Olen tässä luotsaillut jo kahta saksalaista sotalaivaa. Toisin sanoen istunut (tai seissyt, sotalaivassahan ei paljon istuksita) saksankielisessä kielikylvyssä kymmenisen tuntia. Se on aika harvinaista, että laivan brygalla käytetään muita kieliä kuin suomea, ruotsia tai englantia. Saksalaisia ei yleensä ole niin paljoa samassa laivassa, että riittäisi saksankieliseen keskusteluun. Eli yhtä enempää.
Ehkä noin neljännen tunnin kohdalla huomasin taas ymmärtäväni saksaa. Ihan hyvä niin, mutta ilmaisun keinot olivat vähissä. Ainoa, mitä on muistissa kouluajoilta, on ausbeimitnachzeitvonzu. Siitäkään ei sitä, mihin se liittyy.
Edellisessä kiteytyy mielestäni koululaitoksemme kieltenopetuspolitiikka. Miksi ei voida heti ensimmäisellä luokalla aloittaa vieraiden kielten puhumista? Iässä, jolloin ipanoille jää kaikki päähän. Kokeilkaa vaikka. Jos lyö vasaralla peukaloon ja huutaa ai v***u, niin voi olla ihan varma, että se sana jäi mieleen. Ei, kun odotetaan kolmanteen luokkaan, jolloin aletaan opettelemaan näitä anaufhintereitä. Jos ne jäävät kerran näin hyvin muistiin, niin varmaan jäisi se keskusteleminenkin.
Vaimo valitteli kerran, että englanti on ruosteessa, nimenomaan puhuminen. Minä siihen, että miten voi olla, kunnes tajusin, että tosiaan. Käytän englantia päivittäin, eihän sitä tarvitse sen kummemmin miettiä. Sama juttu meikäläisen saksan kanssa. Käyttää sitä pitäisi. Entäs ruotsin kanssa? Eihän sillä peruskoulun oppimäärällä tee mitään, kun ei siellä puhuta tarpeeksi. Kyllä niitä partisiipin preesenssejä joutaa sitten niistä mahdollisesti kiinnostuneet opettelemaan, kun småprat saadaan ensin luistamaan.
Toivottavasti opetusministeri sattuu lukemaan blogiani, niin saadaan tämäkin asia fiksattua kuntoon. Simple as that. Jos ei, niin kertokaa joku. Minä, jos kuka tiedän, että kielet ovat tarpeellisia.
Loppu.
t: Pakkoruotsin kannattaja
Posted with Blogsy
luotsinblogi 
Se on Olli juuri noin. Enpä voisi olla enempää samaa mieltä. Kielet ovat käyttöä varten. Vaimo tuossa vieressä sanoo, että ”Perfect is the worst enemy of good”. Kouluaikanani oltiin joko täydellisiä tai sitten hiljaa. Nykyään ei voi ainakaan jälkimmäistä ja ensimmäiseen ei muuttuvassa maailmassa ole paljon mahdollisuuksia.
Niinpä. Pitäisi asettua koulussa juuri uutta kieltä hieman oppineen pikku-Pertin asemaan, ja miettiä onko olennaisempaa se, että hän juuri sai viestinsä perille uudella kielellä, vai se että se meni kieliopillisesti oikein. Toivon, että edelliseen suuntaan mentäisiin, ehkä on jo mentykin. Lisäksi meillä kyllä hukataan se paras ikä kielien oppimisen kannalta. Mä tekisin niin, että jostakin eskarista nykyiseen kolmanteen luokkaan ipanoiden kanssa päivittäin puhuttaisiin vaikkapa englantia, vähitellen lisää ja lisää. Ei mitään muuta, pelkkää keskustelua. Pohja ja uskallus olisi jo ihan toinen kuin nykyisin.
Täällä toinen pakkoruotsin kannattaja. Saksankielen suhteen olen lähes jo luovuttanut, mitä nyt sen verran pitää muistiaan aina välillä sen suhteen virkistää ettei ystävien luona Saksassa vieraillessa tule täysin höynäytetyksi, mutta ruotsin kielen kanssa on vielä toivoa. Olin kesälomalla ajoittaisessa kielikylvyssä ja täytyy kyllä sanoa, että aika nopeasti ne ilmaisut ja sanat palaavat mieleen. Eikä ymmärtäminen ole ongelma, mutta se puhuminen… Vielä kun teen työni pitkälti englanninkielellä puskee sen sanat väkisinkin suuhun kun yritän jotain ruotsiksi sanoa. Turhauttavaa, kun ruotsi oli kielistä helpoin koulussa. Mutta olen päättänyt pelastaa sen ruotsin kielen taidostani mitä pelastettavissa on, vaikka aikamoista viitseliäisyyttä se kyllä vaatii!
Tiedän tunteen. Tapahtuu vähän kolareita pääkopan sisällä. Mulla saattaa olla tilanne, että puhun radioon suomea, kipparin kanssa ruotsia ja samanaikaisesti joku filppari kysyy jotain englanniksi. Ööö vad, eiku wot…?
Siinä kyllä kehittyy ajan myötä.
Onko nuo mötikät laivan takana kiviä vai sukellusveneitä? Tämä kysymys liittyy blogisi hyvään aiheeseen siten, että on kyse kuullun ymmärtämisestä. Kysymys tarkoittaa tietysti, että näkyikö niitä U-Booteja (se oli saksaa nyt), kun kolmannen osapuolen tarkkailua lehtitietojen mukaan pidettiin todennäköisenä. 😉
Mötikät ovat luotoja, tarkemmin sanottuna Hamnskär. Ubåteja on parikin Aurajoessa parasta aikaa, paitsi toinen on Unterseeboot.
Minun pitkä saksani kulminoituu pistaria varten opeteltuun lauseeseen ”Ich habe gar nicht gewusst das die natur so ein erlebnis für mich sein kann.” Opella oli tapana kuulustella lauseet ulkoa kaikista kappaleista… Ei ole ollut vielä tarvetta. 🙂
Niin. Siihen tavallaan kulminoituu aika paljon, mitä siitä saksasta muistat. Olisiko ollut tarpeen muistaa ehkä tarpeellisempaa, ja siitä tuleekin mieleen, että voisiko sen ajan, jolloin kieltä opiskellaan, käyttää ehkä toisin.
Tässä nykyisessä duunissa kun korostuu tuo sanoman perille saaminen ja ymmärtäminen, niin sitä tulee miettineeksi, että kuinka vähän sitä loppujen lopuksi harjoiteltiin. Opetussuunnitelmat olivat varmaan silloin sellaisia, toivottavasti ne ovat nykyään erilaisia. Jos ei, niin pitää varmaan pyrkiä opetusministeriksi, ja hoitaa sekin homma kuntoon. Pääsisiköhän opetusministeriksi helposti? 🙂