Lupasin kertoilla uudesta merenkulullisesta aluevaltauksesta – tai sanottaisiinko järvenkulullisesta. Tuli tuossa alkukesällä kysely, haluaisinko ajella silloin tällöin siipirataslaivaa.

Yleensäkin sanon lähes kaikkeen kyllä, mutta tämä kuulosti niin erikoiselta, että tässä ei ollut oikeastaan edes vaihtoehtoja. Eikä sitä tiedä, jos moinen pöllähtää joskus luotsipaikalle. Voidaan lähettää sitten erikoismies paikalle. Siispä kaupan kautta – valkoista paitaa päälle ja perehtymään ratastelun saloihin. Yritin kokeilumielessä tehdä vaimoon vaikutusta virkapuvulla, mutta ei lämmennyt yhtään. Tottunut tietysti liian hyvään.

Värkin komentokeskuksessa oli nappuloita kuin venäläisessä pianohaitarissa. Muutenkaan aluksenkäsittelyn kanssa sillä ei ollut paljoa tekemistä. Hökötys kelluu metrin syvässä ja on suhteellisen korkea kaikkine koristesavupiippuineen. Kaikki puhui jostain tuulesta koko ajan. Järvellä, kummaa sakkia. Tämäkin asia sittemmin konkretisoitui – ponttoonihan liirasi pahemmin kuin lasten optimistijolla köli ylhäällä ja välillä sai luotsiparka laittaa peliin koko ammattitaitonsa, ettei törmätty ihan minne sattuu. Ilmankos ne muut kipparit ajelivat mielellään toisia laivoja! Lisäksi piti osata itse hoidella konehuoneen puoli. Ei ihme, että ne normaalisti laivoilla pyörivät löpönhajuiset kaverit pitävät itseään tärkeänä – onhan siinä…

Parasta oli, että pääsi taas kanavaan, olenhan vanha kanavaluotsi – eikä seepra mihinkään juovistaan pääse. Ei muuta kuin survomaan rataslaivaa Suomen vilkkaimpaan sisävesisulkuun. Kamalan metallisen kirskunan saattelemana. Ne pirun dekoreerikorsteenithan ottavat sulun edessä olevaan läppäsiltaan kiinni, jos ei liruta sisään ihan toisesta laidasta… Tekemällä oppii. Mittakaava oli muutenkin kuin paremmissakin piireissä ja voisin merenkulullisesti arvioida ratasvärkin turvallisen kuljettamisen suhteellisen vaativaksi tehtäväksi. Ei siinä sulussakaan yli metriä ylimääräistä jäänyt oikein missään suunnassa.

Taas sitä oppi jotain uutta. Sen kun saisi pidettyä, että pysyisi jatkuvasti uteliaana ja kokeilunhaluisena. Se johtaa jo sinänsä aika moneen hyvään asiaan.