Tulipa työviikon päätteeksi nähtyä vanha tuttu. Laiva, jossa olin ollut viimeksi 9 vuotta sitten. Edelleen samalla nimellä, mikä on harvinaista nykyään. 

Vaikka olen sitä mieltä, että vanha konsti ei todellakaan ole parempi kuin edes puolikas uusi, niin poikkeuksia on. Vanhaan takertuminen pysäyttää kaiken kehityksen. Laivoihin se ei aina päde.

Tuo laiva oli vankkaa tekoa. Ei ollut moksiskaan, vaikka sitä aikanaan vähän pamautteli sulun seiniin. Saksalainen täsmällisyys huokui edelleen kaikesta. Vähän robustit hallintalaitteet olivat edelleen kuosissa, eikä mikään paikka nitissyt ja resonoinut, niin kuin monesti on uusissa kiinalaisvalmisteissa. Maschinenbau Kiel nakutteli alakerrassa edelleen kuin kaappikello, hieman kumealla soundilla. Ohjailu toimi kuin ihmisen mieli ja käännökset pysähtyivät nätisti ilman mielettömiä ruorikulmia. Joskus on rungonsuunnittelussa mietitty muutakin kuin lastauskapasiteettia.

Voi että kun tulee hyvä fiilis laitteista, jotka on tehty kestämään. Ja suunniteltu niin, että niitä on helppo käyttää.

Siinäpä oikeastaan ne vanhat konstit, joiden toivoisi säilyvän tänä kertakäyttökulttuurin vaivaamana aikana.