No pitkästä aikaa tuli asiaa. Ja vieläpä luotsauksesta. Hyvä niin, lampaan takapuolet (ks. edellinen postaus) eivät välttämättä edusta merenkulkublogin asiallisinta ja luetuinta puolta.

Olin nimittäin laivassa, jossa ei hifistellä ja kahvin sekaan ei kannata pyytää maitoa. Sellaisessa kapteeni Haddock -mallisessa, jossa ei ole turhia hienouksia ja jonka liikutteluun tarvitaan hinaajia. Afrikan sarven tienoille olivat pojat matkalla. 27 päivän merimatka, kun poikkeaa matkalla vähän Hollannissa.

Vaikka pidän itseäni sellaisena, joka mielellään ottaa selvää uusista jutuista ja niin pois päin, niin on se jotenkin mukavaa mennä laivaan, jossa ei ole ainuttakaan tietokonetta brygalla, ruorissa seisoo ruorimies ja pääkoneen olemassaolon tuntee jalkapohjissa. Laivojen DC-3:nen.

Satuin paikalle päivällisaikaan. Ja odotin, ja odotin, ja odotin… sitä yhtä kysymystä. JES! ”Would you like to have dinner, Mr. Pilot?” Mikä kysymys tuo oli, intialaista! Ulkomailla ei taideta juoda ruoan kanssa mitään, sillä yleensä aterian yhteydessä ei tule juomaa. Tällä kertaa luotsin nuppi ilmeisesti punoitti mausteista sen verran, että perämies oma-aloitteisesti meni kaivamaan vesipulloa. Valittelivat mausteita ja katsoivat epäuskoisesti, kun väitin niistä pitäväni. Oli muuten varmaan paras intialainen ateria, jonka olen syönyt.

Toivottelin merimiehille hyvät reissut, kun päästiin ulos merelle. Näihin laivoihin pääsystä voisi vaikka vähän maksaa, mutta älkää kertoko työnantajalle.

Posted with Blogsy