Sattuipa tuossa intialainen kippari asiakkaaksi. Ihan sama sinänsä kansallisuutensa, olisi voinut olla vaikka kiinalainen tai romanialainenkin. Ei ollut kuitenkaan omalla kotikentällään keskellä kauneinta syksyistä Saaristomerta (helmikuussa!) räntähiutaleiden kauniisti vaakasuoraan leijallessa kansallispuiston rannoille ja ymmärrettävästi vähän hermostuneen oloinen, kun keskellä yötä lähdettiin vilkkujen sekaan kaasutankkerilla kurvailemaan.
Mietin siinä, että miten sitä suhtautuisi itse, jos pantaisiin johonkin Gangesille keskellä yötä ihan täysin toisen tyyppiseen olosuhteeseen kuin on tottunut? Tuskin sitä nyt hirveästi naurattaisi. Olisi pakko luottaa siihen Brahmaputra pailottiin kuin pässi suuriin sarviinsa.
Eikä sitä teknologia paljon muuksi muuta. On tietysti gps:t ja muut, mutta ne ei tee autuaaksi. Jossain vaiheessa aina meilläkin nousee keskusteluun vaikkapa shore based pilotage. Eli ei mentäisikään kiipeilemään sinne jäiselle laivankyljelle, mikä on paperilla ja kyllä muutenkin aika älyvapaata puuhaa. Kun sitä nyt näin miettii. Vaan radiolla huudeltaisiin ohjeita, että nyt tee sitä ja tätä. Sehän kuulostaa ihan hyvältä idealta. Ei tarvitse miettiä kyytiin menoa eikä poistuloja. Varmaan rahaakin säästyisi kaikilta.
Vaan miten käy intialaisemme? Hän seisoo yksin komentosillallaan, tuijottaa öistä merta, lekottaa laivansa köydet ja katsoo kun 30 miljoonaa kiloa ammoniakkia lähtee hiljalleen sivuttain loittonemaan laiturista pimeyteen. Ei olekaan ihmistä vieressä, joka rauhoittelee, vastailee kysymyksiin ja ajoissa puuttuu vääränlaisten tapahtumaketjujen alkuihin. Peltiääni radiossa vaan luettelee kursseja. ”224 with turning radius 0,5´, please.” Ööö.. miten se käytännössä menikään laivalla, jossa ei ole kuin penkki ja ratti? Eikä aina edes sitä penkkiä. Vastoin yleistä uskomusta suuri osa varsinkin isommista laivoista on aika askeettisesti varusteltuja. Karvalakkimalleja niin sanotusti. Ja mitä sitten tehdään, kun se paniikki iskee ja sen myötä toimintakyky menee? Rauhoittele siinä radiossa sitten, kun ei edes näe mitä siellä tapahtuu.
Eihän tuo meidän työ niin seksikkäältä kuulosta kuin eri lyhenteet ja teknologia, joilla luodaan turvallisuutta ja sen tunnetta. Mutta väitän, että vuosien saatossa luotsille kehittyy hyvä kyky lukea ihmisiä ja sitä kautta ehkäistä vaaratilanteita jo ennen kuin ne saavat alkunsa. Jos ihmistä ei olisi paikalla, tulisi tapahtumiin puuttumiseen väkisinkin viive. Aluskokojen jatkuvasti kasvaessa niihin ei oikein ole meidän vesillä varaa.
Ei se eräskin kolleegani ihan väärässä ollut, kun sanoi että luotsin tärkein ominaisuus on luottamusta herättävä kädenpuristus. Pitää koittaa panostaa siihen.
Posted with Blogsy
luotsinblogi 