Ah! Kyllä on mukavaa, kun sataa lunta. Mieli virkistyy, kun nuo talven valkohiutaleet kepeästi leijailevat vaakatasossa kohti valoisaa vuodenaikaa odottavaa pohjolan asukasta.
Jotenkin työtkin tuntuu sujuvan liukkaammin, ja jäisien luotsileidareiden kipuaminen alaspäin sujuu suorastaan vauhdikkaasti. Kaukaisten maiden merimiehet ovat kateudesta mykkiä, kun saavat kokea karun ilmastomme esteettiset puolet.
Talvella on mukavaa ottaa valokuvia. Kyllä sen kestää, että näpit vähän jäätyy ja etsin on täynnä lunta, kun tietää saavansa mahtavilla efekteillä ladattuja otoksia. Jos ensin rämpii pimeässä metsässä hiukkasen matkaa ja säikähtää jänistä.
Olikos ne Kanariffan matkat jo loppuunmyyty tältä vuodelta?
Edellisessä postauksessa perusteltiin itselle kamerakaluston päivitystä. Vaimollehan sitä on turha yrittää perustella. Onneksi kumpikin sen tietää, niin ei tarvitse edes yrittää. Kuinka monta parisuhdetta pelastuisikaan, jos hyväksyttäisiin toiset sellaisina kuin ne on?
Kenno on siis se juttu, joka on heti objektiivin takana kamerassa ja taikoo silleen ovelasti näkemänsä kuvan muistikortille. Ennen muinoin filmille. Meikäläisen kuvausolosuhteissa kinokoon eli 35 millisestä kennosta on oikeasti hyötyä. Voi kuvailla hämärässä suuremmilla herkkyyksillä eli ISO-arvoilla ilman, että kuvasta tulee kohisevaa suttua. Ja hämärässä tai pimeässähän tässä tulee paljon liikuttua. Toinen juttu on, että täyskennoisissa dynamiikka on parempi. Siis kuvasta saa kaivettua kuvankäsittelyssä esiin vaikka mitä jännää. Varjoisista kohdista nousee esiin yksityiskohtia.
Kuvankäsittely on sitä, mitä pidetään huijauksena ja manipulointina. Väärin kuvattu, kun et 1/500 sekunnissa onnistunut saamaan aikaan valmista kuvaa! No minä en sitä saa millään, sillä kuvaan RAW-, eli raakakuvaa. Se tarkoittaa sitä, että kamera survoo kaiken mahdollisen informaation yhteen tiedostoon, mutta lopputulos ei ole vielä valmis kuva. Jos kuvaa JPEG-muodossa, niin silloin kamera arvailee haluttua lopputulosta ja esittää siitä oman versionsa. Tämä riittää esim. niille, jotka kuvaavat pokkareilla. JPEG-kuvaa ei voi läheskään niin paljon säätää enää, koska siitä puuttuu informaatiota.
Ennen/jälkeen. Arvaa kumpi on kumpi 😉
RAW-kuva pitää siis kehittää. Ihan kuin Hanskin valokuvaamossa 60-luvulla. Se ei ole kovinkaan vaikeaa, vaikka niin monesti luullaan. Itse käytän siihen ehkä noin 20 sekuntia per kuva, enää ei mene siis viikkoa kuvien kehitystä odotellessa niin kuin joskus ennen. Käytän tarkoitukseen Adoben Lightroomia. Aluksi haen valmiin linssiprofiilin (joka korjaa mm. linssistä johtuvia optisia vääristymiä) kyseiselle linssille ja laitan valkotasapainon kohdalleen. Siis niin, että valkoinen näyttää valkoiselta ja musta mustalta. Sitten lisään hieman kontrastia, säädän paria muuta säädintä ja lopuksi tarvittaessa hieman terävöitän ja rajaan uudelleen, jos on tarvetta. Siinä se. Sitten muutan kuvan JPEG-muotoon.
Ai että ihan swahilia tuo edellinen? Ei ole. Ihan yksinkertaista. Pari vuotta sitten en tiennyt tuon taivaallista mistään edellä mainituista. Ei kun manuaalit kouraan, kamerasta manuaalit päälle ja nostamaan valokuvaus kokonaan uudelle tasolle!
Valokuvausharrastukselle oli käydä köpösti. Otin vähämmän ja vähemmän kuvia. Kamera pysyi repussa, eikä jaksanut… Oranssit veneet ja saaren rannat. Nää on jo niin kuvattu! Toi majakkakin kohta varmaan kaatuu, kun sitä on kuvattu ja kuvattu.
Luulen, että olin saanut vanhasta kamerasta jo kaiken irti. En varmaan ollut, mutta jollain pitää itselle perustella kuvauskaluston päivittämisen tarve. Sitten luin jutun vanhojen objektiivien uudesta tulemisesta peilittömissä järkkäreissä. Point of no return ylitettiin jotta heilahti. Aivan mielettömän hienoja vanhoja laseja, jotka maksavat muutamia kymppejä!
Kamera vaihtui Sony A7:aan. Pieni ja sievä täyskennoinen järkkäri, joka vie repusta paljon vähemmän tilaa. Adapteri vielä tilaukseen ja shoppailemaan vanhoja Minoltan Rokkor-linssejä. Manuaalitarkenteisia, mutta se ei haittaa. Manuaalitarkentaminen on ihan helppoa. Kasarilla ei kukaan kaivannut mitään automaatteja. Ja sitä tulee ajateltua paljon enemmän kuvaa kuin automaatilla räiskiessä.
Harjoittelen vielä toki kaikkea. Namiskuukkelit on eri paikoissa ja syväterävyyden hallinnassa on tekemistä verrattuna kroppikennoiseen. Mutta saa opetella jotain uutta! Taas on kiva kaivaa kamera repusta. Saatanpa ottaa oranssista veneestäkin jonkun kuvan vielä. Ja päivittää taas blogia vähän ahkerammin.
…nähdä hyviä kuvia luotsien toiminnasta, eikä vaan näitä meikäläisen kuvia, jotka on sitä paisi jätetty viime aikoina ottamatta, niin minulla on teille ratkaisu. Ystäväni Jacopo on viimeistellyt pitkän projektinsa ja julkaissut kirjan ”Jäinen matka Suomeen”.
Teos sisältää kuvia ja tarinaa talviselta rannikoltamme – ranskalaisen valokuvaajan silmin. Voisin kutsua kombinaatioksi, joka ei ainakaan ole kovin yleinen. Kuvat ovat materiaalia, joita ei missään muualla tapaa. Ehkä niissä on se sama juttu takana, kun tässä blogissakin. Erinomaisen erikoinen aihe. Joskus aikoinaan sellainen saattoi olla karhu haaskalla, nykyään sellainen ei ole enää kovin kiinnostavaa.
Jos siis haluatte yllättää isän, äidin, merikapteenin tai veljenvaimon erikoisella joululahjalla tai saada teoksen omiin kokoelmiin, niin tässäpä linkki verkkokauppaan:
Meikäläiseltä ei oikein ranska taitu (vaikka suvereenisti juuri ostin ranskaksi liput Iron Maidenin konserttiin), joten en vastaa seurauksista. Siltä se kuitenkin näytti, että kirjan voi tuolta tilata. Aion kokeilla itsekin. Kirja ei ehkä ole halvimmasta päästä, johtuen omakustanteisuudesta ja pienestä painoksesta, mutta varmasti joka sentin arvoinen. Laatuunhan sitä kannattaa määrän sijasta panostaa. Kysykää vaikka vaimoltani.
P.S. LUPAAN parantaa piakkoin tapani, ja julkaista jälleen kelvollisia kuvia. Kuvauskalusto on päivitetty ja erästä osaa vielä odottelen, jonka jälkeen alkaa räpsyä… Siitä tarkemmin lähiaikoina!
luotsinblogi 