On ollu taas vähän hiljaista viime aikoina. En oikein tiedä, että miten on joskus tosi helppo kirjoitella ja toisinaan ei oikein synny mitään järkevää. Niin se on vähän kamerankin kanssa. Ja koko elämän ylipäätään.
Lomaakin vietin – lokakuussa, joka on mainio lomailukuukausi Välimerellä. Turisti on poistunut takaisin Saksaan ja on edullista. Lämmintäkin, jos vertaa tänne. Kävimme perheen ja anopin kanssa Kroatiassa purjehtimassa. Tai onhan se anoppikin perhettä, mitä sitä erottelemaan. Kysyi vielä minulta, että kuinka sä viitsit anopin kanssa reissata. Niin, tosiaan. Ei pidä takertua irrationaalisiin seikkoihin, kuten lasten hankinta tai kaikki anoppiin liittyvä. Maailmassa on paljon asioita, jotka eivät ole järjellä selitettävissä. Onneksi meillä merenkulkijoilla on niin hyvä perspektiivi siinä(kin) asiassa.
Lähtötilanne oli siis paperilla huono. Sullotaan työstä rasittuneet vanhemmat energiaa täynnä olevan lapsikatraan kanssa vieraaseen purjeveneeseen ja otetaan bonuksena anoppi mukaan ensimmäistä kertaa elämässään purjehtimaan. Aloitetaan päivä varmuuden vuoksi klo 02.00 neljän tunnin virkistävän unen jälkeen. Lentokenttäsählingit, viikon ruokaostokset, veneen sisääntsekkaus… Jälkimmäinen sujui kyllä miellyttävästi. Terveisiä vaan vuokraamon tytöille.
Mutta sitten. Sähläykset saatiin sählätyksi ja ruvettiin merenkulkijoiksi. Ollaan matkalla johonkin. Se edellyttää toimenpiteitä. Pitää manöveerata, navigeerata, nyppiä purjeita, hoitaa byssaa, töijätä ja olla uteliaita. Jälkimmäinen pikku- ja naisihmisten heiniä. Kaikilla on puuhaa. Porkkanana odottaa paikka, jossa ei ole ennen käyty. Johon pitää tietysti tutustua kuin paraskin löytöretkeilijä.
Sama kuvio koko viikon. Mikä sää? Paljon tuulee? Koska ollaan perillä? Mitä ruokaa? Voidaanko vuokrata mopo? Onneksi osui pienet katabaattiset vuoristotuuletkin reitille. Paljon lähemmäksi luonnonvoimia ei voi jälkikasvuaan viedä, kun roiskahtaa muutama sata litraa Adrianmerta sitloodaan…
Lopputuloksena oli mahtava reissu. Jos satutte osaamaan purjehtia, niin menkää ja veneilkää – ja raahatkaa pahaa aavistamattomia lähisukulaisia mukaan. Taatusti ennen kokemattomia elämyksiä luvassa, niin hyvässä kuin pahassa.
luotsinblogi 
Hauskan realistisesti kirjoitettu, mutta aavistan, että teillä oli aivan mahtavaa kaikista purjehduslomalle tyypillisistä säädöistä huolimatta. Kiva, kun laitoit tästä postauksen. Meillä on vastaava reissu ensi kesäksi suunnittelilla. Voi, kunpa se toteutuisi! Edellinen – ja ensimmäinen – kerta Kroatiassa oli niin ihana, että siitä lähtien on uutta keikkaa suunniteltu.
Meillä oli mahtavaa. Tekisi mieli käydä joskus heittämässä joku vähän pidempikin reissu mahdollisesti tyyliin Välimeri-Pohjois-Eurooppa. Tämä on meidän tapa veneillä – veneen omistaminen ei kiinnosta pätkääkään, sen voi vuokrata ylläpitokustannuksien hinnalla mistä haluaa, eikä ole mitään huolta tekemättömistä töistä.
Heippa,
ihana postaus. Tätä oli jo odotettu!
Uusia seikkailuja suunnittelemaan, anopilla tai ilman 🙂
Aivan mahtava blogi, kiitos Alan maailmalle siitä, että löysin tänne! Tässähän täytyy alkaa kelata alusta loppuun niin kuin koko homma takaperin selailemalla. Viimeksi luin Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -kirjan samalta seisomalta lopusta alkuun. Siinä sitä kun pääsi yhden kappaleen luettua, niin otin edellisen lukuun. Voihan sitä kirjan ja blogin silläkin tavalla lukea, kun on leppoisaa luettavaa 🙂
P.S. Vaikka osaisin purjehtia, niin viikoksi en lähtisi anopin kanssa samaan veneeseen. Koko ajan kun pitäisi olla menossa, ja veikkaan, että öljytankkerikin olisi lopulta viikon reissulle liian pieni… Vaikka erittäin passeli anoppi muuten onkin.