Edellisessä postauksessa käsiteltiin ennen luotsausta tapahtuvia toimenpiteitä. Nyt siirrymme itse luotsaukseen –  piti siirtyä jo aiemmin viikolla, mutta eihän tässä ole kerinnyt kuin lentää paikasta toiseen. Ja kolmanteenkin.

On siis onnellisesti kivuttu laivaan ja saavuttu huohottaen brygalle. ”Guudmorrning mistö Pailot, hauaa juu?” Näin alkaa noin 97 % luotsauksista, morningin tilalla voi olla muu paremmin kyseistä vuorokaudenaikaa kuvaava termi. Kätellään siis kuin valtionpäämiehet konsanaan ja vaihdetaan alkukohteliaisuudet. Ensivaikutelma on tärkeä niin parisuhteessa kuin luotsauksessakin, sillä se vaikuttaa myöhempiin tapahtumiin ja siinä rakennetaan luottamusta.

Tämän jälkeen yleensä alkaa mantra, jota kutsutaan kansainvälisesti pilot/master information exchange. ”Shiislefthändidpitspropellerwenjyymeikästöönbougoustopootnegativpitsonziirou, boutrastörfaifhanridkilowattstriisteps…” kajahtaa kuin aamurukous minareetista. Käydään siis läpi aluksen ohjailuominaisuudet, miten käytetään autopilottia ja mistä nappulasta saa käsiruorin päälle. Luotsi käy läpi reittisuunnitelmansa ja näyttää laituripaikat ja mahdolliset kääntöpaikat ja niin edelleen. Allekirjoitellaan papereita, joissa vakuutetaan kaiken mahdollisen olevan käyty läpi. Sovitaan kuka manoveeraa, tutustutaan vallitsevaan liikennetilanteeseen, tarkistellaan viimeiset tuulitiedot ja niin edelleen.

Luotsauksen aloituksen varsinkin mereltä päin ovat kriittisiä paikkoja, koska asiaa on lyhyessä ajassa paljon. Laiva on liikkeessä koko ajan ja ensimmäisiä käännöksiä väylällä suoritetaan mahdollisesti samanaikaisesti.

Ainoastaan yksi asia keskeyttää tuon rituaalin, kysymys, joka kuuluu lähes joka kerta heti ensimmäisenä: ”Kofii, mistö Pailot, milkoorsugaar?” Erään kerran olin vielä luotsileidareilla pää kannen tasolla, kun ystävällinen filippiinonaama ilmeistyi näkökenttään ja esitti em. kysymyksen.

Niinpä. First things first.