Eipä olla nähty vähään aikaan. Tänään se kuitenkin pääsi kaulalle ja mukaan iltakävelylle.

Kuvaamisen kannalta pitkä ja tylsä kesä on onneksi ohi. Tervehdys teille kontrastit, valot ja varjot. Morjens, aamusumut. Näkemiin kova ja tylsä valo, joka tekee kuvista jotenkin latteita. Ei tee edes mieli kuvata, tai sitten pitäisi olla valveilla kuvaamassa joskus kolmen ja viiden välillä aamulla. Sen kerran, kun yhtään laivaa ei änkeä luotsipaikalle kyseisessä aikahaarukassa, en varmaan hypi kameran kanssa pitkin kyliä.

Tai voihan se olla, etten vaan osaa ottaa kesäkuvia. Se voi olla jopa todennäköisempää. Osaako joku, kertokaa miten? Joka tapauksessa, heti iltojen alettua pimenemään teki mieli taas ottaa kamera kouraan. Se on ainakin minulle ensimmäinen edellytys edes jotenkin onnistuneelle lopputulokselle. Että on kuvausfiilistä.

Bongasin muun muassa joutsenperheen, alivalotin taustan, ja turmelin lopputuloksen kuvankäsittelyllä. Välillä kannattaa kameran valotusmittarit unohtaa, ja tehdä niin kuin hyvältä tuntuu. Tulee hyvä fiilis, kun saa omia silmiä miellyttäviä kuvia aikaiseksi.

Lauantai-iltaa itse kullekin säädylle!

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s