Photo by vaimo

Kolme viikkoa on kulunut lomaillessa melko vauhdilla. Latitudikin on vaihtunut kiitettävästi, mutta suunnilleen samalla longitudilla on pysytty. Ei tule turhia jetlageja, jotka vaikuttaisivat kiusallisesti vuorokausirytmiin.

Niin kuin havaita saattaa, keksin kaikkien aikojen aasinsillan jälleen yöuniin. Sitä huomaa nimittäin aina lomalla, minkälaista on olla tavallinen ihminen vuorokausirytmin suhteen. Illalla kymmenen aikaan väsyttää ja aamulla herää pirteänä. Ei esimerkiksi niin, että yöllä kolmelta on virkeänä ja aamukymmeneltä tekisi mieli mennä nukkumaan. Kaikessa on puolensa, mutta kehotan olemaan kiitollinen, jos on niin onnellisessa asemassa, että yöllä saa nukkua.

Toinen ihmeellinen asia loman aikana oli se, että kamera sai olla melko rauhassa. Mukana se kyllä kulki, mutta ei vaan irronnut…. Ei Lapin keväthangetkaan inspiroineet. Olisinko jo päässyt harrastuksen siihen vaiheeseen, että yrittää ennemmin laatua kuin määrää? Joka tapauksessa väkisin ei voi kuvata, tulee ihan huttua silloin.

Muutenkin kevään merkit ovat ilmassa. Keksin tänäkin vuonna, miten golfsvingin oikeasti kuuluu mennä. Juhannuksen tulon tietää siitä, että samainen svingi on niin solmussa, ettei ikinä uskoisi. Ei ole toista niin järkyttävän vaikeaa urheilulajia, mutta sen oheistuotteena tulevat terveysvaikutukset ovat sen verran suuria, että kannattaa hakata päätä seinään ja palloja vesiesteisiin.

Töihin, töihin, ei luoja laiskoja ruoki, eikä parisuhdekaan kestä enempää vapaa-aikaa (kerrallaan).

 

4 kommenttia artikkeliin ”Sorvin ääreen…

  1. Hauska kuulla että olette palanneet yhdessä kotiin ja rauha maassa.

    Muistan vielä sen kun nuorempana tulin kaukaa lännestä kotiin ja pystyin täällä jatkamaan päivää niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
    Nykyisin on ensin nukuttava about vuorokausi ennenkuin voi ryhtyä mihinkään.

    Nyt olisi ”ammatti” siis veneilykysymys. Vaikka olen pienen ikäni veneillyt on eräs asia jäänyt hieman sumuiseksi. Toisin sanoen mistä prop walk / sivuveto johtuuu?
    Osaan elää sen kanssa ja käytän sitä myös hyväkseni mutta sen perimmäinen fysiikka on hieman hakusessa.

    Älä nyt kuitenkaan nyrjäytä mitään elintä peruuttamattomasti tämän takia – ainakaan nyt heti loman jälkeen. Tärkeintä on että olet palannut.
    Terv. Mallu

    1. Ajattelematta asiaa yhtään tieteellisemmin, sehän johtuu ihan yksinkertaisesti siitä, että potkuri pyörii. Kuvittele potkurin lapojen tilalle kauhovat kädet. Sen lisäksi, että potkuri työntää vettä taakseen/eteensä, pyrkii se myös pyörimissuuntaansa päin kuin kärrynpyörä ikään, josta veto aiheutuu. Selvimmin sen huomaa pakilla hitaassa nopeudessa, ja niin kuin sanoit, sitä käytetään manoveeratessa hyväksi. Tästä saisi ihan oman postauksensa…

      1. Missä määrin tuota prop walkia esiintyy suuremmissa laivoissa? Azipodeissa tuota ongelmaa ei varmaan ole.

      2. Azipodit ovat asia erikseen. Kyllä kaikki perinteisellä propulsiolla varustetut laivat vetävät johonkin suuntaan. Tyhjä laiva voimakkaammin, lastissa potkurin veto ei tule niin selvästi esiin. Se on ehdottomasti huomioitava asia, kun manoveerataan laivaa laituriin. ”Väärää” kylkeä voi olla tosi hankalakin survoa kiinni ahtaaseen paikkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s