Kesä tulee, ja kärpäset. Meillä täällä myös bulkkerit. Yleensä niitä käy vain kesäisin, sillä niillä harvemmin on jääluokkaa. Bulkkeri -nimitystä käytetään isohkosta irtolastialuksesta. Nimitys tulee englanninkielisestä termistä Bulk Carrier. Ne taas voidaan jakaa eri lajeihin koon mukaan, kuten esim. Panamax, Handy size, Cape size ja niin edelleen. Wikipedia auttaa kiinnostuneita.
Nämä meidän vieraat ovat enimmäkseen Handy sizea, eli händäreitä. Händäri on yleensä karvaa alle parisataametrinen, kolmisenkymmentä leveä ja lastaa noin kymmeneen metriin. Kantavuus siinä 40000 tonnin molemmin puolin. Nimityksen keksijä ei ole kyllä manoveerannut niitä kovin ahtaissa paikoissa, sillä eivät ne erityisen händejä siinä suhteessa ole. Keulapotkuria ei yleensä varustelistalta löydy ja alakerrassa on yliheittokone. Pakki laitetaan siis päälle pysäyttämällä pääkone ja starttaamalla se toisinpäin. Kun kone on käynnissä, paatti kiihdyttää sinne 5-6 solmun välille minimikierrosluvulla. Jotta laivan saa turvallisesti laituriin, tarvitaan avuksi hinaajia.
Ja näinhän se homma sitten etenee:
Bongataan sisäänpyrkivä alus. Kiivettävää kylkeä on toistakymmentä metriä, joten kyljelle on asennettu niin sanottu kombinaattori eli laskusillan ja luotsileidarien yhdistelmä. Sinnepä sitten voimistelemaan.Kyydissä! Näyttää aluksi isolta, mutta onneksi laivat aina kutistuvat vähän matkan varrella. Nyt tutustutaan työmaahan, jotta ollaan valmiina pelipaikoille päästessä.Nyt on tarkkaa kuin lannan ajo ilman perälautaa. Hinaajat ovat jo kiinni molemmissa päissä talutushihnat löysänä. Muun liikenteen kanssa on sovittu marssijärjestyksestä ja lähestytään satama-allasta. Tämä kyseinen valioyksilö on 189 m pitkä ja kääntöpaikka noin 240 m leveä. Luotsi antaa hinaajille ohjeita vetää tiettyyn suuntaan ja laivan miehistölle kone- ja ruorikäskyjä. Kapellimestarin hommia, jotta sinfonia soi puhtaasti…Selvittiin! Ollaan turvallisesti laiturissa ja hinaajat ovat kyljellä painamassa niin kauan, kun narut saadaan kiinni. Satamanosturit ovat lähellä laiturin reunaa, joten tarkkana pitää olla, ettei tule yhtään vinossa kiinni. Olosuhteet olivat mahtavat, joten tällä kerralla se helpotti asioita. Tuulipintaa löytyy parituhatta neliötä ja syväyttä vain reilu 6 metriä. Näistä luvuistahan olisi kuka tahansa purjehtija kateellinen 🙂
Mukavia luotsauksia nämä. Maisemat ovat komeat ylhäältä ja paljon on puuhaa matkan varrella.
Ihan kauhean jännä tarina, meinasi leuka tipahtaa ja silmät kuivua sitä lukiessa kun unohdin räpäyttää niitä. Ei sulla käynyt ammattiasi valitessa mielessä joku vähän helpompi työ? Esimerkiksi lentokapteenin hommakin on varmasti haastavaa, mutta ei tarvitse jumpata vaarallisissa olosuhteissa… Mutta hienoa että joku Jamesbondi tekee luotsinhommatkin ja että sen jamesbondin vaimon hermot kestävät työkeikkojen aikana. Tulee siitä varmasti paljon sankaritarinoita kerrottavaksi.
No jamesbondeilut yritetään kyllä jättää pois. Safety first. Kiipeily on varmaankin se inhottavin osuus tässä työssä. Ei todellakaan kuulu omiin suosikkeihin ja mietin joka kerta isompien laivojen leidareilla, että toivottavasti siellä Manilan merimieskoulussa opetettiin hyvät solmut… Alaspäin meno varsinkin on maailman ikävintä puuhaa. Vaimo ei onneksi murehdi turhia, mitä nyt otti suurimman mahdollisen henkivakuutuksen…
Kiinnostaisi kuulla tarkemmin, mitä ne luotsit puuhaavat. Mistä homma lähtee liikkeelle, miten luotsi tilataan ja miten paljon etukäteen. Mitä valmisteluja tehdään. Missä vaiheessa tilataan mahd. hinaajat, mihin paikkoihin otetaan yhteyttä, jos pitää tilata ahtaalle väylälle vuoroja tai muista syistä. Miten tuuli pitää ottaa huomioon, silmällä vai jostakin taulukosta laskien, kauanko vedetään mihinkin suuntaan jne. Miten irrottaudutaan laiturista (joojoo, köydet irti, mutta mitä kaikkea pitää huomioida). Kerro kaikki, varmasti tulee luetuksi!
Hienoa! Täällä on muitakin, jotka odottavat Jukan esittämiin hyviin kysymyksiin vastauspostauksia.
Jos tarvitsee jutunaiheita, niin kiinnostaisi myös tietää, miten kauppamerenkulkijat pärjäävät huviveneilijöiden kanssa ja minkälaisella asenteella veneilijöihin tyypillisesti suhtaudutaan. Onko kulttuureissa eroja, miten porukka kokee laivojen ympärillä pyörivät veneilijät.
Miten hyvin tai huonosti pystytään huomioimaan veneilijät. Esimerkkinä vaikkapa Helsinki – Tallina tai Espoo-Suursaari Race, missä iso määrä veneitä suuntaa lätäkön poikki, kun samaan aikaan laivaa pukkaa satamaan ja toisaalta suomenlahden poikki. Pystyykö laivan näkökulmasta oikeastaan mitenkään varomaan veneitä, vai onko ainoa taktiikka vain ajaa väylää ja olettaa (toivoa), että kukaan ei tunge alle. Purjehtijan näkökulmasta tämä ehkä korostuu kevyissä tuulissa, kun kovin nopeasti ei pysty siirtymään mihinkään, vaikka haluaisi. Ohjaillaanko laivoja aktiivisesti huviveneilijöiden seassa vai väistetäänkö vasta kun on pakko.
Jos veneilijä näkee laivan, ei varmaan voi olettaa, että laiva näkee veneilijän. Miten erityyppiset ja -kokoiset veneet ylipäätään näkyvät komentosillalle erilaisissa paikoissa ja olosuhteissa (ihan paljaalla silmällä tai sitten erilaisilla tutkilla — päivä, sumu, yö). Pienemmissä veneissä ei tyypillisesti ole AIS lähettimiä – onko laivoissa jotain elektroniikkaa varoittamassa mahdollisista yhteentörmäyksistä pienempien kohteiden kanssa. Vai perustuuko arviointi puhtaasti kokemukseen.
Jos laivan päällystö saisi toivoa, miten veneilijöiden pitäisi toimia laivojen läheisyydessä.
luotsinblogi 
Oikein mielenkiintoinen ja selkeä kirjoitus. Arvostan ammattikuntaanne erittäin paljon. Handyman can!
Kiitos! Tää on sellainen tekemällä oppii -ammattikunta.
Ihan kauhean jännä tarina, meinasi leuka tipahtaa ja silmät kuivua sitä lukiessa kun unohdin räpäyttää niitä. Ei sulla käynyt ammattiasi valitessa mielessä joku vähän helpompi työ? Esimerkiksi lentokapteenin hommakin on varmasti haastavaa, mutta ei tarvitse jumpata vaarallisissa olosuhteissa… Mutta hienoa että joku Jamesbondi tekee luotsinhommatkin ja että sen jamesbondin vaimon hermot kestävät työkeikkojen aikana. Tulee siitä varmasti paljon sankaritarinoita kerrottavaksi.
No jamesbondeilut yritetään kyllä jättää pois. Safety first. Kiipeily on varmaankin se inhottavin osuus tässä työssä. Ei todellakaan kuulu omiin suosikkeihin ja mietin joka kerta isompien laivojen leidareilla, että toivottavasti siellä Manilan merimieskoulussa opetettiin hyvät solmut… Alaspäin meno varsinkin on maailman ikävintä puuhaa. Vaimo ei onneksi murehdi turhia, mitä nyt otti suurimman mahdollisen henkivakuutuksen…
Kiinnostaisi kuulla tarkemmin, mitä ne luotsit puuhaavat. Mistä homma lähtee liikkeelle, miten luotsi tilataan ja miten paljon etukäteen. Mitä valmisteluja tehdään. Missä vaiheessa tilataan mahd. hinaajat, mihin paikkoihin otetaan yhteyttä, jos pitää tilata ahtaalle väylälle vuoroja tai muista syistä. Miten tuuli pitää ottaa huomioon, silmällä vai jostakin taulukosta laskien, kauanko vedetään mihinkin suuntaan jne. Miten irrottaudutaan laiturista (joojoo, köydet irti, mutta mitä kaikkea pitää huomioida). Kerro kaikki, varmasti tulee luetuksi!
Ohoh ja kiitos! Nyt tuli paljon aiheita postauksiin, vastaan niissä tarkemmin vähitellen, sovitaanko niin? Stay tuned…
Hienoa! Täällä on muitakin, jotka odottavat Jukan esittämiin hyviin kysymyksiin vastauspostauksia.
Jos tarvitsee jutunaiheita, niin kiinnostaisi myös tietää, miten kauppamerenkulkijat pärjäävät huviveneilijöiden kanssa ja minkälaisella asenteella veneilijöihin tyypillisesti suhtaudutaan. Onko kulttuureissa eroja, miten porukka kokee laivojen ympärillä pyörivät veneilijät.
Miten hyvin tai huonosti pystytään huomioimaan veneilijät. Esimerkkinä vaikkapa Helsinki – Tallina tai Espoo-Suursaari Race, missä iso määrä veneitä suuntaa lätäkön poikki, kun samaan aikaan laivaa pukkaa satamaan ja toisaalta suomenlahden poikki. Pystyykö laivan näkökulmasta oikeastaan mitenkään varomaan veneitä, vai onko ainoa taktiikka vain ajaa väylää ja olettaa (toivoa), että kukaan ei tunge alle. Purjehtijan näkökulmasta tämä ehkä korostuu kevyissä tuulissa, kun kovin nopeasti ei pysty siirtymään mihinkään, vaikka haluaisi. Ohjaillaanko laivoja aktiivisesti huviveneilijöiden seassa vai väistetäänkö vasta kun on pakko.
Jos veneilijä näkee laivan, ei varmaan voi olettaa, että laiva näkee veneilijän. Miten erityyppiset ja -kokoiset veneet ylipäätään näkyvät komentosillalle erilaisissa paikoissa ja olosuhteissa (ihan paljaalla silmällä tai sitten erilaisilla tutkilla — päivä, sumu, yö). Pienemmissä veneissä ei tyypillisesti ole AIS lähettimiä – onko laivoissa jotain elektroniikkaa varoittamassa mahdollisista yhteentörmäyksistä pienempien kohteiden kanssa. Vai perustuuko arviointi puhtaasti kokemukseen.
Jos laivan päällystö saisi toivoa, miten veneilijöiden pitäisi toimia laivojen läheisyydessä.