L-128

Hej hej på Er alla ivriga bloggläsare och soliga hälsningar från Åland!

On selvästi käynyt niin, että talvi on jäänyt tänä vuonna väliin ja on vuoro tulla kevään kukkaistuoksuineen ja avautuvine golfkenttineen. Vaikka kuulinkin, että siellä fastlandin puolella on vielä tänään kauniisti leijaillut muutamia lumihiutaleita maahan.

Täällä sen sijaan on aurinkoista ja vieno eteläinen tuulenvire lämpimistä maista puhaltelee meren pikku aaltojen liplattaessa kauniisti. Kippari kertoi hyviä vitsejä ja murukahvikin maistui hyvältä. Kahvimaito oli tuoretta. Oli päivälaiva, ei silti, eipä se oikein muu olisi voinut ollakaan, sillä kyseessä oli ainostaan päivänvalossa luotsattava väylä. Tänään pääsee kotiin, jossa vartoo jo taattoa innokas joukko. Vähäiset lumityöt on varmastikin jo tehty, eikä postilaatikon lukko ole enää jäässä.

Lähestyy

Luen niin paljon negatiivisuutta ja ruikutusta eri medioista, vaikka pyhästi päätän olla lukematta, että päätin ruveta positiivisuuden sanansaattajaksi. Pysyy mieli virkeänä ja elää todennäköisesti pidempään.

Sen myötä hyvää viikonloppua kaikille/ trevig helg för alla!

2 kommenttia artikkeliin ”Talven selkä taittunut

  1. Peukkua positiivisuudelle! Tosin tällaisina päivinä kun kaduilla on nilkkoja myöten loskaa, sataa vettä ja on pimeää (kovasta tulesta en valita, koska pidän siitä), on sään puolesta ainakin vaikea nähdä mitään positiivista kun kalenterin mukaan pitäisi olla pakkasta ja lunta. Uskomatonta, että Ahvenanmaalla saattoi olla niin eri keli. Ylempi kuva kyllä näyttääkin keväiseltä, jos se nyt on tältä päivältä. Mutta totta, että mediat on niin täynnä ruikutusta, että ei tässä auta kuin Elan sanoin katse eteen ja suupielet ylös päin, tee vastoinkäymisistä voimaa…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s