Selailin Nettivenettä, mitä ei pitäisi tehdä, koska se joko tulee todella kalliiksi, tai sitten saa muuten vaan armottoman venekuumeen. Huomasin, että lähistöllä oli myynnissä optimistijolla. Se kylpyamme, josta kasvaa kovan luokan purjehtijoita, koska ulkomuodostaan huolimatta se opettaa lähes kaiken, jota purjehduksessa tarvitaan.

No ei siinä mennyt tuntia kauempaa, kun sinapinvärinen kaukalo oli vaihtanut omistajaa. Myyjä lupasi vieläpä toimittaa sen illansuussa (7-vuotias asetti sen kaupan ehdoksi). Lapset kantoivat tien viereen jakkarat, joista pystyi vahtimaan, josko odotettu kuljetus jo saapuisi. Saapuihan se, tosin tuuli oli jo illaksi tyyntynyt, mutta se ei ollut vesille lähdön este. Jokainen jollaillut tietää, että peräsintä vemputtamalla pääsee yllättävän kovaa.

Tänään tein sitten ihmiskokeen. Viritin purjeen ja systeemit ja pidin viiden minuutin briefingin, josta kuunneltiin ehkä vajaa kaksi, ja tönäisin kakarat pelastusliiveissä vesille. Seurasi alkuhässäkkää ja vahinkojiippejä. Pikku hiljaa hässäkkä alkoi muistuttaa purjehtimista. Lapset ovat taitavia keksimään asioita, jos siihen antaa mahdollisuuden.

Purjehtiminen on lapsille muutakin kuin vain mennään veneeseen ja purjehditaan. On ihan oma vene, jolla saa mennä mihin haluaa (näköpiirissä). Se on samaa vapaudentunnetta, mitä purjehdus aikuisille antaa. Kyllä se Mårtenssonin Lasse oli ihan oikeassa.

 

7 kommenttia artikkeliin ”Kuinka purjehtijaksi tullaan

  1. Purjehdusharrastus on tuonut lapsille positiivisesti itsetuntoa ja luottamusta selvitä maailmassa luonnonvoimien kanssa. Ja uskon että purjehduksessa tulee ihana vapauden tunne kun pystyy hallitsemaan venettä ja tuuli hivelee kasvoja ja välillä mennään ihan omilla ansioilla tuulen viemänä kovaakin vauhtia eteenpäin. Upea tapa kasvaa ja kokea maailmaa luontoelämysten kautta :-).

  2. Tuli niin oma aloitus mieleen tuosta kuvauksesta. Köydet irti ja herran haltuun. Ilmeisesti ammattilaiset ottavat opettamisen eri tavalla tyyliin Siperia opettaa 😀 . No oma oivallus on sitä parasta oppimista.

    1. Nimenomaan. Tietty taustalla pitää vähän passata päälle (pelastusvene valmiudessa) ja katsoa mistä tuulee. Jos itse alkaa sanoa tee näin ja tee noin, loppuu oma ajattelu yleensä siihen.

  3. Aivan ihanaa vanhemmuutta (siis ihan oikeasti)! Tsemppiä pikku-kippareille seikkailuihin 🙂

  4. Jack is back. Pliis pliis postaa useammin, nauran aina kun luen juttujasi ja se on paljon se! Tämä blogi on vaan yksinkertaisesti parasta laatuaan!
    -SKy

    1. Kiitos! Mukavaa, kun tulet siitä hyvälle mielelle. Bloggaaminen on tämän kesän ollut vähän niin ja näin, mutta kun kesäjutut väistyy, niin eiköhän kynäkin ala taas luistaa ja suljin räpsyä. Olen ollut jostain syystä ihan hukassa kameran kanssa, niin ei ole oikein tullut matskua. Ehkä se siitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s