Meillä on yksi väylänpätkä, jossa pystyy netin kautta ohjaamaan väylän valolaitteita. Oli sitten tässä synkkä ja myrskyinen yö. Vain lepakoiden ja korppikotkien kirkuna, sekä seireenien kutsuhuudot leikkasivat tummana kaiken alleen peittävän pimeyden, jossa entinen merenkulkija ohjasti pöllilaivaa ulos merelle ohi viekkaasti vaanivien karikkojen ja törttöilevien ruotsalaisten purjeveneilijöiden.

No ei ollut, vaan ihan sateisen harmaa iltapuhde. Juuri sellainen keli, jossa vihreät ei näy mihinkään, joten päätin laittaa väylälle valot päälle. Tuleehan siinä laivahenkilökunnallekin sellainen wow-ilmiö: nythän meillä sankari on kyydissä, kun hallitsee valojakin. Oikeasti se helpottaa aika paljon, jos on vähän suttuista. Pystyy säätämään valotehoakin nollasta sataan ja laittamaan vaikka pariksi tunniksi vilkut päälle.

”Veeri nais, veeri nais, mistö pailot”, tuumi kippari siinä. ”Miten se toteutetaan teknisesti?” Aloin paasata teknisiä hienouksia ja kerroin kaikista älyväylistä, jotka välittävät kaikkea mahdollista säätiedoista vedenkorkeuksiin. ”Niin niin, mutta millä sen poijun kanssa kommunikoidaan?”, kyseli kippari. Selitin, että jokaisella poijulla on oma puhelinnumero, johon systeemi lähettää tekstiviestin, jossa on toimintaohjeet valolaitteelle. Tuli hetkeksi hiljaista. Sitten latvialainen repesi nauramaan: ”Mistö pailot, chattailet siis poijujen kanssa?”

-”Ööö, tota joo. Niin kai.”

-”Perhaps you should get a life!”

Niinpä niin. Ennen oli miehet rautaa ja laivat puuta. Nyt on software.