Aina välillä on syytä pysähtyä miettimään, miksi tekee sitä mitä tekee. Vaikka parhaani mukaan olen koittanut omaa savottaani romantisoida, on meilläkin suurin osa työtehtävistä tylsää rutiinia. Jostain ne kicksit pitäisi kuitenkin saada. Muuten on edessä kyynistyminen, turhautuminen ja se v-llä alkava. Veikkaan, että aika moni suomalainen on ihan väärässä työpaikassa vain ja ainoastaan sen takia, ettei uskalla tehdä muutosta. On helppo roikkua tutussa ja turvallisessa, vaikka ei ole vuosiin kiinnostanut.
Huomaamatta olen itsekin ollut kohta yhdeksän vuotta luotsina. Meillä se on silti vielä se uusi, joka vasta tuli taloon… Saan oman työnmotivaationi hyvin pitkälle pienistä asioista, jotka pitää vaan huomata. Kontrasteista. Olen tainnut hehkuttaa ennenkin siitä, miten paljon maisemat ja säät vaihtuu, ja vielä laivatkin. Saaristomerellä ainakin matkustaminen tulee tutuksi, sen verran laaja on alue.
Katsokaas vaikka päättyvää viikkoani:
Mieti hetki omaa työtäsi. Mikä siinä motivoi?
Komean moottorikelkan olet ”löytänyt”, kunnon peli jostakin 80-luvun lopulta. =) Näin konekuskin vinkkelistä työsi on hyvinkin mielenkiintoista, kun allekirjoittanut pääsee vesille vain kesäisin. Semmoista pitimän kysymän, kun kerran satuin kuulemaan että laivan satamaan luotsaus keskeytettiin kun laivalle ei ollut hinaajaa tilattu ja luotsi sanoi et laiva on väärän kätinen. Osaatko yhtään valottaa asiaa mitä kyseinen kommentti tarkoitti.
Kätisyys tarkoittaa sitä, mihin suuntaan laivan potkuri ”vetää” pakitettaessa. ”Väärän” kyljen ajaminen laituriin voi olla haastavaa, jos vielä sattuu tuulemaan huonosta suunnasta, koska potkuri vetää perää ulos laiturista.
Morjens!
Kommentoin jotain blogimerkintääsi joskus puolitoista vuotta sitten, jossa ohimennen totesin suunnittelevani näin aikuisiälläni merenkulkualan opintoja, koska alassa on ollut sitä jotain jo lapsesta saakka. Ja alalla toiminkin jo aiemmin, mutta konttorin puolella.
Nyt on ensimmäinen vuosi menossa, enkä kadu. En sekuntiakaan. Ensimmäinen työharjoittelu pari kuukautta rahtipaatilla oli mieletöntä. Ensimmäistä kertaa ei kertaakaan ketuttanut tehdä töitä missään vaiheessa. Ei, vaikka miten kansia spoolatessa meri tuntuu vyöryvän niskaan ja töijatessa sormet jäätyi. Toki, pakko myöntää, että kävi tuuri laivan suhteen ja siellä oli ihan loistava ja vastaanottava sekä kouluttava miehistö.
Joten pystyn erittäin hyvin sekä samaistumaan, että allekirjoittamaan tekstisi. Olen todella onnellinen, että pitkän harkinnan jälkeen uskalsin tehdä päätöksen ja sitä kautta todella suuren muutoksen elämässäni. Vaikka työtilanne alalla – ainakin kansipäällystön osalta – on tällä hetkellä surkea, niin jotenkin uskon, että oikealla asenteella ja motivaatiolla jostain sitä duunia aikanaan löytyy.
Nyt, kun ensimmäinen vuosi amiksen puolella lähenee loppuaan, aion kevään amk-haussa hakea merikapteeniluokalle. Intohimon ja sen vahvan ”tämä-on-mun-tie” -tunteen vuoksi nälkäkin tuntuu kasvavan opintojen edetessä.
Toivottavasti ihmiset uskaltavat olla rohkeita ja hypätä pois siitä, joka v-tuttaa. On paljon hyviä soittajia, jotka vaan soittavat väärissä bändeissä.
Kiitos taas loistavasta blogistasi.
Kivitalon kokoinen peukalo sinulle! Ei se helppoa ole hylätä tuttu ja turvallinen, ja joskus parempi vaihtoehto voikin olla kaivaa niitä hyviä asioita nykyisestä.
Mä uskon kanssa siihen, että töitä löytyy aina. Se vaatii vain oikeaa asennetta ja sopeutumista.
Hetkittäistä v-tutustahan ilmenee joka paikassa, mutta jos se muuttuu krooniseksi, niin pitää arvostaa itseään sen verran, että vaihtaa bändiä. Työ on kuitenkin niin iso osa elämää, että se vaikuttaa ihan kaikkeen. Omaan terveyteen ja hyvinvointiin ei ainakaan vähiten.
Luonnikait myötässi merimiesurallesi. Toisin merel tuule, ku ämmät koton luule. Sanotaan Raumalla. Sanotaan siellä kyllä paljon muutakin 🙂
Kiitos taas loistavasta postauksesta. Työssäni motivoivat: haasteet, ihmiset, vastuu, mahdollisuudet ja juuri nyt, työaika.
Loistavaa, että olet tehnyt sen itsellesi selväksi!