Kyllä. Sitä katsottiin jostain pilvenreunalta, että Ollihan se tuolla marssii kohti laivaa, pannaanpas vähän sitä valkoista laatua tulemaan ja tuulahdetaan pikkuisen juuri lähdön hetkellä. Hähää, siitäs saa.
On menty ympäri maakuntaa koko alkuviikko niin, ettei kirjoittamishommia ole ehtinyt miettiä, kaikki ylimääräinen aika on pitänyt käyttää nukkumiseen. Loppurutistus meneillään.
Tämä blogi muuttuu nimittäin viikonloppuna jälleen vähäksi aikaa reissublogiksi. Suuntana New York vailla suurempia ennakkosuunnitelmia. Asunto sentään järkättiin hyvissä ajoin jo toissapäivänä, niin ehkä ei tarvitse olla taivasalla. Ei sitä tosin vielä tiedä. Hotelli olisikin ollut liian steriili ratkaisu. Mieluummin vietetään viikko Brooklynilaisena. Blogikirjoittelun kannalta varmasti parempi majoitusvaihtoehto.
Teroittakaa te täällä lumikolaa, minä lähden talvea karkuun. Vaikka kyllä se lumipilvi meikäläisen tuurilla perässä pysyy.
Hih, säätyypin vaihtuminen taisi yllättää monet meistä taas oikein kunnolla! Ihanaa Nykin matkaa, postauksia Brooklynista odotellessa.
Hyvää ja turvallista matkaa! Tuo tuliaisiksi paljon hyviä kuvia =).
Hei,
mitäpä luulet, että mihin minun kannattaisi ottaa yhteyttä, kun haluaisin alustavasti tiedustella, olisiko mahdollista päästä TET-harjoitteluun jollekin luotsiasemalle?
Hei!
Pistä meiliä osoitteeseen info@finnpilot.fi ja esittele itsesi ja asiasi, niin siitä se lähtee.
Hei! Anteeksi vielä, mutta haluaisin vielä kysyä yhden kysymyksen. Tiedätkö, onko joskus joku ollut jossain luotsiasemalla TETissä?
Kiitos ja mukavaa syksyä!
On ollut. Kiitos samoin!
Heippa!
Selaillessani Marinetrafficia huomasin, että matkalla oli PILOT L150 -niminen luotsivene menossa kohti Orrengrundia. Onko tämä siis uusin luotsikutteri mikä on valmistunut ja onko niitä tulossa lisää?
Taitaa olla Orren kutteri uusin. Yksi on rakenteilla parasta aikaa. Muuten, kutterin numero alkaa aina ykkösellä ja jos kyseessä on nopea luotsivene, sen numero alkaa kakkosella. Knoppitietoutta...