Olen ollut aina kiinnostunut kameroista ja valokuvauksesta. Siksi on tosi jännä juttu, että ennen viime syksyä tämä kiinnostus on ollut melko piilevää laatua. Muistan kyllä pentuna juoksennelleeni isän Minolta X-700 kaulalla. Tuo kamera oli siihen aikaan aivan huippua. Rajoittavana tekijänä oli tietysti 24 kuvan filmirulla ja se, että suurta taideteosta ei nähnyt heti. Piti viedä rulla valokuvausliikkeeseen, maksaa melko paljon kehityksestä ja odottaa kuvien valmistumista pahimmillaan monta päivää. Huomatakseen, että taideteos ei ollutkaan Taideteos. Ellei naapurin Mustin takapuolta, takapihan ryteikköä tai veljen puolikasta naamaa voida pitää sellaisina.

Valokuvausinnostus unohtui vuosiksi muiden asioiden tieltä. 2000-luvun alussa ostin jonkun Sony Cybershotin. Megapikseleitä taisi olla pari ja kuvanlaatu ei kovin kummoista ollut. Oli kuitenkin huippua, kun kuvat näki heti. Merillä ollessa sai kuvattua eksoottisia paikkoja, kuten yllä olevaa Gambia-joen suistoa. Kamera täytti tarkoituksensa, mulla on vieläkin koneella muistoja noista reissuista. Niin kuin näkyy.

Sitten rävähti joskus 2004. Investoin työreissulla Las Palmasissa Minolta DImage Z1:seen, jossa oli kymmenkertainen optinen tsuumi, pikseleitä vaikka muille jakaa ja hintaakin yli 500 euroa. Suomessa olisi ollut vielä enemmän. Kaikki matkat ovat onnistuneita, jos onnistuu saamaan jotain alle Suomen hintojen.

Tällä kuvailtiinkin sitten ahkerasti. Lasten syntymät, työreissut, lomareissut ja muut, mutta valokuvausta ei harrastettu vieläkään. Kamera on vieläkin tallessa kaapissa ja taitaa toimiakin. Kun sen laittaa päälle, menee ainakin kaksi sekuntia kuvausvalmiuteen. Huiss… kotka meni jo!

Pari vuotta sitten homma nytkähti eteenpäin. Harmitti töissä, kun oli niin komeita maisemia, eikä kameraa mukana. Ostin Canonin pokkarin malliltaan SX210 IS. Se kulki helposti taskussa, mikä oli myös valintakriteeri. Sillä sai loistavia kuvia niin kauan, kun valoa riitti. Hämärässä alkoivat sitten ominaisuudet loppua kesken. Canoni sai sitten osumaa sen verran, että se lopetti toimintansa. Ei ollut siitä merenkulkijaksi…

Tähän mennessä olin vain ottanut kuvia tajuamatta kuvauksesta yhtään mitään. Miksi? Koska kaikissa edellä mainituissa kameroissa oli se kiva automaattitoiminto, joka mahdollistaa siedettävän kuvan vain nappia painamalla. Kaikenlaisia kuusen ja auringon kuvia löytyi siitä kameran päällä olevasta kiekosta. Ihminenhän menee helposti siitä, mistä aita on matalin.

Sitten näin valon.

Voitin työpaikan valokuvauskilpailussa lahjakortin valokuvausliikkeeseen yllä olevalla kuvalla. Eihän se lahjakortti kyllä mihinkään riittänyt sitten lopulta… Pitkän ja värikkään harkinnan jälkeen päädyin ostamaan käytetyn semi-pro rungon ja 35 mm objektiivin. Nikoniin päädyin lopulta juuri sen takia, että siinä ei ole mitään esivalintaohjelmia. Oli pakko opetella ymmärtämään perusasiat aukoista, suljinajoista ja herkkyyksistä. Täysautomaattimoodi Nikonista kyllä löytyy, mutta en ole sitä edes kokeillut. Pokkarin virkaa toimittaa nykyään Lumia 920, jossa on ihan käsittämättömän hyvä kamera.

Harjoittelu jatkuu, valokuvauksessa ei varmaan ikinä tule valmiiksi. Olen mielettömän tyytyväinen kameraani. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kunnon pro-runko kehittää käyttäjäänsä, kun sen kanssa pääsee sinuiksi. Nyt olen vähän jo päässyt. Kun hain sen kaupasta, tuskin uskalsin koskea siihen.

Pelkäsin, että se puree.