mutta ei tämä. Hienoa, että löytyy vielä tasokasta journalismia! Olisi muuten kiva tietää, ovatko muistakin ammateista kirjoitetut lehtijutut samanlaista puppua kuin merenkulun jutut ovat yleensä?
Ammoniakilta tuoksahtava vanha rouva.Keulapotkuri tulossa.
Eikö heti iskenyt yölaiva?! Kahdelta. Donnerwetter. Sitten luotsailin vähän kaasutankkeria. Oikein kahden hinaajan keikka, mikä on mukavaa vaihtelua. Hinaajien kanssa touhuamisessa on jo niin paljon muuttujia pelissä, että yksikään laiturointi ei ole samanlainen. Eipä sillä, täkäläiset hinaajaukkelit ovat kyllä rautaisia ammattilaisia. Ihan niin kuin luotsitkin, kröhöm…
Päädyin Isokariin päiväksi ja sain tehtyä ison kasan toimistohommia maisemakonttorissa. Ehtipä vielä kierrellä puoli saarta ja kuvailla keväisen luonnon ihmeitä. Riskilät, haahkat, joutsenet ja kotka pitivät lentonäytöksiä. Sen verran kypsynyt olen loitolla pysyviin siivekkäisiin, etten niitä edes yritä kuvailla. Turha tulla tänne kaartelemaan, ette pääse interwebbiin ainakaan meikäläisen toimesta. Kuvaillaan mielummin ruostuneita pultteja ja lahoja puuesineitä. Ne eivät ainakaan lentele karkuun, kun ei edes tuule.
Kolme viikkoa on kulunut lomaillessa melko vauhdilla. Latitudikin on vaihtunut kiitettävästi, mutta suunnilleen samalla longitudilla on pysytty. Ei tule turhia jetlageja, jotka vaikuttaisivat kiusallisesti vuorokausirytmiin.
Niin kuin havaita saattaa, keksin kaikkien aikojen aasinsillan jälleen yöuniin. Sitä huomaa nimittäin aina lomalla, minkälaista on olla tavallinen ihminen vuorokausirytmin suhteen. Illalla kymmenen aikaan väsyttää ja aamulla herää pirteänä. Ei esimerkiksi niin, että yöllä kolmelta on virkeänä ja aamukymmeneltä tekisi mieli mennä nukkumaan. Kaikessa on puolensa, mutta kehotan olemaan kiitollinen, jos on niin onnellisessa asemassa, että yöllä saa nukkua.
Toinen ihmeellinen asia loman aikana oli se, että kamera sai olla melko rauhassa. Mukana se kyllä kulki, mutta ei vaan irronnut…. Ei Lapin keväthangetkaan inspiroineet. Olisinko jo päässyt harrastuksen siihen vaiheeseen, että yrittää ennemmin laatua kuin määrää? Joka tapauksessa väkisin ei voi kuvata, tulee ihan huttua silloin.
Muutenkin kevään merkit ovat ilmassa. Keksin tänäkin vuonna, miten golfsvingin oikeasti kuuluu mennä. Juhannuksen tulon tietää siitä, että samainen svingi on niin solmussa, ettei ikinä uskoisi. Ei ole toista niin järkyttävän vaikeaa urheilulajia, mutta sen oheistuotteena tulevat terveysvaikutukset ovat sen verran suuria, että kannattaa hakata päätä seinään ja palloja vesiesteisiin.
Töihin, töihin, ei luoja laiskoja ruoki, eikä parisuhdekaan kestä enempää vapaa-aikaa (kerrallaan).
Edelleenkin yritän pitää työt pois ajatuksista, joten blogin aihepiiri pyörii jossakin kameran sulkimen ja linssinsuojuksen välimaastossa.
Käytän kuvankäsittelyyn Applen Aperture -ohjelmaa, jossa ei vakiona ole mahdollista yhdistellä eri kuvia näyttäväksi panorama -otokseksi. Ei edes vähemmän näyttäväksi. Onneksi kuitenkin saatavissa on plug-inejä, joilla kyseiset taiat onnistuvat. Ajattelin, että olisi hienoa saada seinälle oikein kookas kuva jostain mukavasta kohteesta, joten investoin em. softaan ja syöksyin harjoittelemaan.
Tähän mennessä olen havainnut, että paras tulos tulee maisemakuvauksessa. Jos yrittää yhdistellä kuvia, joissa on paljon geometrisiä muotoja, lopputulos saisi Salvador Dalin vihreäksi kateudesta. Voisin tietysti tarjota sellaisia vaikkapa Kiasmaan, ja väittää niitä taiteeksi.
Suomalaista maantiedettä tuntevat voivat yrittää arvailla alla olevien kuvien tarkkaa kuvauspaikkaa. Eikä se mitään, jos arvaatte. Harhautan teitä, ja olen huomenna aivan toisenlaisissa maisemissa. Täältä tähän. Jatkan lomailua.
Työaiheisen blogin kirjoittaminen lomalla aiheuttaa loman keskeytymisen henkisellä tasolla, joten siksi blogissa on ollut viime aikoina hiljaista. Kokonaan merenkulusta ei pääse irti lomallakaan, meri oli ylitettävä, koska kävimme Tallinnassa ystävien luona syömässä (Kiitos vielä kerran!) ja katsomassa Titanic -näyttelyä ja merimuseossa Lennusadamissa muutenkin. Tulipa samalla reissulla ryhdyttyä kiinteistösijoittajaksi, ja ostettua myös neliöjalka maata Skotlannista. Asianharrastajat tietävät, kuinka se käy päinsä.
Das Boot
Näyttely ei sinänsä ollut kauhean iso, mutta toteutettu varsin hienosti. Löytyi aidonkaltaiset hytit ja portaikot. Lapsiperheellisenä sitä on kiitollinen siitä, ettei museota oltu pilattu ryöstöhinnoittelulla. Meikäläisillä kultturitapahtumilla ja must see -nähtävyyksillä tahtoo olla juuri se paha vika. Vertaa, valokuva Titanic-kulisseissa 7 € – valokuva joulupukin kainalossa Joulupukin maassa 50 €.
Hauskana yksityiskohtana toimi sisäänpääsyn yhteydessä saatu Titanicin matkalippu, johon oli kirjoitettu Titanicilla aikoinaan matkustaneen matkustajan nimi, pieni tarina matkan syystä ja hyttiluokka. Jokainen sai erilaisen lipun. Vaimo näköjään säästäväisenä luonteena kolmanteen luokkaan. Merimuseo on muutoinkin oiva kohde merenkulusta kiinnostuneelle, ja vieläpä kävelyetäisyyllä satamasta.
List of non-survivorsPiritasta katsoen
Tallinnassa oli vielä enemmän keväistä kuin täällä meillä, loppupäivä saatiin rattoisasti kulumaan ajellessa pitkin ja poikin laitakaupunkia. Jostain syystä se on aina paljon mielenkiintoisempaa – kaupungissa kuin kaupungissa – kuin pyöriä turistipyydysten liepeillä.
Laivat ovat siitä poikkeuksellisia kulkuneuvoja, että niille on annettu nimi. Oikeinpa kasteessa, vaikkakin vähän erilaisessa. Hyvä niin, ihmislapsi ei ilahtuisi, jos sitä kalautettaisiin pullolla päähän. Ei vaikka kuinka toivotettaisiin myötäisiä tuulia. Nimeämistä on yritetty myös muiden kulkuvälineiden kohdalla, mutta ei se niin hyvin kyllä toimi. Ei bussia oikein miellä Anna-Liisaksi, kyllä se Scaniana pysyy.
Lujaa Laatua Lada
Eri kulttuurit nimeävät laivansa eri tavoin. Työn sankaruuden arvostaminen itäisessä machoilevassa naapurissa näkyy selvästi, on ”Mekhanik Konjukov” ja ”Akademik Fedorov”. Meillä tuskin kukaan tulee antamaan laivansa nimeksi ”Puhemies Heinäluoma”… Toinen vaihtoehto neukkuaikaan olivat erilaiset kirjain-numero yhdistelmät.
Huomaa nimen alta paistava vanha stanssaus
Suosittuja ovat kaikenlaiset paikannimet. Ainakin hollantilaiset harrastavat näitä. Löytyy niin ”Vissersbank”, ”Donau”, ja toisaalta myös ”Lappland”. Varsin tyypillistä on nimetä koko fleeti omistajan tai rahtaajan mukaan siten, että nimessä esiintyy ainakin osa em. tahon nimestä. Kotoisena esimerkkinä Finnlinesin laivat, joissa on aina etuliite Finn. Eräällä tankkerioperaattorilla on nimen edessä aina sana ”Happy”. ”Happy Hopper”, ”Happy Eagle”, ”Happy Bird”… Nerokasta positiivisen julkisuuskuvan vaalimista.
Ne naisten nimet sitten. Sellaisenaan aika vähissä. Yleensä niihin pyritään ymppäämään edellä mainittuja kaupallisia vivahteita. Naisia ne laivat silti ovat, eivätkä suinkaan sukupuolineutraaleja. Englannissa niistä käytetään persoonapronominia ”she”. Lisäksi sukupuolen tunnistaa siitä, että ne käyttäytyvät välillä juuri päinvastoin kuin olettaisi.
Taikauskollekin ollaan viitattu kintaalla. Hyvin harva laiva saa pitää nimensä koko elinkaaren ajan. Nimi vaihtuu omistajien mukaan ainakin pariin kolmeen kertaan. Yksi asia laivoissa sentään pysyy, nimittäin IMO-numero. Se koostuu kirjaimista IMO, sekä seitsemästä numerosta. Näin pysytään kärryillä laivan omistushistoriasta ja sen sellaisesta. Vähän kuin auton valmistenumero.
P.S. Talviloma alkoi juuri. Taidan sen kunniaksi huoltaa ruohonleikkurin, koska sitä kohta tarvitaan. Seuraavan kolmen viikon postauksista on paha mennä sanomaan mitään, mutta niin niistä on muutenkin. Luotsauksesta kiinnostuneiden kannattaa ostaa Tekniikan Maailman maaliskuun lopulla ilmestyvä numero, sillä siinä on iso juttu aiheesta.
Posted with Blogsy
luotsinblogi 