Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 7 kommenttia

Siitä jalustasta…

Kusti oli polkaissut sillä välin, kun olin töissä ja kaipaamani jalusta ilmestynyt läheiseen postiöfiisiin. Kurvasin siis sinne kumit vinkuen ensi töikseni.

Taivashan on pilvessä seuraavat viisi kuukautta ja täysikuu on toistaiseksi peruttu, joten ainakin aluksi pitää keskittyä arvioimaan kapistuksen teknistä puolta. Ehkä joskus tulevaisuudessa käy ilmi, mitä hyötyä siitä on. Ja pitääkö aina kaikesta olla jotain hyötyä? Pääasia, että on jalusta. Eihän sellaiseen ihmiseen voi luottaa, joka ei jatkuvasti kanniskele järjestelmäkameraa (Nikonia luonnollisesti) ja jalustaa repussaan ympäriinsä.

Päällisin puolin näyttää siltä, että Kiinasta on tullut laatua kerrankin. Esim. yhtään muoviosaa ei paketista löydy, vaan kaikki osat ovat alumiinia tai kumia. Pari kuusiokoloavainta seurasi mukana mahdollista purkamis- ja puhdistustoimenpiteitä varten. Samoin pikakiinnityslevy kameralle.

Tästä se lähtee...

 

Kasaaminen käy näppärästi. Jalat saa säädettyä kolmeen eri kulmaan, ja jatkopalat tulevat esiin yhdellä ranneliikkeellä. Keskiputki lähtee tarvittaessa irti, jos haluaa lisää tukevuutta. Vailla minkäänlaista referenssiä en osaa kyllä tukevuudesta muuta sanoa, kuin ettei se mihinkään hetku eikä notku. Ainakaan puolitoistakiloinen setti päällään vitkalaukaisinta käytettäessä. Isolla lintukalustolla voisi tilanne olla toinen, mutta sellaista ei ole tarkoitus hommatakaan. On se sen verran omituista puuhaa tuo lintujen tiirailu.

...mites tää kuulapään pannaus nyt on...

 

Så där!

Parasta on koko. Ei sitä jalustaa tulisi raahailtua, jossei se menisi näin pieneen tilaan. Painoa kuulapään kanssa on reilu kilon ja pituutta 30 cm. Siis kuljetusasennossa. Toisessa ääripäässä noin 140 cm.

 

Mieletöntä täysikuuta odotellessa tein kuvausmatkan meidän olohuoneeseen, josta oheinen kuva on napattu 20 s valotusajalla. Suurin homma oli saada kakarat ja koira pysymään poissa sen aikaa.

 

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale

Winter wonderland

Turpa huurussa...

Tuo kaikkien kaipaama talvi on täällä. Jäät tulivat pakkaskauden myötä ja tänä aamuna ropsautti pikkuisen kuorrutusta päälle. Nyt voidaankin ruveta spekuloimaan mahdollisella kevään tulolla ja jäiden lähtemisellä. Ihmismieli on siitä kummallinen, että se ei koskaan ole tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen, vaan aina pitää haikailla jo tulevaa.

Jotenkin on kiva, kun ikuinen lokakuu vihdoin loppui, vaikka meikäläisten hommia talvi vähän mutkistaakin. Veneet ja vehkeet on jäässä ja on liukasta. Ulkomaanelävä ei ole tullut ajatelleeksi, että jos luotsileidarit rikaa pari tuntia ennakkoon, niin tuloksena on veistoksellinen möykky laivan ulkosivulla. Pitää pestä jäitä pois laivan ja laiturin välistä, ennen kuin päästään kiinnittymään. Kestää, kestää… Koitetaan runnoa laivaa ympäri satama-altaassa, eikä meinaa tulla mitään. Luukut on jäässä, kaikki on jäässä. Jäärännikohtaamisia, murtajia, soittelua sinne tänne…

Kaikenlaista ylimääräistä. Mutta jotenkin toisaalta mukavaa. Tapahtuu kaikenlaista ja pitää vähän tsempata itsekin, jotta asiat sujuvat. Merenkulku ei olekaan sitä, että ajellaan gps:n avulla viivaa pitkin jalat pöydällä, vaan merimiestaidot on valjastettava käyttöön. Muuten ei Suomen talvesta selviä.

Ai niin, tiedättekö, mikä on mukavuusalueelta poistumisen äärimmäinen muoto? No, tietenkin paksuihin toppavaatteisiin sullottu ghanalainen, joka pieni kumivasara kourassa naputtaa jäätä ruuman luukusta 20 asteen pakkasessa. Sen kauemmaksi on vaikea päästä.

1/180 f11 ISO 400 30mm

Tarina kuvan takana

Lyöttäydyin jälleen kutteriin ottamaan kiipeilykuvasarjaa, koska sellaisia ei ymmärrettävästi yleensä ole tilaisuus ottaa. Ainakaan, jos itse on se kiipeilijä. Tässä esimakua rawina, julkaisen loput myöhemmin, kun olen saanut ne käsiteltyä. Pakko kai investoida kenttämallin kuvankäsittelylaitteistoon, eli macbookiin…

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 10 kommenttia

Merimiehet rakastavat talvea

Talvella on kivaa olla merimies. Saa seilailla kauniissa kuuran komistamissa maisemissa. Siitä tulee hyvälle tuulelle, kun raikkaana talviaamuna astuu ahteritäkille vetämään keuhkot täyteen raikasta meri-ilmaa.

Ennen satamaan tuloa on tärkeää huolehtia siitä, että ruuman luukut saadaan nopeasti auki, ja purkaus voi alkaa. Samalla kunto kohenee kivasti ja mielikin pysyy virkeänä, kun pikkuisen harrastaa liikuntaa.

Talvella laivan kiinnitys laituriin sujuu liukkaasti, kun trosseja peittää kirkas ja kaunis jääkerros. Ihan kuin olisi talvisella luistinradalla! Keulapakalla on hauska katsella, kun laivan bulbi leikkaa edessä olevaa jäätä. Tuntuu, että kaikki kiire on hävinnyt ja aika ikään kuin pysähtyy pitkäksi toviksi.

Sen lisäksi, että maisemat ovat kauniita, luontoäiti on koristellut myös laivaa. Onko mitään mukavampaa näkyä kuin laivan keulaa koristavat jylhät jääpuikot? Ne mykistävät kauneudellaan kokeneimmankin täkkärin!

Voi kun olisi ikuinen talvi! Silloin merimies tuntee itsensä vasta merimieheksi ja ammentaa voimaa pitkää ja tylsää kesää varten.

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 9 kommenttia

Varoituksen sana

Kulunut viikko on ollut valokuvauksen harrastajalle vähän kuin olisi ylittänyt Saharan konttaamalla ja sen jälkeen törmännyt jäävesitynnyriin. Ei oikein tiedä mihin päin sitä linssinsä suuntaisi. Joka puolella on sangen kuvauksellista.

Niinpä lausuttakoon varoituksen sana. Ensi viikolla, kunhan pääsen kotikoneen ääreen, voi blogiin ilmestyä hyviä kuvia. Lupaavalta näyttää kameran näytöllä. En aio turmella niitä Ipadilla, sen kyvyt eivät riitä kuvankäsittelyyn, ja läppäriä en omista (vielä toistaiseksi). Pitää rauhassa ajaa kuvat Aperturen läpi, ja tehdä viimeistelevät toimenpiteet.

Olen viikon aikana liikkunut luotsattavissa ja vähemmän luotsattavissa ympäristöissä. Molemmista löytyy kuvia (yllätys!). En omaa niin hyvää itsekuria, ettenkö malttaisi laittaa tähän muutamaa kuvaa, vaikkei ne valmiita olekaan. Toinen varoituksen sana: vallitsevassa säätyypissä kameranne saattaa tuottaa hyviä kuvia. Etenkin auringonnousun ja -laskun aikana, sekä merisavun vallatessa alaa loisto-otoksen todennäköisyys kasvaa huomattavasti.

1/500 f4 ISO 200 18 mm

Tarina kuvan takana

-21 asteen pakkasta halveksuen hyökkäsin tiistaiaamuna auringonnousun aikaan satamaan saapuvan laivan kimppuun. Jäätyneiden näppien hinnalla taisin saada pari lupaavaa otosta, joihin yllä oleva ei kuitenkaan kuulu. Palataan asiaan ensi viikolla…


20 s. f11 ISO 200 28 mm

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 8 kommenttia

Porvoo goes black & white

Katselin tässä yksi kerta Krista Keltasen blogia. Mustavalkokuvia katsellessani tuli mieleen taas itsekin vääntää ”mustavalkofilmi” kameraan. Käsittämätöntä, miten kuva kertoo tuhat sanaa enemmän, kun värit eivät ole häiritsemässä.
Koska liikennepolttoaineet eivät maksa vielä tarpeeksi paljon, perheellämme on tapana aika ex-tempore singota mihin nyt milloinkin. Vaimon suvussa se lähentelee jo perinnettä. Tälle kertaa tikka osui Porvooseen. Aivan mainio mustavalkokuvauspaikka.

Jailhouse rock

Kahvihammasta valmiiksi kolotteli perille päästyämme ja makureseptorit äänestivät paikallisen paahtimon puolesta. Miljöö on lisäksi erittäin valokuvauksellinen ja kirsikkana kakun päällä alkuillan valo paisteli sopivasti terassin ovesta sisään. Kuvauskohteeksi valikoituivat – kuinkas muuten – omat lapset. Uskon heidän tuntevan teini-iässä syvää kiitollisuutta siitä, että isäpappa on levitellyt lapsuuskuvia pitkin internetin ihmeellistä maailmaa.

Porvoon paahtimoon ovat karvaiset asiakkaat tervetulleita.

Pitemmittä jorinoitta, tälläistä kortilla tänään. Kiitos Krista inspiraatiosta!

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 4 kommenttia

Valokuvia

Pitkään aikaan ei ole tullut postailtua mitään valokuvaukseen liittyvää. Johtuneeko siitä, että allekirjoittaneen rajalliset kyvyt valokuvauksen maailmassa eivät oikein riitä kesävalon kanssa. Selittelyä tietysti, tosiproohan ottaa hyvän kuvan vaikka säkkipimeässä käsivaralta.

Muut vuodenajat ovat mielestäni helpompia kuvauksellisesti, kesällä valo on usein niin raakaa, että tahtoo tulla yhtä ja samaa. Mutta ei päästäiset sentään ole pesää päässeet tekemään kameraan. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin taisi Anssi Kukkonen aikanaan sanoa Mäkiviikolta. Hauskaa viikonloppua kaikille!

 

 

 

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 2 kommenttia

Purjelaivat ja lomat paketissa

Hotellin ikkunasta
Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua

Purjelaivat lähtivät kohti uusia seikkailuita lauantaina. Aika mahtava tapahtuma, puolisen miljoonaa kävijää. Kaikki eivät onneksi käyneet kutteria katsomassa, mutta voi sanoa, että tuhannet kuitenkin. Eikä pelkästään kutteri kiinnostanut, vaan luotsaus yleensäkin. Pitkiäkin keskusteluja aiheesta käytiin, kiitos niistä!

Välillä oli ruuhkaa

Aikamoisia harhaluulojakin oikaistiin. Monella oli käsitys, että kutteri on sellainen ”follow me” -vene, joka opastaa laivat satamaan. Joku kyseli, että vieläkö laivoja luotsataan. Kun vastasi, että 25000 kertaa vuodessa Suomen rannikolla, niin yllätys oli melkoinen. Parhaiten tuntuu merenkulusta hanskassa olevan Silja ja Viking, eihän NE nyt sentään luotsia käytä. No ei. Paitsi mitä nyt joskus telakkaan mennessään. Luotsileidarit kiinnostivat myös kovasti. ”Jaa, että noitako pitkin kiivetään ja talvella myös?” Pikkukippareiden päivän täyttymys oli päästä kuskin penkille istumaan. Muutama itkupotkuraivari lahjottiin karkkiaskilla tiehensä.

Kansainvälinen fiilis näkyi

Summa summarum, oli mukavat pari päivää Helsingissä, kiitos kaikille kävijöille.

Sorvin ääreen on palattava jälleen. Olisihan tässä vielä ollut kaikennäköistä… Loman loppuhuipennukseksi oli käytävä vielä istumassa sitloodassa – vesisateessa tietty – järvimustot (Rukan kumipuku) päällä. Jotenkin tuntuu, että järviveneilyperiodi alkaa olla päättymässä osaltamme. Onhan siinä puolensa, mutta… meressä on se oma juttunsa. Sitä paitsi näin veneen, jossa oli sälekaihtimet ja aloin voida henkisesti pahoin. No, katsotaan, mitä tapahtuu.

Jännä, miten helteet ja työt alkaa aina samaan aikaan.

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 4 kommenttia

Go B&W

Mulla on jonkun verran ollut tässä blogissa mustavalkokuvia. Mustavalkoisuudella pystyy kivasti pelastamaan huonoa valoa tai saamaan ”jotain” aikaiseksi kuvaan. Päätin testata, pystyykö mustavalkoisuus ihmeisiin. Paljoa Pasilan asemaa masentavampaa miljöötä saa hakea.

Kameran linssin läpi katseltuna moni masentava juttu saattaa muuttua ihan mielenkiintoiseksi.

Mustavalkoisena kuva muuttuu paljon levollisimmmaksi ja sen voi huoletta ali- tai ylivalottaa. Sen myötä siihen syntyy vain eri tunnelma.

Samat kuvat värillisinä näyttävät melko karmeilta. Näihin voi sen sijaan kuvitella Jean Renon savuava pistooli kourassa…

Mikäs se tässä? No väsynyt perheenisä tietty, vuoden ekan golfkierroksen jälkeen. Ja ei, ei mennyt yhtään sen paremmin kuin viime vuonnakaan… Mustavalkoisuus on melko armollista ihmisten kuvauksessakin. Luonteenpiirteenäkin se on vallan verraton!

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 7 kommenttia

Minä ja kamera

Olen ollut aina kiinnostunut kameroista ja valokuvauksesta. Siksi on tosi jännä juttu, että ennen viime syksyä tämä kiinnostus on ollut melko piilevää laatua. Muistan kyllä pentuna juoksennelleeni isän Minolta X-700 kaulalla. Tuo kamera oli siihen aikaan aivan huippua. Rajoittavana tekijänä oli tietysti 24 kuvan filmirulla ja se, että suurta taideteosta ei nähnyt heti. Piti viedä rulla valokuvausliikkeeseen, maksaa melko paljon kehityksestä ja odottaa kuvien valmistumista pahimmillaan monta päivää. Huomatakseen, että taideteos ei ollutkaan Taideteos. Ellei naapurin Mustin takapuolta, takapihan ryteikköä tai veljen puolikasta naamaa voida pitää sellaisina.

Valokuvausinnostus unohtui vuosiksi muiden asioiden tieltä. 2000-luvun alussa ostin jonkun Sony Cybershotin. Megapikseleitä taisi olla pari ja kuvanlaatu ei kovin kummoista ollut. Oli kuitenkin huippua, kun kuvat näki heti. Merillä ollessa sai kuvattua eksoottisia paikkoja, kuten yllä olevaa Gambia-joen suistoa. Kamera täytti tarkoituksensa, mulla on vieläkin koneella muistoja noista reissuista. Niin kuin näkyy.

Sitten rävähti joskus 2004. Investoin työreissulla Las Palmasissa Minolta DImage Z1:seen, jossa oli kymmenkertainen optinen tsuumi, pikseleitä vaikka muille jakaa ja hintaakin yli 500 euroa. Suomessa olisi ollut vielä enemmän. Kaikki matkat ovat onnistuneita, jos onnistuu saamaan jotain alle Suomen hintojen.

Tällä kuvailtiinkin sitten ahkerasti. Lasten syntymät, työreissut, lomareissut ja muut, mutta valokuvausta ei harrastettu vieläkään. Kamera on vieläkin tallessa kaapissa ja taitaa toimiakin. Kun sen laittaa päälle, menee ainakin kaksi sekuntia kuvausvalmiuteen. Huiss… kotka meni jo!

Pari vuotta sitten homma nytkähti eteenpäin. Harmitti töissä, kun oli niin komeita maisemia, eikä kameraa mukana. Ostin Canonin pokkarin malliltaan SX210 IS. Se kulki helposti taskussa, mikä oli myös valintakriteeri. Sillä sai loistavia kuvia niin kauan, kun valoa riitti. Hämärässä alkoivat sitten ominaisuudet loppua kesken. Canoni sai sitten osumaa sen verran, että se lopetti toimintansa. Ei ollut siitä merenkulkijaksi…

Tähän mennessä olin vain ottanut kuvia tajuamatta kuvauksesta yhtään mitään. Miksi? Koska kaikissa edellä mainituissa kameroissa oli se kiva automaattitoiminto, joka mahdollistaa siedettävän kuvan vain nappia painamalla. Kaikenlaisia kuusen ja auringon kuvia löytyi siitä kameran päällä olevasta kiekosta. Ihminenhän menee helposti siitä, mistä aita on matalin.

Sitten näin valon.

Voitin työpaikan valokuvauskilpailussa lahjakortin valokuvausliikkeeseen yllä olevalla kuvalla. Eihän se lahjakortti kyllä mihinkään riittänyt sitten lopulta… Pitkän ja värikkään harkinnan jälkeen päädyin ostamaan käytetyn semi-pro rungon ja 35 mm objektiivin. Nikoniin päädyin lopulta juuri sen takia, että siinä ei ole mitään esivalintaohjelmia. Oli pakko opetella ymmärtämään perusasiat aukoista, suljinajoista ja herkkyyksistä. Täysautomaattimoodi Nikonista kyllä löytyy, mutta en ole sitä edes kokeillut. Pokkarin virkaa toimittaa nykyään Lumia 920, jossa on ihan käsittämättömän hyvä kamera.

Harjoittelu jatkuu, valokuvauksessa ei varmaan ikinä tule valmiiksi. Olen mielettömän tyytyväinen kameraani. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kunnon pro-runko kehittää käyttäjäänsä, kun sen kanssa pääsee sinuiksi. Nyt olen vähän jo päässyt. Kun hain sen kaupasta, tuskin uskalsin koskea siihen.

Pelkäsin, että se puree.

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 13 kommenttia

300 mm

Viime viikolla minulla oli jälleen yhtenä päivänä linssi lainassa. Lainaajalle kiitos! Kyseessä oli Nikkorin kiinteäpolttovälinen 300 mm f/4D IF-ED. Täytyy sanoa, että huikeaa jälkeä tulee. Siitäkin huolimatta, että putken toisessa päässä on valokuvauksellisesti poropeukalo.

Törmäsin moukantuurilla kotkapariskuntaan, enkä keksinyt hätäpäissäni muuta kuin painaa laukaisinta. Onneksi sattui aukot ja muut olemaan edes sinne päin. Yllä oleva kuva on melko rankasti cropattu, mutta silti ihan siedettävän terävä. Etäisyyttä kuvanottohetkellä ehkä parisataa metriä. Vannon kyllä kiinteäpolttovälisten nimiin, näitähän voi rauhassa tsuumailla jälkeen päin. Ainakin, jos tarkoituksena ei ole tehdä julisteita.

Isokarin satamajäänmurtajat

En osaa sanoa, miltä nämä blogissa näyttävät, mutta tietokoneen näytöllä alkuperäisessä koossa tarkkuus on oivallista. Ilmeisesti blogialustat peukaloivat hieman tiedostokokoa.

Olen elänyt kuvitelmassa, että pitkäpolttovälisellä ei olisi kauheasti käyttöä. Näin aika moni kuvaajakin sanoo. Taitaa olla jälleen aika kääntää takkia. Yllä olevan kuvan kaltaista bokehia ei olisi kyllä saanut normaaliobjektiivillä aikaan millään. Tämän takia valokuvaus on niin mukava harrastus. Aina tulee uusia oivalluksia. Vaimon mielestä ne oivallukset käyvät vaan tosi kalliiksi. Mikäpä miesten touhu ei kävisi.

Päiväranta on jo auringonottokunnossa

Yllä oleva biitsikuva on hyvä esimerkki, miten aika tavanomaisesta paikastakin voi saada ihan kiehtovan kuvan. Kyllähän siitä ilosta kannattaa vähän satsata kalustoon.

Tilanne ei ole vielä niin kesäinen, kuin yläkuvasta voisi olettaa…

…ainakin, jos uimista suunnittelee, kannattaa laittaa tohvelit jalkaan. Muuten raapii ikävästi nuo telit.

Tällä viikolla matka vie Lohjalle Meriturvan pelastautumiskurssille. Palelee jo valmiiksi. Jos suinkin on mahdollista ja saan luvan, otan kuvia sieltä ja kerron kuinka kävi. Olisikohan siellä Rajalassa nuo putket yhtään halventuneet, jos kävisi katsomassa…