Emäsalossa tapahtui 8.12. onnettomuus, jossa menehtyi kaksi kutterinhoitajaa. Olemme raskain mielin, koko Finnpilotin henkilökunta.

Tuo kyseinen työtehtävä oli täysin rutiininomainen. Ei mitään erikoista sään suhteen, ja kaikki muutenkin ihan arkipäiväistä. Kaverit olivat olleet vastaavalla keikalla samalla veneellä, samassa säässä ja saman laivan kyljellä sata kertaa ennenkin. Ja sitten tapahtuu täysin yllättäen onnettomuus, jota kukaan ei voinut kuvitella tapahtuvaksi.

Kalustomme on uutta, eikä sen rakentamisessa ole säästelty. Olemme tähän asti olleet ylpeitä kalustostamme. Tuotekehitystä on yhdessä venevalmistajien kanssa tehty vuosia. Sitä taustaa vasten on vieläkin vaikeampaa ymmärtää tapahtunutta. Uskon ja toivon, että onnettomuustutkinta tarjoaa siihen selityksen, jotta vastaava voidaan estää tulevaisuudessa.

Selitykset eivät tuo kuitenkaan takaisin kahta työtoveriamme. Otan osaa omaisten suureen suruun. Levätkää rauhassa, luonnikkaita myötäisiä tyynemmillä merillä.

 

 

6 kommenttia artikkeliin ”Suurta surua

  1. Voimia kaikille. Toivottavasti syiden selvittäminen ei vie kohtuuttoman pitkään.

  2. Osanotot perheille, ystäville ja koko työyhteisölle Kilpilahden satamasta.

  3. Elämä ei aina mene niin kuin haluamme. Tapahtuu asoita, joita kukaan ei toivo tapahtuvan. Niiden kanssa vain joudumme elämään ja niitä kohtaamaantulevaisuudessakin. Kukaan ulkopuolinen ei voi ymmärtää, kuinka suuri suru on omaisilla, mutta voimme kuitenkin elää mukana ja antaa pientä lohtua ilmaisemalla omat tunteemme ja osanottomme omaisille. Pelastustoimessa mukana olevana olen nähnyt paljon ikäviä asioita ja tapahtumia, ja olen monesti miettinyt, kuinka ihmiset pärjäävät näiden traumaatisien kokemusten jälkeen. Lopputulemana olen kuitenkin tullut siihen päätelmään, että elämä voittaa aina! Suru on surtava ja elämä jatkuu kuitenkin. Voimia teille kaikille!

    1. Kiitos lämpimistä sanoista. Toivottavasti omaiset lukevat ne täältä. Niin karua kuin se onkin, niin elämä jatkuu. Luotsivene lähtee tänä yönäkin merelle kaikkialla.

Vastaa käyttäjälle mintsi84 Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s