Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 1 kommentti

Viikkoyhteenveto

Tug boat made fast forward.
...ja tango merellä soi...

Viimeinen työviikko ennen kesäloma vol. 2:sta. Oli ”isojen laivojen” viikko. Sellaisten, jotka käyttävät hinaajaa. Näitä keikkoja oli viikon kymmenestä luotsauksesta kolme. Viikkoon mahtui myös roro-laivoja, tankkilaivoja ja pieniä laivoja. Vihreitä, punaisia ja mustia laivoja. Yksi oli likainen laiva, ja monessa laivassa puhuttiin jalkapallosta.

Välillä oli telakan hommia, kun kävin katsastamassa valmisteilla olevan luotsiveneen tikasmaston tikkaiden kulmaa. Tuotekehitys on kova sana tälläkin alalla.

Veneilijöistä ainakaan kaksi ei ole lukenut blogiani. Jospa keulan-edestä-alle-sadan-metrin-päästä -kiintiö olisi sitten täynnä. Kuvaa en ehtinyt ottaa, kun oli muuta puuhaa.

Satama kello kolme aamulla voi olla näinkin esteettinen näky.

Järkkäri on ollut naftaliinissa. Jospa sen kaivaisi sieltä lähiaikoina. Sen lisäksi aion lyödä pieniä valkoisia palloja metsään (ja maksaa siitä ilosta). Olen kehittynyt tässä lajissa, sillä saan lyötyä ne pallot paljon pidemmälle metsään kuin vielä viime vuonna. Lisäksi aion viettää aikaa perheen kanssa. Siinäpä ne tärkeimmät lomasuunnitelmat!

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale

Luotsausjuttua

Aika hyvästellä tyttöystävät

No pitkästä aikaa tuli asiaa. Ja vieläpä luotsauksesta. Hyvä niin, lampaan takapuolet (ks. edellinen postaus) eivät välttämättä edusta merenkulkublogin asiallisinta ja luetuinta puolta.

Olin nimittäin laivassa, jossa ei hifistellä ja kahvin sekaan ei kannata pyytää maitoa. Sellaisessa kapteeni Haddock -mallisessa, jossa ei ole turhia hienouksia ja jonka liikutteluun tarvitaan hinaajia. Afrikan sarven tienoille olivat pojat matkalla. 27 päivän merimatka, kun poikkeaa matkalla vähän Hollannissa.

Single up!

Vaikka pidän itseäni sellaisena, joka mielellään ottaa selvää uusista jutuista ja niin pois päin, niin on se jotenkin mukavaa mennä laivaan, jossa ei ole ainuttakaan tietokonetta brygalla, ruorissa seisoo ruorimies ja pääkoneen olemassaolon tuntee jalkapohjissa. Laivojen DC-3:nen.

Satuin paikalle päivällisaikaan. Ja odotin, ja odotin, ja odotin… sitä yhtä kysymystä. JES! ”Would you like to have dinner, Mr. Pilot?” Mikä kysymys tuo oli, intialaista! Ulkomailla ei taideta juoda ruoan kanssa mitään, sillä yleensä aterian yhteydessä ei tule juomaa. Tällä kertaa luotsin nuppi ilmeisesti punoitti mausteista sen verran, että perämies oma-aloitteisesti meni kaivamaan vesipulloa. Valittelivat mausteita ja katsoivat epäuskoisesti, kun väitin niistä pitäväni. Oli muuten varmaan paras intialainen ateria, jonka olen syönyt.

Toivottelin merimiehille hyvät reissut, kun päästiin ulos merelle. Näihin laivoihin pääsystä voisi vaikka vähän maksaa, mutta älkää kertoko työnantajalle.