Törmäsin lupaavaan blogiin ja se sai minut ajattelemaan erästä tapausta joitain vuosia sitten.

Luotsailin varmaan ensimmäisiä bulkkereita omin nokkineni, eikä ollut niiden suhteen ihan hirveää kokemuspankkia, mistä ammentaa. Lähestyttiin satamaa ja otettiin vauhti alas, jolloin sivutuuli vaikuttaa enemmän, eli resultanttivektori kääntyy enemmän sivulle hienosti sanottuna. Kaksi hinaajaa oli kytkettynä ja koko paketti ihan hanskassa.

Huomasin, että koko höskä sortuu sivutuulen vaikutuksesta kohti matalikkoa. Kippari seisoi vieressä eikä sanonut mitään. Oletan kyllä, että huomasi saman asian. Yht’äkkiä en osannutkaan tehdä mitään. Mietin, että kai se siitä menee ja toisaalta paria vaihtoehtoa, mitä asialle voisi tehdä. Jossain prosessorin uumenissa jotkut radat törmäsivät niin, että toimintakyky laski. Oli vaikea tehdä päätöstä, vaikka se olisi pitänyt tehdä heti.

Jäätyminen ei kestänyt onneksi kovin pitkään ja sain tehtyä ihan hyvän asian, jolloin tapahtumaketju pysähtyi.

Kaksi asiaa pohdittavana. Miksi kippari ei sanonut mitään, vaikka varmasti huomasi mitä oli tapahtumassa? Vastaan tähän ihan itse. Hän sattui olemaan kulttuurista, johon ei kuulu toisen (varsinkaan auktoriteetin, joksi luotsi välillä valitettavasti muodostuu) työnteon ja päätösten kyseenalaistaminen. Ihmettelen miten valtava on tapojen omaksumisen ja kulttuurin vaikutus, koska suu ei aukea silloinkaan, kun toisessa vaakakupissa on mahdollisesti miljoonien aineelliset vahingot. Ajatusketjun seuraava osa: olisiko tätä mahdollista vaikka koulutuksella poistaa? En puhu pelkästään merenkulusta, vaan sama asia on eri muodossa vaikka yritysmaailmassa. Väärä päätös tai mikä pahempaa, päättämättä jättäminen ja firma kärsii nahoissaan. Silti ei uskalleta sanoa mitään.

Toinen asia. Itse ilmiö. Onko sillä nimeä tai onko sitä tutkittu? Vatulointi, sanoisi eräs poliitikko. Jos ei ole tutkittu, kannattaisi ehkä ruveta, sen verran inhimillisestä tekijästä on eri yhteyksissä puhetta. 

Nykyään tunnistan ilmiön itsessäni. Toimenpiteisiin on ryhdyttävä ennen kuin point of no return on ohitettu. Yleensä ensimmäinen ajatus on oikea ja paras. 

Liittykö vatulointi jotenkin ihmisen ammoisiin suojamekanismeihin? Onko parempi odotella puussa, että sen juurella oleva sarvikuono kyllästyy, kun yrittää savannin yli nopeasti karkuun?

Sitä miettiessä hyppään Mariellaan, joka saa kuskata minut lomalle. Hähää, te jotka piditte ne kesäkuun sateissa.

7 kommenttia artikkeliin ”Ihmisen käyttäytymismalleista ja niiden vaikutuksesta erinäisiin asioihin

  1. Kuvittelin itseni tuohon tilanteeseen ja päädyin siihen lopputulokseen että syntyisi helposti tilanne, jossa on kaksi eri ajatusta sopivasta päätöksestä ja pitäisi nopeasti selvittää kumpi niistä on parempi sekä tuon päälle tulisi vielä mieluusti säilyttää molempien kunniakkuus. Ehkä hänen työkulttuurissaan on päätetty välttää tuollaiset tilanteet täysin. En kyllä ihan normaalielämässä itsekkään lähde kovin helposti neuvomaan toista, ellei ole täysin selkeää että nyt apua tarvitaan tai sitä suoraan pyydetään. Vaatii vähän tarkkailua ja pelisilmää että tuumisi jotta tuohonhan sopisi nyt mennä vähän kyselemään.

    Olisikohan sitten hyvä asia jos aloitteleva luotsi saisi tarvittaessa ohjausta laivan kapteenilta ihan wirallisestikin uran alkuluotsauksissa, vähän samaan tapaan jos nuorelle autoilijalle laitettaisiin 80km/h rajoituslätkä takalasiin, eikä ihan täyttä oikeutta vielä kaikkiin rakkineen tehoihin?

    Olisi mielenkiintoista itsekin kuulla, josko vastaavaa tilannetta olisi tutkittu. Auktoriteettejä ja tottelevaisuutta selvitteli ainakin Stanley Milgram 60-luvulla kuuluisilla tai pahamaineisilla sähköshokkikokeillaan. Auktoriteetteja ei kovin helpolla lähdetä vastustelemaan, kunhan sellainen oletelma tilanteeseen on ensin saatu syntymään.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Milgramin_tottelevaisuuskoe

    1. No se 80-lätkä on uran alussa puolen vuoden luotsioppilasaika, jolloin ollaan kokeneemman luotsin mukana. Lisäksi aluksi ohjauskirjan saamisen jälkeen luotsaillaan pienempiä laivoja eka vuosi.
      Tässä omakohtaisessa kokemuksessakaan ei ollut siitä kyse, etten olisi tiennyt mitä pitäisi tehdä, vaan siitä että eri vaihtoehdot kilpailevat keskenään. Liiallinen auktoriteetti on turvallisuusriski aloilla, joilla tarvitaan nopea päätöksentekoa ja varmistusta.

  2. Valitettavasti täsmävastausta en pysty antamaan mutta pari elävää esimerkkiä käytännön elämästä. Olen joutunut pohtimaan asiaa kahdestakin syystä, toinen on Aspergerin syndrooma (eli lievä autismi) joka tuo omat piirteensä ja haasteensa elämääni ja toinen on se että asun tälläkin hetkellä kerrostalossa jossa on 14 asuinkerrosta ja 98 asuntoa jossa, luonnollisesti, sattuu ja tapahtuu. Olen joutunut miettimään että mikä on se raja jossa puutun toisten tekemisiin ja tämänhetkinen, pääsääntöisesti voimassa oleva, linjaus on se että vahingon sattuessa sekä juridinen että moraalinen vastuu (miksi hemmetissä en tehnyt mitään) on minulta pois. Ja jos ns. ”käräytän” jonkun niin syy sille, että tekisin sen kiusallaan, pitää olla melkoisen hyvä ja niitä tapauksia ei ole monta. Muutaman kerran tämä linjaus on sitten kokenut kolauksen:

    -Seinänaapurini, asui sillä hetkellä yksinään. Kyseinen asunto on se joka tuottaa talossa tapahtumia ja jonka omistaja on kuulemma ns. harmaalla alueella eli isännöitsijällä on kyseisen persoonan kanssa jatkuvasti ongelmia mutta, ainakin vielä, häneen liittyvistä tekosista on puuttunut ns. se jokin jolla viralliset varoitus- ja häätötoimet voisi käynnistää. Eräänä päivänä sitten kuulin kun ko. asunnossa soi palovaroitin hetken aikaa, sitten lakkasi kuulumasta ja porraskongissa haisi palanut ruoka. Jouduin, naapurin taustat tuntien, miettimään hetken aikaa että mitä teen. No, persnahkani turvatakseni, soitin 112:een ja kysyin mitä tehdä. Lopputuloksena päivystäjä sai suostuteltua minut kokeilemaan oven lämpötiloja, ne olivat normaalit. Sitten sovittiin että puhelin on kädessäni linja auki (jolloin hätäkeskus kuulee mitä tapahtuu) ja soitin ovikelloa. Dialogi meni suunnilleen näin:
    -Moro, siulla soi palovaroitin äsken, onks kaikki ok?
    -Eikun siitä oli patterit lopussa, siks sie soitit.
    -No mutta kun täällä kongissa haisee palanut ruoka.
    -HAISTA P***A! ja ovi kovalla pamautuksella kiinni.
    Päivystäjä vaan totesi että ilmeisesti hätää ei ollut kun lopuksi vielä haistattelikin sinulle ja kuulemma tehtävä on häken tietokannassa kirjattuna. Tapaus sai hankkimaan ylimääräisen palovaroittimen lähelle asunnon ovea ja nyt sitten odotellaan jännityksellä milloin ko. naapuri sammuu ja ruoka palaa pohjaan niin että asunto palaa. Ja kauan menee että uskallan ilmoittaa tilanteesta, siinä on kuitenkin samalla oma asunto, savuvahinkojen muodossa, uhattuna. Palanut ruokahan voi tunnetusti olla tuntejakin liedellä käryämässä ja kun ns. kriittinen piste ylitetään niin kärähtänyt ruoka muuttuu minuuteissa täydeksi asuntopaloksi..

    -Saimaan kanava ja Facebook, kesä 2014. Erään kerran huvitti kun näin Kansolan sillalta, meren suunnasta autolla ajaessa, valkoisen vilkkuvan valo-opasteen (teidät on huomattu, palvelemmme mahdollisimman pian.) Kierolla huumorilla tuli kirjattua erääseen ryhmään että taitaa olla jonkinlainen ennätys kun kyseinen opaste annetaan autolle ja arvostan sitä mutta kun valitettavasti autossani ei ole vesiliikennevarustusta. Lopulta kuitenkin päädyin lopputulokseen että kyseessä oli mahdollinen laitevika ja kun käyttökeskukseen on vaikea saada puhelinyhteyttä niin käyn poislähtiessä ilmoittamassa havainnosta etten jätä miinaa tuleville laivoille, tiedossani kuitenkin oli että ko. paikassa ei ole ajan suhteen liikaa pelivaroja. Kello oli toki kolmen aikoihin yöllä mutta, kun homma pyörii 24/7, niin en luokittelisi sitä miksikään perusteeksi seuraavalle. Avasivat kyllä kauko-ohjauksella oven mutta heti kaukokäyttöhuoneen ovella istui sulkumestari ilmellä ”hittoakos tunget tänne”, selitin asiani ja vastaus oli ”no se saa vilkuttaa siellä” ja kun häivyin paikalta niin mestari sinkosi omalle työpisteelleen ikäänkuin kyseessä olisi ollut isompikin rikos. Ihmettelin sitten aloittamani tekstin kommenteissa, muutaman muun asian ohella, että toisaalta ymmärrän että 10v, ja ylikin, vanhaa laitteistoa voi olla niukoilla määrärahoilla ylläpitää mutta paljon on vaikkapa DWT 3000 aluksen a)crash stop, b)nopea mutta fiksu, pysäytysmatka jos laiva tulee siltaa kohti 9km/h. Tykkäyksestä päätellen nuo kommentit näki ns. oikea ihminen Liikenneviraston päällikkötasolta ja en yhtään tiedä mitä sen jälkeen tapahtui mutta ensireaktio oli piilovittuiluksi luokiteltavaa kommentia ja nyrpeää asennetta muutaman kollegasi suunnalta ja sen jälkeen keksinkin kuukaudeksi parempaa tekemistä ja linjasin että vaikka turvapato pettäisi ja Saimaa tulisi läpi niin ei kiinnosta, heillä on Mälkiällä monitorit millä hoitavat hommansa. Tänä kesänä olen ilmeisesti nähnyt paria sulkumestaria joko töissä tai vapaalla ja ilmeet ovat olleet joko vihaisia tai sitten naama on ollut punaisena..

    Jos tuolle ilmiölle joku nimi pitää antaa niin olkoot se vaikka ”papukaijaefekti.” Bongasin kesän alussa paikallisen ostoskeskuksen eläinliikkeestä harmaapapukaijan joka asuu siellä ja, vaikka en omista lemmikkiä, niin kyseistä persoonaa tulee käytyä katsomassa ja rapsuttelemassa lähes aina kun naapuriliikkeissä vierailee. Moni pitää tätä herraa pellenä ja kommentit ovat luokkaa ”sano moi, sano terve” mutta kun häneen on paremmin tutustunut niin kyseessä on, yksinkertaisesta olemuksesta huolimatta, pirun fiksu lintu. Erään kerran liikeeseen tuli uusi harjoittelija ja häkistä oli kuulunut kysymys ”kuka”, ja kun harjoittelija hämmästyi, niin tuli lisäkysymys ”nimi?” Tuntuu että, jos en olisi Homo Sapiens, niin olisin varmaan Psittacus erithacus..

    1. Hienosti sovelsit aihetta. Se, että kanssaihmiset käyttäytyy kuten käyttäytyy ei ainakaan helpota suun avaamista silloin kuin pitäisi. Valitettavaa. Näistä johtuu juuri se, että sairaskohtauksen saaneena saa rauhassa maata puistossa ja ihmiset kävelee yli.
      Saan luotsinakin välillä nyrpeää nenää huomauttaessani esim. kovasta lähestymisnopeudesta laituriin, mutta olen mielestäni jo liian vanha arvailemaan, eikä se toisaalta kuulu toimenkuvaankaan. Pari kertaa kun on kuullut ”ole hyvä”, laituriin pari kaapelia ja vauhtia aivan liikaa, niin oppii kummasti avaamaan suutaan, kun siltä tuntuu…

  3. Mielenkiintoinen aihe! Olin itsekin kuluneen viikon lomalla ja huomasin postauksesi vasta nyt.

    Päätöksentekoa stressitilanteissa on noin yleisemmin tutkittu paljonkin, mutta en tiedä, onko juuri kuvaamasi kaltaisissa tilanteissa.

    Kovassa stressitilassa ns. korkeamman tason päätöksenteko (vaihtoehtojen etsiminen ja tietoinen puntarointi ym.) on heikentynyt, ja ihminen toimii normaalia enemmän ”automaatilla”. Tämä voi johtaa parempiin tai huonompiin päätöksiin – riippuu tietysti siitä, mitä automaatti sattuu tuuttaamaan ulos.

    Tämä on nyt vain arvaus, mutta niin kuin itsekin jo tavallaan totesit, kuvaamasi kaltainen jähmettyminen voisi johtua ihan yksinkertaisesti hetkellisestä ylikuormittumisesta, jos tilanne on suht uusi eikä mitään selkeää (puoli)automaattista toimintatapaa ole.

    Yksi paljon käytetty keino tätä vastaan on se, että erilaisissa vaaratilanteissa toimimista pyritään harjoittelemaan säännöllisesti etukäteen (esim. jonkinlaista simulaattoria hyödyntäen). Tavoitteena on, että harjoittelun myötä oikea reagointi tulisi tositilanteessa ns. selkäytimestä eikä vaatisi niin paljon korkeampaa ajattelukapasiteettia, jota ei siinä tilanteessa kuitenkaan ole. Jos vaaratilanteen hallinta vaatii useamman henkilön yhteistyötä ja kommunikointia, sitä pitäisi tietysti harjoitella myös. Jälkimmäinen on kyllä ”vähän” vaikeaa, jos työtä tehdään yhdessä vain sen yhden kerran, eikä alalla ei ole edes mitään yleisesti sovittuja toimintatapoja yhteistyön/kommunikoinnin suhteen.

    Hankaluutena kaikessa tutkimisessa on, että labraolosuhteissa on vaikea saada aikaan juuri oikeanlaista tilaa. Luonnollisissa olosuhteissa tutkiminen taas vaatisi aivan hillittömät resurssit, koska vaaratilanteita sattuu kuitenkin (onneksi) aika harvoin.

    Alkoi itseänikin kiinnostaa tämä aihe sen verran, että taidan jatkaa aiheen kaivelua jossain sopivassa välissä.

  4. Lomalla ollaan täälläkin, joten vastaaminen on ollut vähän heikkoa…

    Totta kai harjoittelu auttaa, ja simulaattoritreeniä käytämmekin säännöllisesti. Sen ongelmana on vain se, että oikeankaltainen kuorma jää puuttumaan. Tietää, että aineellisia vahinkoja ei tule, vaikka pieleen menisikin. Kommunikointiin itse asiassa on yhteinen fraseologia, mutta niin sanottu BRM (Bridge Resource Management), tai nykyisin MRM, on riippuvainen kyseisen laivan kulttuurista ja se vaihtelee niin sanotusti nollasta sataan. Kokemus auttaa tietty tässäkin, sitä oppii esim. aavistamaan, milloin joku ei mennyt ihan perille, vaikka jees kuuluikin.

    Vaaratilanteista sen verran, että niihin johtavia tapahtumaketjujen alkuja sattuu päivittäin, mutta korjaavat toimenpiteet pitävät onneksi onnettomuudet harvinaisina. Reikäjuustomalli on varmaan tuttu?

    Pohdin parhaillaan yamkin lopputyön aihetta, ja luulen että tähän se jotenkin liittyy. Pitää yrittää haarukoida sopiva osa-alue ja selkeyttää hyötynäkökulma, niin ehkä se siitä kirkastuu… Ihmisen käyttäytyminen paineen alla on aiheena ihan käsittämättömän mielenkiintoinen asia.

  5. Juu, tuttu on. Taitaa olla tutkimus- ja harjoittelupuolella samat ongelmat eli oikeisiin painetilanteisiin on vaikea päästä kiinni.

    Huutelen nyt asiattomuuksia täältä sivusta, mutta en malta olla huutelematta 🙂

    Mitä ikinä muuten teetkään, niin kerää joku aineisto ns. luonnollisista tilanteista (eli niistä oikeista painetilanteista)! Sellaisia ei todellakaan liikaa ole, olipa tarkempi näkökulmasi melkein mikä vaan, joten lisäarvo on ainakin siltä kannalta melkein taattu. Vaikka ihan kysely- ja haastatteluaineisto, ellei aiheeseen saa viritettyä jotain ”hienompaa” systeemiä.

    Kun joku ammatikseen tutkimusta tekevä lähtee keräämään ns. luonnollista aineistoa, se on yllättävän mutkikas homma. Pitää löytää oikeat kontaktit, saavuttaa kaikkien osapuolten luottamus ja viritellä tuhat ja yksi nippeliä ja nappelia kohdalleen ennen kuin pääsee edes pelipaikalle. Pelipaikalla pitää yrittää vakuuttaa tutkimuksen kohteet siitä, että on oikealla asialla ja että ylipäätään ymmärtää asiasta jotain (jos edes ymmärtää!), koska minkä tahansa alan ammattilaiset avautuvat aika nahkeasti ulkopuolisille, joiden kokevat olevan kaikista (ammattilaisen mielestä) oikeista asioista ihan pihalla. Ja jos kyse on jostain tarkkailuaineistosta tms., ylimääräisen porukan läsnäolo voi myös vaikuttaa tilanteeseen siinä määrin, että toiminta ei olekaan enää ihan luonnollista. Kaikista em. syistä aineistojen laatukin saattaa jäädä joskus heikommaksi, ja johtopäätökset kenties myös, jos tutkija ei kuitenkaan ihan ymmärtänyt, mitä porukka yritti tehdä tai kertoa.

    Kun siis olet jo valmiiksi siellä missä olet, eikä mitään uskottavuus- tai ymmärrysongelmaakaan ole, niin tuossa on melkoinen etulyöntiasema. (Ongelmansa aineistonkeruussa on tietty aina, mutta varmasti ne ovat noilla lähtökohdilla paljon pienempiä.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s