Ihmiset ja niiden tapaaminen sekä analysointi on tämän työn suola. Itse asiassa edellytyskin, sillä hyvä komentosiltayhteistyö edellyttää luotsilta kykyä sopeutua jo komentosillalla olevaan muuhun ryhmään. Siihen laivan omaan porukkaan. Pitää tietää, miten saa oman asiansa esitetyksi tehokkaimmalla tavalla. Jos tässä uran alun väyläopettelun jälkeen jotain vielä oppii, niin sitä.

Mulla on jopa paha tapa lokeroida ihmisiä ja teen sitä surutta työelämän ulkopuolellakin. Tuo otsikossa esiintyvä kaveri on ehdoton suosikkini, mikä on varmaan käynytkin ilmi blogissa olevista kirjoituksista.

Taustoitetaanpa nimitystä. Suomessahan on sellainen perusmiesstereotyyppi. Keski-ikäinen tai jo vähän vanhempi, Alajärveltä tai Laitilasta, ajaa harmaalla japanilaisella (ja ostaa aina uuden samanlaisen tutulta autokauppiaalta), käy risteilyllä ja Rodoksella, äänestää (viimeksi persuja, tulevaisuudessa ei enää, koska pettivät). Omistaa Veikkaus-kortin, kuuluu metsästysseuraan ja jonottaa Kärkkäisellä ämpäriä. Jorma tai Reiska on hän, kenties.

Neuvostoliitossa oli vastaava. En tiedä, onko Venäjällä. Todennäköisesti ei, ei Suomessakaan enää noita perinteisiä synny uusia. Ajat ovat muuttuneet.

Ihmistyyppinä Neuvostoliiton Reiska (jäljempänä pelkkä Reiska) on ihan mahtava. Hän puhuu sillä mustavalkoisella rätisevällä äänellä, joka on tuttu Neuvostoliiton valtiollisen television uutislähetyksestä. Hän on yleensä vähän pyylevä, muistuttaa ruumiinrakenteeltaan Mikhail Gorbatšovia. Rillit on ainakin samanlaiset. Perspiraatiota Reiska ei yritä häivyttää kemikaaleilla. Siksi työskentely kesäaikaan ahtaissa tiloissa hänen kanssaan kysyy toisinaan luonnetta.

Reiska ei oikein osaa englantia. Pakolliset hän puhuu ja ymmärtää kyllä, mutta syvempää keskustelua ei synny. Siksi hän ilahtuu silminnähden, jos luotsi puhuu venäjää. Edes muutaman sanan. Päästään kommunikaatiossa ja luottamuksen rakentamisessa ikään kuin seuraavalle tasolle. Anatomiavokabulaari ainakin kannattaa olla hallussa. Sillä rikotaan usein jää, vähän samoin kuin Suomenkin Reiskan kanssa.

Reiskan mielestä ravinto on tärkeää. Hän itse pitää vodkasta ja hapanmaitotuotteista. Onneksi ensin mainitun nauttiminen työaikana on jäänyt merenkulkupiireissä käytännössä historiaan. Luotsinkin on tärkeää syödä. Ruoka-aikaan kannetaan kyselemättä pötyä pöytään kaloreita laskematta. Samalla osoitetaan vieraanvaraisuutta, joka on tärkeä osa slaavilaista tapakulttuuria.

Luonteeltaan Reiska on iloinen ja painaa vitsiä solkenaan. Toisaalta selvästi näkee, kuka on isäntä talossa. Herra se on herra sosialismissakin. Neuvostokansalaisen hyveisiin ei kuulunut vastuun ottaminen.Siksi Reiska pyörii hieman kiusaantuneena ympäriinsä, jos sääolosuhteet eivät ole suotuisat. Luotsi saa hyvin herkästi kokeilla laituriinajoa hänen aluksellaan. Hän seuraa mielellään vierestä. Jos Reiskan laivassa on joku laite rikki, hän ei kerro. Siitä seuraisi vain ongelmia, niin kävi Leningradin meriakatemiassakin. Jos luotsi sattuu sen huomaamaan ja huomauttaa siitä, kutsutaan ”elektromekhanik” ripitettäväksi.

Sellainen on Reiska. Sydämellinen, helposti lähestyttävä ja ennalta-arvattava. Hän on valitettavan harvinainen nykyisin, kerran pari vuodessa ehkä tapaa. Pitää nauttia hänen seurastaan niin kauan, kun hän vielä on olemassa.