…että lapsellisesti innostun aina, kun pääsen italialaiseen laivaan?

Ehkä tällä kertaa vaikutti se, että kyseessä oli uusi Hepomax. Vrt. Panamax, ”Panamax and New Panamax are terms for the size limits for ships traveling through the Panama Canal.” -wikipedia. Hepomax on siis Hepokarin sataman vastaava (Horsemax englanniksi). No jaa, täällä vielä aina joku tulee ja nokittaa laivakoossa…

Ehkä se sittenkin oli se, että springi irroitettiin komennolla Andiamo spring, komennot kuitattiin bene  ja bryga oli ponte. Vatsarauhaset ilmeisesti kuulivat moiset äännähdykset ja alkoivat kuumeisesti odotella mahdollisesti pian tipahtelevia cerranokinkun palasia, risottoa ai funghi porcini ja chiantia, joita ei kuitenkaan tällä kertaa ollut odotettavissa. Sen sijaan tukan pystyyn nostattavaa espressoa oli riittoisasti. En tiennytkään, että espressolle on omat pienet kertakäyttökupit.

Ehkä mieleen tulevat seilausmuistot, jotka aika on jo kullannut. Napolin tullia ja roskakuskeja ei ole vieläkään kyllä varsinaisesti ikävä.

Ehkä se on kippari, Jean Renon näköinen heppu, joka ylläolevasta huolimatta vetää posket lommolla sisällä Armiroa niin, että villapaitani haisee viikon ja tunnelma on kuin länkkärielokuvan saluunassa. Sääntöyhteiskunnassa kasvaneelle on henkisesti virkistävää, että kieltokylteillä pyyhitään välillä  pyrstöä. Ainakin silloin, kun siitä ei aiheudu varsinaista vaaraa.

Vai onko se tämä? Kuinka paljon voi yksi kuva kertoa? Kaikkien teknisten viimeistä huutoa olevien laitteiden (ja luotsin :)) lisäksi on valjastettu korkeammat voimat apuun. Herra, johdata minut oikeaan hyrräsuuntaan läpi vaarallisten karikoiden ja ohi luodoilla lojuvien seireenien. Jälkimmäisistä ei tosin tällä seudulla ole niin haittaa, edellisistä kylläkin.

Pitänee palajaa Sorrentoon piakkoin, tuli vähän sellainen fiilis.