Ei. En aio kertoa Riitta Väisäsestä tai siitä, miten italialaiset huijasivat Martti Vainiota. Kuuntelin tänään autossa radiota. Siellä puhuttiin, että jos haluaa olla jossain oikein hyvä, pitää sitä harjoitella 10000 tuntia. Reilu vuosi siis yhtä kyytiä. Oikein hyväksi aviomieheksi olen siis pätevöitynyt jo aikaa sitten, se ei ollut kovin vaikeaa. Kyllähän siinä täytyy kaikki tunnit laskea, ei meillä ainakaan eroilla välillä.
Sen sijaan jonkun erikoisjutun harjoitteleminen on paljon työläämpää. Pelaan jääkiekkoa noin 1,5 tuntia viikossa. Äkkiä laskettuna voisin siis havitella NHL-sopparia kaudelle 2225-2226 tällä tahdilla. Jos harjoituskausi kestää 8 kuukautta. Toivottavasti putki kulkee vielä silloin.
Olen ollut luotsina ensi kuussa 11 vuotta. Ihan pitkä aika missä tahansa muussa työpaikassa, paitsi meillä. Kaikki alle 20 on ”se uusi kaveri”. Tarkan brygatuntimäärän voisi toki selvittää, mutta en nyt viitsi siihen savottaan ryhtyä. Tyydytään arvioimaan. Meillä kertyy laivan ajamista sellainen 20 tuntia työviikossa. Se ei ole siis koko työaika, vaan pelkkä brygalla olo. Kuljetuksista tulee helposti toinen mokoma lisää, ja sitten on kaikki muu touhu vielä till. Vuodessa saa näin ollen tahkota menemään noin 420 tuntia erilaisilla vesikulkuneuvoilla. Tuo äskeinen kertaa 11 tarkoittaa siis sitä, että 4620 tuntia on tullut jo luotsailtua. Se on kyllä alakanttiin, sillä aloittaessani Saimaalla tuli enemmän timmoja. Jos sovitaan, että puolivälissä ollaan matkalla erinomaiseksi luotsiksi. Ihan tosi paljon hankalampaa kuin aviomieheksi pätevöityminen!
Pieniä merkkejä toiston määristä alkaa jo näkyä. Lähinnä silloin kuin tapahtuu jotain erikoista. On huonot olosuhteet, tai joutuu tekemään jonkun asian normaalista poikkeavalla tavalla. Jääkiekkoilijoilla sanotaan jonkun tulevan selkäytimestä. Niin tapahtuu luotseillakin. Sitä vaan tietää, mitä kohta tapahtuu, tai miten näin ja näin toimiminen vaikuttaa johonkin. Ainakin silloin kilisee kellot heti, kun joku tekee jotain, mitä ainakaan ei kannata tehdä. Tai jos joku asia ei jotenkin täsmää. Heti herää epäilykset.
Kiinnostava prosessi tuo oppiminen. Voisikohan kokemusperäisestä oppimisesta ammentaa jotakin tuottamukselliseen opetukseen? Siis siihen, jota kouluissa tehdään. Lopullinen läpimurto ainakin on tekemättä. Pisatutkimuksista huolimatta. Ottaa nyt joku viisas selvää, minkälainen prosessi tapahtuu aivoissa 10000 tunnin toistojen aikana ja muuttaa sen helposti opetettavaksi asiaksi.
Siinä ratkeaa Suomen ongelmat ja varmaan parit muutkin.
luotsinblogi 
Piti oikein käydä googlaamalla etsiä mitä on tuottamuksellinen opetus…ymmärtäisin, että se tarkoittaisi huolimatonta tai tahatonta? – useinhan lapsille jää tärkeimpänä opetuksesta mieleen joku ihan muu kuin mitä opettaja on alustavasti miettinyt oppitunnin tavoitteeksi. Kokemusperäistä oppimista yritämme kovasti ajaa kouluun toiminnallisilla menetelmillä, sillä aika hyvin pitää paikkaansa ”Minkä kuulet, sen unohdat. Minkä näet, sen muistat. Minkä teet, sen opit.”. Kuitenkin jotkut asiat (usein sosiaalisiin taitoihin liittyvät) eivät vaan tunnu joillain yksilöillä jalkautuvan käytäntöön 10 000 toistosta huolimatta – ehkä siinä pätee: ”Minkä ilotta opit – sen surutta unohdat” 😁
No niin. Piti sanoa siis tarkoituksenmukainen. Äidinkielessäkään ei ole näköjään kymppitonnia täynnä.
Ei se mitään, olen silti sun fani 😄 – vaikka olen hieman eri mieltä tuosta Oikein hyväksi aviomieheksi -pätevöitymisajasta. Se ilmeisesti vaatii eliniän. Olen itse omaani yrittänyt yli 20 vuotta kouluttaa, mutta vielä esiintyy joitakin saavuttamattomia oppimisen kohteita – pääosin ominaisuudet kuitenkin puolin ja toisin hioutuneet kohdilleen.