Taisin jossain vaiheessa mainita, että meillä on menossa ”Yö väylällä” -niminen tutkimus, jossa tutkitaan yötyön vaikutuksia logistiikkarattaan psyykkiseen ja fyysiseen olemukseen. Omalla kohdallani se alkoi tällä viikolla, kun Työterveyslaitoksen edustajat jakoivat nipun tavaraa, joilla sisäinen Pikku Kemistini voi tutkailla itseään seuraavan parin viikon ajan. Lisäksi jaettiin neuvoja, joilla tutkimuksen pitäisi hoitua.
Ranteeseen kiinnitettiin aktigrafi, joka mittaa mahdollisia elonmerkkejä hereillä oltaessa, sekä nukkuessa unen laatua. Pitää muistaa painaa sen nappulaa aina nukkumaan mennessä ja herätessä. Jännitti heti pirusti, että nukunko tarpeeksi laadukkaasti, enkä siksi saanut unta. Koitin huijata pitämällä käden ihan paikallaan, jotta kone luulisi minun nukahtaneen. Saa nähdä, onnistuinko.
Lisäksi pidetään unipäiväkirjaa, johon kirjataan unijaksot, työjaksot ja itsearvioidaan numeroasteikolla vireystilaa ja sen sellaista, sekä merkataan juotujen kahvikuppien määrä. Otin tutkijoilta heti luulot pois nukkumalla 2 x kolme tuntia ja juomalla alun toistakymmentä kahvikuppia ensimmäisen vuorokauden aikana. Vireystila hyvä. Ei sitä pienestä lannistuta heti.
Jossain vaiheessa pitäisi mitata sykettä pari vuorokautta putkeen tämän viikon aikana. Taidan säästää viikonlopun luvassa oleviin myrskyihin. Voi olla, että pääsee eläkkeelle, kun lataa kunnon numerot tauluun tuulen kanssa tapellessa. Sylkinäytteitäkin pitäisi ottaa ja säilöä ne koeputkiin. Sitä en taida yrittää ainakaan luotsatessa. Voi kärsiä uskottavuus, jos alkaa putkia levittelemään kesken kaiken siinä.
Hyvä se on, että tutkitaan. Vaikka tiedän kyllä jo valmiiksi, että yötyö ei ole kovin tervettä kenellekään. Blogiinkin tulee ihan levottomia juttuja näin öisin. Nyt pitää heittää vaakatasoon ja pistää aktigrafi taas väijymään kyljen kääntöjä.
Olisi mukava saada joskus lukea tutkimustulokset-
Sellaisiakin on luvassa. Voin laittaa ne omalta kohdaltani tänne.
Olis mukava olla kärpäsenä katossa kun tutkijat alkavat purkamaan testituloksia: ”ei juma, tää ei nuku ja elää kahvilla, mikähän ammatti on… Luotsi, mitähän ne tekee.. Googlataan…. Siis tää ajelee pirun isoja laivoja epämääräisissä olosuhteissa… Houston, we have a problem!”
Kyllä ne tietää jo. Tutkijat tutustuivat luotsin työhön ennen tutkimuksen alkamista. Lepoajathan meillä on, joita noudatetaan, mutta päivisin nukkuminen on vaan tosi hankalaa. Epämääräiset olosuhteet ovat sinänsä hyvä asia, ei väsytä nimittäin yhtään. Pahin on hieno keli ja hyvä laiva, silloin ei uskalla aamuyöstä istuskella liian mukavassa tuolissa…