Jaa, syksy saa. Lehti puussa kellastaa ja hyöky meren ärjyvän rantaan voimalla paukahtaa. Trallalaa.

Onneksi opiskelin merenkulkua, enkä kultturiantropolologiaa. Jään Räikköselle haikurunoudessa. Muun muassa.

Ennustan: kohta ripsahtaa ensilumi. Se on jokin muutaman tunnin päräys, jota seuraa parin viikon hellejakso, mutta sillä on vaikutuksensa. Se saa kansakuntamme kantavan voiman, eli lippispäiset miehet harmaissa tojotoissaan ryntäämään sankoin joukoin kohti vianuuria ja repen rengasta vaihtamaan nastarenkaat. Sillä talvella on turvallista ajaa nastoilla. Ensilumesta kaksi viikkoa ohi vapun, jos sattuisi vielä Lappiin menoa.

Turvallista? Ei, vaan saamarin tyhmää. Kohta on pilalla vasta laitetut hienot asfaltit ja vesiliirron vaara vaanii hokkien kairaamissa syvissä urissa. Keuhkoröntgenissä näkyy Lemminkäisen logo. Maailman öljyvarat ehtyvät. Pimeys voittaa.

Minä joudun vastaamaan otsikon kysymykseen joka päivä. Mikä on turvallista itselleni, mikä veneelle ja mikä laivalle. Laivoissa ei ole käytettävissä nastojen kaltaista autuaaksi tekevää talvivarustetta, joten joutuu miettimään olosuhteiden vaikutusta tekemiseen. Pitää ajaa hiljempaa, käyttää hinaajia, varmistaa sitä ja tätä tai mahdollisesti jopa jättää menemättä. Koska on paha keli. Jossain menee raja. Sen myöntäminen ei ole nykyaikana helppoa, koska ollaan totuttu, että kaikkea voi aina.

Osta kitkarenkaat. Ryhdyt ajattelemaan turvallisuutta. Niillä pärjää 95% talvesta kuten nastoillakin. Sen 5 % joudut miettimään, että ajaisinko hieman varovaisemmin tai onko se palaveri todella niin tärkeä, että on pakko lähteä ylipäätään.

Loppukevennys: autoilussa jos joutuu tilaamaan hinaajan, niin vahinko on jo tapahtunut. Ehe ehe.

7 kommenttia artikkeliin ”Mikä on turvallista?

  1. Kiitos hyvästä kirjoituksesta, tähän vielä vanha viisaus:
    Parempi muutama minuutti myöhässä kuin monta vuotta etuajassa…
    Hyvää syksyn jatkoa !

  2. Yritin muutama vuosi sitten laitattaa firman autoon kitkat kun vanhat nastarenkaat oli ajettu slikseiksi.
    Ajattelin että sellaiset auton omistajat jotka ei koskaan ollut ajanut kitkoilla saisi vähän tuntumaa kitkoihin.
    Nousi hirveä älämölö asiasta ja menipä asia niinkin korkealle kuin silloiselle luotsausjohtajalle Kososelle. Kossun kommentti oli että jos autossa on kitkat pitää siitä tiedottaa kaikille erittäin selvästi että siinä on kitkat.
    Älämölö ei loppunut ennen kuin autossa oli nastat.
    En viitsi enää…….

    EsaS

  3. Miksi muuten 2018 lopetit mielenkiintoisen blogisi? Tuliko esimiehiltä ”ohjausta”?

      1. OK. Kiitos vastauksestasi. Kyllähän naisystäväkin miettii onko blogauksessa (Susun Silmukat) enää järkeä, kun monet ovat siirtyneet Instaan ym. someen mutta hänelle blogi on myös yksi pienyrittäjän markkinointikanava. Syvällisempi kuin 147 merkkiä, mutta vaatiihan se enemmän aikaa. Eli blogausten väli on aika lineaarisesti hiipunut alun 2007 innostuksesta. Minä olen kirjoittanut vain kuivaa teknistä tekstiä (englanniksi) matkapuhelimien toiminnasta ja huoltamisesta. Blogit eivät ole minun juttuni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s