Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 1 kommentti

Hanki elämä

Meillä on yksi väylänpätkä, jossa pystyy netin kautta ohjaamaan väylän valolaitteita. Oli sitten tässä synkkä ja myrskyinen yö. Vain lepakoiden ja korppikotkien kirkuna, sekä seireenien kutsuhuudot leikkasivat tummana kaiken alleen peittävän pimeyden, jossa entinen merenkulkija ohjasti pöllilaivaa ulos merelle ohi viekkaasti vaanivien karikkojen ja törttöilevien ruotsalaisten purjeveneilijöiden.

No ei ollut, vaan ihan sateisen harmaa iltapuhde. Juuri sellainen keli, jossa vihreät ei näy mihinkään, joten päätin laittaa väylälle valot päälle. Tuleehan siinä laivahenkilökunnallekin sellainen wow-ilmiö: nythän meillä sankari on kyydissä, kun hallitsee valojakin. Oikeasti se helpottaa aika paljon, jos on vähän suttuista. Pystyy säätämään valotehoakin nollasta sataan ja laittamaan vaikka pariksi tunniksi vilkut päälle.

”Veeri nais, veeri nais, mistö pailot”, tuumi kippari siinä. ”Miten se toteutetaan teknisesti?” Aloin paasata teknisiä hienouksia ja kerroin kaikista älyväylistä, jotka välittävät kaikkea mahdollista säätiedoista vedenkorkeuksiin. ”Niin niin, mutta millä sen poijun kanssa kommunikoidaan?”, kyseli kippari. Selitin, että jokaisella poijulla on oma puhelinnumero, johon systeemi lähettää tekstiviestin, jossa on toimintaohjeet valolaitteelle. Tuli hetkeksi hiljaista. Sitten latvialainen repesi nauramaan: ”Mistö pailot, chattailet siis poijujen kanssa?”

-”Ööö, tota joo. Niin kai.”

-”Perhaps you should get a life!”

Niinpä niin. Ennen oli miehet rautaa ja laivat puuta. Nyt on software.

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale

Työmatkalla jossain Suomessa…

…takavuosina tavoiteltiin aina radiossa jotakuta, joka reissasi jossain päin Suomea. No nykyään on kaikki kommunikaatiovälineet, mutta ei se reissaamista ole vähentänyt – päin vastoin.

 

Aika usein laivan kipparit kyselevät, että mitäs meinaat puuhailla, kun jäät laivasta pois. Sitten pääseekin selittämään logistiikkakuvioita. Meillä Saaristomerellä on varmaankin haastavin ympäristö Suomessa matkustamisen suhteen. Alue on suuri ja luotsipaikkoja on paljon. Luotseja taas nykyisin aika vähän. Reissaamiseen tuhrautuu helposti leijonanosa työpäivästä, joten turhia liikkeitä ei viitsisi tehdä.

13731500_871138393030729_3983189516050199347_n
Kesäaamun rauhaa matkan varrella. Kökar klo 06.15

Saamme ennakkotiedot laivaliikenteestä laivojen agenttien kautta ja sitten luotsinvälityksen kanssa yhdessä mietitään, mitä kannattaisi tehdä. Yleensä huomataksemme parin tunnin päästä, että pieleen meni ja ukot ovat väärässä paikassa… Muuttuvia tekijöitä on tosi paljon: säätila, viivästykset lastauksessa/purkauksessa, muuttuneet orderit… Kaikki vaikuttaa laivojen tulemisiin ja menemisiin. Meillä on käytettävissä vain rajattu määrä työtunteja vuorokaudessa, jotta varmistetaan riittävä lepo. Meidän alueella lyhyin matka luotsipaikalle kestää 45 minuuttia ja pisin 7 tuntia edellyttäen, että aikataulut sopivat. Lisäksi eri luotseilla on erilaiset ohjauskirjat, eli kaikki eivät voi luotsata kaikilla väylillä.

No miten se matka sitten luotsaamaan sujuu? Itselläni taitaa olla hevonen ainoa peli, jolla en ole vielä laivaan mennyt. Plakkarissa on muun muassa luotsikutteri, nopea luotsivene, firman henkilöauto, taksi, agentin mahorkankäryinen Lada 1200 L, lentokone, helikopteri, hydrokopteri, moottorikelkka (talvella kannattaa muuten käyttää pitkiä kalsareita), työkaverin vene, ruotsinlaiva, bussi, juna, polkupyörä ja yhteysalus, jossa parhaillaakin istun aikaa tappamassa.

vessel-3

Mitä kautta se matka käy? Joskus kannattaa tehdä Kolumbukset, eli lähteä länteen, niin päätyy itään. Vai miten se nyt oli? Taitaa Finnpilotin matkustusohje sanoa, että pitää käyttää tarkoituksenmukaisinta (ja edullista) kulkuneuvoa matkan luonne ja lepoajat huomioiden. Tällä reissulla edellä mainittu kaava on seuraava: luotsaus Turku-Utö, lepo saaressa, kuljetus luotsiveneellä Utö-Kökar, yhteysalus Kökar-Långnäs, kutterikuskin Hiace Långnäs-Mariehamn, luotsikutteri Mariehamn-Marhällan, luotsaus Marhällan-Färjsund, taksi Färjsund-Mariehamn, jossa lepo. Huomenna laiva ulos Färjsund-Nyhamn, jonka jälkeen paluun suunnittelua mantereelle.

Ei se nyt niin hankalaa kuitenkaan ole, vaikka mielenkiintoiselta varmaan kuulostaa. Saarihyppelyä, sellainen termihän on lanseerattu Kreikassakin.

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 6 kommenttia

Vakaasti väylällä -Firmly on the fairway

Alma

Edellisessä postauksessa käsiteltiin ennen luotsausta tapahtuvia toimenpiteitä. Nyt siirrymme itse luotsaukseen –  piti siirtyä jo aiemmin viikolla, mutta eihän tässä ole kerinnyt kuin lentää paikasta toiseen. Ja kolmanteenkin.

On siis onnellisesti kivuttu laivaan ja saavuttu huohottaen brygalle. ”Guudmorrning mistö Pailot, hauaa juu?” Näin alkaa noin 97 % luotsauksista, morningin tilalla voi olla muu paremmin kyseistä vuorokaudenaikaa kuvaava termi. Kätellään siis kuin valtionpäämiehet konsanaan ja vaihdetaan alkukohteliaisuudet. Ensivaikutelma on tärkeä niin parisuhteessa kuin luotsauksessakin, sillä se vaikuttaa myöhempiin tapahtumiin ja siinä rakennetaan luottamusta.

Tämän jälkeen yleensä alkaa mantra, jota kutsutaan kansainvälisesti pilot/master information exchange. ”Shiislefthändidpitspropellerwenjyymeikästöönbougoustopootnegativpitsonziirou, boutrastörfaifhanridkilowattstriisteps…” kajahtaa kuin aamurukous minareetista. Käydään siis läpi aluksen ohjailuominaisuudet, miten käytetään autopilottia ja mistä nappulasta saa käsiruorin päälle. Luotsi käy läpi reittisuunnitelmansa ja näyttää laituripaikat ja mahdolliset kääntöpaikat ja niin edelleen. Allekirjoitellaan papereita, joissa vakuutetaan kaiken mahdollisen olevan käyty läpi. Sovitaan kuka manoveeraa, tutustutaan vallitsevaan liikennetilanteeseen, tarkistellaan viimeiset tuulitiedot ja niin edelleen.

Luotsauksen aloituksen varsinkin mereltä päin ovat kriittisiä paikkoja, koska asiaa on lyhyessä ajassa paljon. Laiva on liikkeessä koko ajan ja ensimmäisiä käännöksiä väylällä suoritetaan mahdollisesti samanaikaisesti.

Ainoastaan yksi asia keskeyttää tuon rituaalin, kysymys, joka kuuluu lähes joka kerta heti ensimmäisenä: ”Kofii, mistö Pailot, milkoorsugaar?” Erään kerran olin vielä luotsileidareilla pää kannen tasolla, kun ystävällinen filippiinonaama ilmeistyi näkökenttään ja esitti em. kysymyksen.

Niinpä. First things first.

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 8 kommenttia

Kesän merkit

Kesä tulee, ja kärpäset. Meillä täällä myös bulkkerit. Yleensä niitä käy vain kesäisin, sillä niillä harvemmin on jääluokkaa. Bulkkeri -nimitystä käytetään isohkosta irtolastialuksesta. Nimitys tulee englanninkielisestä termistä Bulk Carrier. Ne taas voidaan jakaa eri lajeihin koon mukaan, kuten esim. Panamax, Handy size, Cape size ja niin edelleen. Wikipedia auttaa kiinnostuneita.

Nämä meidän vieraat ovat enimmäkseen Handy sizea, eli händäreitä. Händäri on yleensä karvaa alle parisataametrinen, kolmisenkymmentä leveä ja lastaa noin kymmeneen metriin. Kantavuus siinä 40000 tonnin molemmin puolin. Nimityksen keksijä ei ole kyllä manoveerannut niitä kovin ahtaissa paikoissa, sillä eivät ne erityisen händejä siinä suhteessa ole. Keulapotkuria ei yleensä varustelistalta löydy ja alakerrassa on yliheittokone. Pakki laitetaan siis päälle pysäyttämällä pääkone ja starttaamalla se toisinpäin. Kun kone on käynnissä, paatti kiihdyttää sinne 5-6 solmun välille minimikierrosluvulla. Jotta laivan saa turvallisesti laituriin, tarvitaan avuksi hinaajia.

Ja näinhän se homma sitten etenee:

Bulkkeri
Bongataan sisäänpyrkivä alus. Kiivettävää kylkeä on toistakymmentä metriä, joten kyljelle on asennettu niin sanottu kombinaattori eli laskusillan ja luotsileidarien yhdistelmä. Sinnepä sitten voimistelemaan.
kyydissä
Kyydissä! Näyttää aluksi isolta, mutta onneksi laivat aina kutistuvat vähän matkan varrella. Nyt tutustutaan työmaahan, jotta ollaan valmiina pelipaikoille päästessä.
haidus
Nyt on tarkkaa kuin lannan ajo ilman perälautaa. Hinaajat ovat jo kiinni molemmissa päissä talutushihnat löysänä. Muun liikenteen kanssa on sovittu marssijärjestyksestä ja lähestytään satama-allasta. Tämä kyseinen valioyksilö on 189 m pitkä ja kääntöpaikka noin 240 m leveä. Luotsi antaa hinaajille ohjeita vetää tiettyyn suuntaan ja laivan miehistölle kone- ja ruorikäskyjä. Kapellimestarin hommia, jotta sinfonia soi puhtaasti…
alongside
Selvittiin! Ollaan turvallisesti laiturissa ja hinaajat ovat kyljellä painamassa niin kauan, kun narut saadaan kiinni. Satamanosturit ovat lähellä laiturin reunaa, joten tarkkana pitää olla, ettei tule yhtään vinossa kiinni. Olosuhteet olivat mahtavat, joten tällä kerralla se helpotti asioita. Tuulipintaa löytyy parituhatta neliötä ja syväyttä vain reilu 6 metriä. Näistä luvuistahan olisi kuka tahansa purjehtija kateellinen 🙂

Mukavia luotsauksia nämä. Maisemat ovat komeat ylhäältä ja paljon on puuhaa matkan varrella.

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 2 kommenttia

Pilotiivisuusreaktiot

Sellaisissa ammateissa, joissa on vaarana päätyä iltapäivälehdistöön negatiivisessa valossa ja joissa henkilökohtaisen suoriutumisen epäonnistuminen johtaa suoraan mittaviin taloudellisiin ja ympäristöllisiin vahinkoihin, on aina ylimääräistä kutinaa vatsanpohjassa työskentelyolosuhteiden ollessa heikentyneet.

Miksen ruvennut poliitikoksi? Katsokaa yllä olevaa. Onneksi äidinkielenopettajani todennäköisesti ei ole löytänyt blogiani. Älkääkä vaan kertoko.

Paikoin sumua.
Paikoin sumua.

Asiaan. Em. ammatteja ovat nyt vaikka laivanpäällystö ja luotsit, lentäjät, rekkakuskit… Tai sellaisia ainakin tarkoitan. Ilmastonmuutoksen näyttäessä keskisormea meille kyseisien ammattien harjoittajile, moisia heikentymiä on havaittaessa melko usein. Huomaan silloin itsessäni tiettyjä maneereja. Listattakoon niistä ainakin seuraavat:

  1. Säätietojen kaivelu. Mukavaa, jos löytää sellaisen säätiedotuksen, joka lupaa vähän heikompaa tuulta. Nykyäänhän voi valita melko laajasta tarjonnasta. Jostain syystä ihmisellä on tarve perustella itselleen, että joku asia ei ole niin paha kuin se todellisuudessa voi olla. ”Siellä mitään merenkäyntiä ole…”
  2. Suunnitelmien A,B,C,D,E ja E2 laatiminen. ”No sit mä varmaan yritän pitää sen perän tuulessa, mutta jos se sitten kuitenkin nappaa, niin sitten mä…” Yhteistä näille on, että A:ta ja ehkä B:tä lukuunottamatta muita ei ikinä tarvita. Hyvänä puolena tulee käytyä läpi kinkkinen tilanne, joten siihen on valmistautunut.
  3. Asiakkaan syväanalysointi. Apuna Marinetraffic ja Google. ”Ai se on toi tyyppi…” Siis laivatyyppi. ”Sehän oli pirun vasenkätinen ja oliksiinä heikko keulis…?”

Edellämainittuja voisi kutsua prepilotiivisiksi toimenpiteiksi. Joskus uran alkuaikoina ne häiritsivät esimerkiksi lepäämistä. Ajatus jäi vain kiertämään kehää, ja vireystila pysyi ylhäällä. Myöhemmin on oppinut lopettamaan turhan pohtimisen ja ikäänkuin nostamaan valmiuden vasta tarvittaessa.

Joku asiasta keittiönpöytäpsykologia (siis minua) paremmin tietävä voisi kertoa, että mikä aine se postpilotiivisessa stressireaktiossa pyörii verenkierrossa, sillä ihan turha on yrittää mennä heti nukkumaan haastavissa olosuhteissa suoritetun luotsauksen jälkeen. Kiitos jo etukäteen!

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 7 kommenttia

Luotsi, ihmisen paras ystävä

Sattuipa tuossa intialainen kippari asiakkaaksi. Ihan sama sinänsä kansallisuutensa, olisi voinut olla vaikka kiinalainen tai romanialainenkin. Ei ollut kuitenkaan omalla kotikentällään keskellä kauneinta syksyistä Saaristomerta (helmikuussa!) räntähiutaleiden kauniisti vaakasuoraan leijallessa kansallispuiston rannoille ja ymmärrettävästi vähän hermostuneen oloinen, kun keskellä yötä lähdettiin vilkkujen sekaan kaasutankkerilla kurvailemaan.

tuijotus

Mietin siinä, että miten sitä suhtautuisi itse, jos pantaisiin johonkin Gangesille keskellä yötä ihan täysin toisen tyyppiseen olosuhteeseen kuin on tottunut? Tuskin sitä nyt hirveästi naurattaisi. Olisi pakko luottaa siihen Brahmaputra pailottiin kuin pässi suuriin sarviinsa.

Eikä sitä teknologia paljon muuksi muuta. On tietysti gps:t ja muut, mutta ne ei tee autuaaksi. Jossain vaiheessa aina meilläkin nousee keskusteluun vaikkapa shore based pilotage. Eli ei mentäisikään kiipeilemään sinne jäiselle laivankyljelle, mikä on paperilla ja kyllä muutenkin aika älyvapaata puuhaa. Kun sitä nyt näin miettii. Vaan radiolla huudeltaisiin ohjeita, että nyt tee sitä ja tätä. Sehän kuulostaa ihan hyvältä idealta. Ei tarvitse miettiä kyytiin menoa eikä poistuloja. Varmaan rahaakin säästyisi kaikilta.

Vaan miten käy intialaisemme? Hän seisoo yksin komentosillallaan, tuijottaa öistä merta, lekottaa laivansa köydet ja katsoo kun 30 miljoonaa kiloa ammoniakkia lähtee hiljalleen sivuttain loittonemaan laiturista pimeyteen. Ei olekaan ihmistä vieressä, joka rauhoittelee, vastailee kysymyksiin ja ajoissa puuttuu vääränlaisten tapahtumaketjujen alkuihin. Peltiääni radiossa vaan luettelee kursseja. ”224 with turning radius 0,5´, please.” Ööö.. miten se käytännössä menikään laivalla, jossa ei ole kuin penkki ja ratti? Eikä aina edes sitä penkkiä. Vastoin yleistä uskomusta suuri osa varsinkin isommista laivoista on aika askeettisesti varusteltuja. Karvalakkimalleja niin sanotusti. Ja mitä sitten tehdään, kun se paniikki iskee ja sen myötä toimintakyky menee? Rauhoittele siinä radiossa sitten, kun ei edes näe mitä siellä tapahtuu.

Eihän tuo meidän työ niin seksikkäältä kuulosta kuin eri lyhenteet ja teknologia, joilla luodaan turvallisuutta ja sen tunnetta. Mutta väitän, että vuosien saatossa luotsille kehittyy hyvä kyky lukea ihmisiä ja sitä kautta ehkäistä vaaratilanteita jo ennen kuin ne saavat alkunsa. Jos ihmistä ei olisi paikalla, tulisi tapahtumiin puuttumiseen väkisinkin viive. Aluskokojen jatkuvasti kasvaessa niihin ei oikein ole meidän vesillä varaa.

Ei se eräskin kolleegani ihan väärässä ollut, kun sanoi että luotsin tärkein ominaisuus on luottamusta herättävä kädenpuristus. Pitää koittaa panostaa siihen.

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale

Kyläreissu

Kävin tässä Raumalla. Eikä siinä mitään ihmeellistä, jotkut jopa asuu siellä. Niin kuin minäkin joskus kouluaikaan. Siitäkin huolimatta, että keskelle kaupunkia on kaivettu oja, jossa säilytetään veneitä, kahvia joutuu juomaan seisaallaan, eikä ihmisten  puheesta saa selvää. Paitsi minä, koska omistan sanakirjan. Asiaan.

Välillä tulee vähän matkusteltua laivan kyydissä, koska se saattaa olla kaikille helpompaa. Ja onhan se mukavampi kiivetä laivaan volkkarilla peräluukusta kuin vanhanaikaisesti rappusia pitkin. Silloin sitä paitsi avautuu paremmat kuvausmahdollisuudet, kun ei tarvitse itse ottaa osaa tärkeämpiin asioihin. Ikuistin luotsinjättöprosessin lintuperspektiivistä, vaikka oli ihan väärät linssit mukana ja valo kävi huonosti ja oli vähän tärinää ja kohinaa. Seli seli…

Kas näin. Raumalla onnistuu tämäkin homma.

Tässä on nopeakulkuinen luotsivene Kewatec 1500 Pilot Turbo, eli raumaksi pikapaat.
Tässä on nopeakulkuinen luotsivene Kewatec 1500 Pilot Turbo, eli raumaksi pikapaat.
Kohde havaittu. Laiva on tehnyt leetä, eli kääntänyt vastapuolen kyljen tuuleen ja suojan puoli on "pilleri", joten iholle!
Kohde havaittu. Laiva on tehnyt leetä, eli kääntänyt vastapuolen kyljen tuuleen ja suojan puoli on ”pilleri”, joten iholle!
Kiinni! Laivan ja veneen välissä käy melkoinen imu, joka liimaa paatin kylkeen siten, että siitä voi olla jopa hankala päästä irti. Luotsi kiipeää ja turvamies varmistaa.
Kiinni! Laivan ja veneen välissä käy melkoinen imu, joka liimaa paatin kylkeen siten, että siitä voi olla jopa hankala päästä irti. Luotsi kiipeää ja turvamies varmistaa. Jäinen kansi vaanii viatonta paikallisasiantuntijaa. Platformi on lämmitetty, joten se on sula. Nyt tarkkana, ettei hoiproittita merehen!
Hyvin meni! Eikun haminam bäin ja uutta matoa koukkuun!
Hyvin meni! Eikun haminan bäin ja uutta matoa koukkuun!

Ja päästiin sitä sitten omiinkin töihin. Pimeän laskeuduttua luonnollisesti.

EIK_8557

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 2 kommenttia

Mitäs laivoja te pojat siellä oikein ajelette?

No vaikkapa autonkuljetuslaivoja. Ne ovat olleet muodissa viime aikoina. Autonkuljetuslaiva on sen verran mielenkiintoinen värkki, jotta siitä sopii pari sanaa mainita.

Autolaiva on vähän kuin anttilan parkkihalli olisi karannut merelle. Se on ihan yhtä muodokas, ja sieltä näkee ihan yhtä hyvin pihalle. Autolaivaa kuljetetaan yleensä sen keulaosasta ja aika ylhäältä, joka taas aiheuttaa sen, että lähimaisema on melko pimennossa ja sitä pitää hallita niin sanotulla pärstuntumalla.

Anteeksi suttuinen kuva. Räpsin innoissani ainakin 7 kuvaa, jotka sitten kasasin yhdeksi Photoshopissa.
Anteeksi suttuinen kuva. Räpsin innoissani ainakin 7 kuvaa, jotka sitten kasasin yhdeksi Photoshopissa.

Meillä käyvät autolaivat ovat melko pieniä verrattuna vaikkapa niihin laivoihin, jolla kärrätään tojotoita Japanista. Noin puolet niiden koosta, mutta silti niissä on 28 hehtaaria autokantta. 3200 henkilöautoa mahtuu kerralla kyytiin kymmeneen kerrokseen. Koska kyseessä on edellämainitun kaltainen kelluva autotalli, se on melko korkea. Pikaisesti laskettuna tuulipintaa löytyy noin 2500 neliötä. Ihan perusbavariassa taitaa olla vastaava ala viitisenkymmentä, joten jokainen voi päätellä mitä tapahtuu, kun tuulahtaa viitisentoista metriä sekunnissa. Keulapotkuri jaksaa työntää noin 11 tonnia, mutta siitä loppuu potku noin 10 m/s sivutuulessa. Pääkoneesta ei lopu potku, sillä se tuottaa 8000 kW. Sen sijaan startti-ilma voi loppua, sillä pakki laitetaan päälle käynnistämällä kone väärinpäin. Jos oikein innokkaasti rassaa kahvaa, voi saada ilmaputelit tyhjiksi, jolloin purjehdustaidot nousevat arvoon arvaamattomaan…. Jos Tekniikan Maailma testaisi testaisi autolaivaa, voisi lopussa lukea ”moitimme käsiteltävyyttä ahtaissa paikoissa varauksin”. Kiitettävää sen sijaan olisi kiihtyvyys, sillä kun laittaa pykälän silmään, viisi solmua on lasissa hujauksessa.

Turpa tiellä. Näkymä cockpitistä - seisaallaan.
Turpa tiellä. Näkymä cockpitistä – seisaallaan.

Sellainen on autolaiva. Ihan hauska peli, joka tarjoaa sopivasti haasteita syksyn harmaisiin työpäiviin. Mistä tulikin mieleen, että kohta se on syksy taas ohi, ja päästään odottamaan joulua ja kauniita kevätpäiviä. Jippii.

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 6 kommenttia

Kuinka luotsiksi tullaan

Kaikki hauska loppuu aikanaa, kuten New Yorkin matkailu. Olin jo melko hyvä Average Joe, ja kielikin oli melkein unohtunut, joten Suomeen paluu oli karua hommaa.

Täällä odotti lisäksi tekemättömiä töitä. Harjoittelen uutta väylää parasta aikaa. Harjoittelussa on osioita, joita tekee mieli lykätä hamaan tulevaisuuteen. Ohjauskirjan saamiseksi väylälle on suoriuduttava kolmiosaisesta tentistä. Ennen sitä ei luotsi voi luotsata väylällä, vaikka kuinka olisi mielestään pätevä. Homma alkaa harjoitusmatkoilla, jolloin ollaan jo ohjauskirjan omaavan luotsin mukana luotsauksessa. Ensin vähän katsellaan kolleegan askelmerkkejä, ja vähitellen ruvetaan ajelemaan itse. Yöllä, päivällä, sumussa, tyynellä, myrskyssä…

Näin muodostuu tietty takapuolituntuma väylästä. Vähitellen aletaan valmistautumaan kaikkein pahimpaan, eli peitepiirroskokeeseen. Kokelas saa eteensä kartan, jossa on ainoastaan saarten ääriviivat. Tämän jälkeen ulkomuistista piirretään kaikki mahdollinen muu roina kartalle. Linjat, loistot, viitat, poijut, suunnat, valosektorit, vaaralliset kivikot, loistojen valotunnukset ja paikannimet muun muassa. Jos haluaa kokeilla, Liikenneviraston sivuilta löytyy tulostettavat kartat. Ne ovat hyvin piilotettu sinne, mutta kyllä ne noin tunnissa löytää.

Samassa yhteydessä vastataan teoriakysymyksiin, jotka koskevat kyseisen alueen käytäntöjä ja lakitekstiä. Jos onnistuu läpäisemään tämän vaiheen, edessä on simulaattorikoe. Siinä ikään kuin luotsataan oikeaa alusta simulaattorissa, ja testataan kokelaan kyky toimia mm. erilaisissa laitevikatilanteissa sekä komentosiltayhteistyön toimivuus.

Kirsikkana kakun päällä on sitten oikean aluksen koeluotsaus tutkinnon kohteena olevalla väylällä, jolloin mukana on varsinainen luotsi, sekä merenkuluntarkastaja. Hyväksytyn koeluotsauksen jälkeen Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää väylälle ohjauskirjan, joka on voimassa viisi vuotta kerrallaan.

Niin. Että ei se sen vaikeampaa ole. Näin uskottelen jälleen kerran itselleni, kun yritän muistaa taas parisataa merenkulun turvalaitetta ulkoa. Hulluilla Päivillä olisi New Yorkin lippuja halvalla.

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 10 kommenttia

Yö väylällä

Työnantajamme ja Työterveyslaitos ovat päättäneet yksissä tuumin selvittää yötyön uhkat ja mahdollisuudet, ja meistä vapaaehtoiset osallistuvat tutkimukseen, joka kantaa nimeä ”Yö väylällä”. Tavoitteena on tukea työssäjaksamista ja saada yötyöstä tietoa, jota ei vielä ole. Tutkimukseen kuuluu muun muassa kenttämittauksia, joissa koitetaan pysyä hereillä työpaikalla erilaisia antureita kehoon kiinnitettynä. Saa nähdä, onko se helpompaa kuin koittaa pysyä hereillä ilman antureita. Mikä on muuten tosi hankalaa, olen sitä tässä parina viime yönä yrittänyt. Lisäksi pidämme unipäiväkirjaa ja kirjaamme ylös juotujen kahvikuppien määrän. Toivotaan, että on riittävän paksu vihko sitä varten.

 

Otan varaslähdön tutkimukseen ja kirjaan kokemukseni ylös. Minun viime yöni väylällä, jonka aikana join seitsemän kuppia kahvia, meni näin:

 

22.12 Komppaniassa herätys! Edellisen valvotun yön jälkeen vedettyjen hajanaisten päivätirsojen jälkeen on aika lähteä kohti uuden yön haasteita. Tehtävänä luotsaus Isokari-eteläinen Airisto, 47 NM, arvioitu saapumisaika perille 02.30

00.40 Superkuu möllöttää taivaalla. Kolmas kahvikuppi menossa. Kerrotaan merimiesjuttuja kipparin kanssa. Laivan musta runko tekee hienon silhuetin kuunvaloa vasten. Mikko Kuustonen laulaa osuvasti elokuun öistä radiossa, vaikka onkin jo syyskuu. Toisaalta yöllä on ihan mukavaa siihen asti, kun alkaa painostaa kunnolla.

 

Tässä Nokian versio samasta asiasta, edellinen otettu Nikonilla. Ensimmäinen tutkakuvasta paikan tunnistava palkitaan Miehet leidareilla – luotsaustoiminta Saaristomerellä 1696-1996 -kirjalla. Ohjauskirjan omaavat luotsit ja vts-operaattorit eivät saa osallistua. Ehdotukset kommenttikenttään.

02.40 Ankkuripaikalla. Pakki päälle, jotta kaikki herää ja kuokka pohjaan. Tutkijat: silmä luppaa jo pahasti. Jos anturit olisivat kiinnitetty, ne havaisisivat enää vähän elonmerkkejä. Yö, rutiinisuoritus, univelkaa pohjalla, vaaran merkit on syytä tiedostaa. Englanninkielinen termi kuuluu ”fatigue”. Mental and physical weakness.

03.31 Eikä siinä vielä kaikki. Bonustehtävä. Pitää löytää vielä kotiin nousseesta sumusta huolimatta.

 

03.40 No jo. Löytyihän se, kun haettiin. Kiinnitetty Lillmälössä. Voi kun olisi tullut jalusta mukaan, niin olisi saanut sumuisesta kuutamosta hienoja kuvia. Ihan niin paljoa ei väsytä, etteikö jaksaisi vähän kuvata.

03.47 Golf kiitää yössä hirviä, peltipoliiseja ja muita metsän petoja uhmaten. Väsyttää ja aseman jääkaapissa ei ole kuin valo. Pakko koukata vielä abc:n kautta. Kymmentä yli viisi asemalla. Punkkaan pikimmiten, unta ei tarvitse odotella.

Herään yhdentoista maissa. Aika tasan kahdentoista tunnin syklissä saatiin työpäivä ja nukkuminen hoidettua. Ensi yönä ei näyttäisi olevan laivaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä.