Mistä on hyvä purjehdus tehty?

Lilliputtiveneellä voi lomailla 5 henkeä + koira. Tulipahan testattua. Muutamia perusjuttuja se kuitenkin vaatii. Ylimääräistä kamaa ei saa olla mukana. Joka tavaralla on oma paikkansa. Hyvistä hermoista on niin ikään hyötyä.

Arkiasioiden pitää myös olla kunnossa. Toimiva liesi ja jääkaappi ovat ehdottomia varusteita. Mielellään parhaat, mitä kaupasta saa. Purjehdusta helpottavat varusteet, kuten lazy jackit, pinnapilotit ym. olisivat kivoja, meillä niitä ei kuitenkaan ole. Rullapurjeeseen en suostu, sen verran puritanistin vikaa on (kompromissit on kompromisseja).

Frivakt.

Asennetta tarvitaan. Perillä ollaan silloin, kun ollaan veneellä, eikä määränpäässä. Määränpää määräytyy fiiliksen mukaan. Purjehduspäivä on onnistunut, kun kukaan ei tiedä, mitä kello on. Syödään, kun on nälkä. Nukutaan, kun nukuttaa.

Tekemistä. Kakarat skuuttaamaan. Vaimo styyraamaan ja navigoimaan. Ja chef – se olen minä. ”Hei, koht me vendataan!” Ihan jees lause neljävuotiaalta. Purjeveneessä on aina vielä yksi juttu, minkä voi tehdä (itse heiluin jälleen mastossa, nyt se fokan falli menee oikeaa reittiä!).

Laituripiknik

Missä muussa yhdistyy merenkulku, meteorologia, aerodynamiikka, hydrodynamiikka, gastronomia ja biologia niin hyvin kuin purjehtimisessa? Ei se nyt ainakaan karhunpalvelus voi olla lapsille, jos ne vie purjehtimaan.

Ja taas mä olen mennyt kuvaamaan auringonlaskua.

Venyy, venyy…

Veneelle lähtö on käsittämättömän tuskallista ison porukan kanssa. Pitää roudata käsittämätön määrä tavaraa veneelle. Ei uskoisi muutaman päivän reissulla tarvittavan moista vuorta. Pitää käydä kaupassa ja ostaa ruokaa. Piti lähteä jo aamusta, mutta kello käy.

Provianteerauksen jälkeen onkin jo ruoka-aika. Taas tunti lisää.

Tarvitsisi vielä jonkun nippelin veneeseen venetarvikeliikkeestä. Siellä on yksi myyjä ja tiskiin nojaa kaveri, joka on tullut etsimään hilitippeliä vuoden -83 Volvo Pentaan. Myyjä selaa katalogia kaikessa rauhassa. Aprikoidaan ja pohditaan verkalleen.

Tulkaa nyt jeesaamaan, tää skuutti on jumissa!

Kaupungilla on ärsyttävän hitaita autoilijoita liikenteessä. Ennen lähtöä hoidettavien asioiden määrä on loputon.

Sailing away…

Kunnes…jo puoli neljä ollaan veneellä. Kiireet on ohi. Purjeet ylös ja menoksi. Koira ihmettelee täysin uutta elementtiä, mutta tuntuu sopeutuvan pian. Kahvipannu liedelle ja pinnaan makailemaan. Kevyt parin tunnin purjehdus ja letunpaistoa notskilla. Karvakasa osaa näköjään kerjätä.

The crew

Vielä tunnin pyrähdys suojaisempaan yöpaikkaan. Tosta välistä… Kraaaaaahhh… Matkanteko tökkii, vaikka peltigenua pörisee täysillä. Jaa, vesi onkin vähän matalammalla tänä vuonna. Pari minuuttia keinuttelua ja irroittelua ja matka voi jatkua. Pieni hiekkapuhallus tekee kölille ihan hyvää. Ei pääse sammaleet kasvamaan.

Ei hassumpi eka purjehduspäivä.

 

Kolumbuksen vanavedessä

Kolumbus teki ehkä puolet niistä valmisteluista, mitä me teemme tänä kesänä ennen ekaa purjehdusta. Kolumbuksella ei myöskään ollut vaimoa, joka olisi kiinnittänyt ylenpalttista huomiota Santa Marian patjanpäällisiin. Mulla on. Siispä edessä oli mielettömät repimis- ja niittaustalkoot, kun kangas vaihtui uuteen.

Verhoilija työssään

Kolumbuksella oli varmaankin käytettävissään joku kuli, jonka pystyi käskyttämään mastoon rassaamaan tarvittaessa. Mulla ei ole. Toisaalta itsepä hölmöilin, ja laitoin liian heikot vetonarut fallien paikalle. Fallien viipyessä verkkokaupassa aurinko teki tehtävänsä, ja kas, ei ole vetonaruja. Eikä falleja. Siis mastontoppiin nouse ja uudet fallit pujota. Parin tunnin talkoot, mun osa oli olla siellä topissa. Itse asiassa könysin sinne kolme kertaa sattuneista syistä. Onneksi ei ole kuin yhdeksän metrin masto. Olisin ottanut kuvia, mutta en uskaltanut tehdä ylimääräisiä liikkeitä. Vaimo uskalsi. Läheiseltä hiekkarannalta käsin.

Huipulla.

Koska veneellä tekee toisinaan mieli kylmää kaljaa ja pilaantumatonta ruokaa, kylmäsäilytyspuoli oli saatava kuntoon. Kolumbuksen käyttämät suolatynnyrit on jo vähän passe. Aurinkopaneeli tilattiin jo viime vuonna, enää pitää laittaa se paikalleen. Tilasin kompressorilla toimivan kylmälaukun, joten eiköhän eväät pysy kylmänä. Jos ei nyt Ameriikkaan asti, niin toivottavasti ainakin Padasjoelle.

Enää siis mieletön siivousurakka, vähän johtojen kytkentää ja provianteeraus ja olemme valmiit kohtaamaan rannattomat ulapat (Tehinselkä). Jos ei tänä juhannuksena, niin sitten ensi. Ei sillä nyt niin väliä ole.

 

Nyt se alkoi

Työkohde

Sain otettua itseäni niskasta kiinni. Liekö äitienpäivä vaikuttanut, vai mikä, mutta suuntasin illansuussa veneelle aloittamaan keväthommat.
En todellakaan ole ensimmäisten joukossa laskemassa venettä siitä yksinkertaisesta syystä, että en tiedä mitään kamalampaa kuin aloittaa veneen rassaaminen hangen keskellä hyytävässä viimassa. Silloin sinne on itse asiassa aivan turha mennä, koska näpit jäässä ja hirveässä ketutuksessa ei synny kuin sutta ja sekundaa. Venettä kunnostetaan ainoastaan kauniilla ja lämpimällä säällä. Hyvällä ilmalla on toisaalta miljoona muutakin asiaa, joita voisi tehdä. Helposti käy niin, että löytää itsensä golfkentältä ja remonttihommia on lykätty hamaan tulevaisuuteen…

Mulla on menossa Suomen hienoin Guy 22 2022 -projekti. Se tarkoittaa sitä, että joka vuosi tehdään veneellä joku perustavaa laatua oleva kunnostus, ja tadaa…vuonna 2022 venettä ei voi katsella kuin hitsausmaski päässä, muuten loistosta sokaistuisi. Ihan vielä ei ole siitä vaaraa, mutta keskeneräistä projektia ei pidä arvostella.

No, tämän vuoden ohjelmassa on peräsinlaakereiden vaihto, uudet fallit (=ne narut, joilla purjeet hilataan salkoon), aurinkopaneelin asennus ja uusi jääkaappi. Talven aikana laminoitiin mastokengän alusta uudelleen, koska vuosien saatossa oli tapahtunut pientä vajoamista ja nukkuessa satoi naamalle. Viime vuonna otettiin iisimmin, uusi akku ja salongin pöydän lakkaus saivat riittää. Ensi talven aikana teetätetään pohjaremontti, saa ahvenetkin käyttää aurinkolaseja. Teetätetään nimenomaan, en varmana mene sinne itse raapimaan. Nimimerkillä puulotjan pohjaa kilometritolkulla joskus rivennyt. Ilmastointiputken eristäminen ja veneen alla makailu ovat mun osalta förbi tässä elämässä.

Vetonarut paikallaan

Lähes puolet vuoden tavoitteista tuli täytettyä tänään. On hyvä, ettei tavoitteita aseta liian korkealle. Sain fallit irti mastosta ja revittyä peräsinhelat irti peräpeilistä. Pitäisi vielä keksiä, mihin ne vie kunnostettavaksi. Helat siis, falleista tulee korkeintaan kengännauhoja. Mikähän siinäkin on, että fallit ja venesälä yleensäkin on Ruotsissa puolet halvempaa kuin täällä? Kruunun kurssista huolimatta. Täytyy laittaa tilaus vetämään.

Toiset ne leikkii, kun toiset tekee hommia

Keväthuolia

Mies ja ääni -periaate ei nyt kohdallani toteudu. Ääntä ei nimittäin ole. Ja turkasen kipeä kurkku. Se sitten siitä työviikosta, nyt toivotaan veeärrän vievän ilman ylimääräisiä kommervenkkejä kotiin sairastamaan. Aika hankala luotsailla, jos kurkusta ei tule kuin pihinää. Eikä muutenkaan anna kovin hyvää kuvaa, jos paikallinen meriturvallisuuden kulmakivi muistuttaa keuhkotautista kaivostyöläistä. Ei olisi pitänyt riisua sitä villapaitaa… Pitkistä kalsareista en ainakaan luovu ennen elokuuta. Jos järven jäällä on hirvenkakkaa heinäkuussa, tulee kylmä kesä.
Ennen kesän tuloa on ainakin veneilijällä (joihin itsekin lukeudun) pari pikku juttua tehtävänä.

1. Pitää maksaa hirveästi veneilyyn liittyviä laskuja. Kunta muisti juuri laituripaikkamaksulla ja talvisäilytyspaikka tonnin laskulla mastonjalan uudelleenlaminoinnista ja telakoinnista. Odotin kyllä kahta, joten se oli sinänsä positiivista. Lisäksi ainakin fallit pitää uusia, peräsinhelat vaihtaa ja viimeinkin hankkia kompressorikylmälaukku. Aurinkopaneeli on jo, kukahan sen laittaisi kiinni? Pohjaremontti lykkäytyy jälleen vuodella, mutta ensi vuonna on sitten ihan pakko. Jos joku pitää golfia kalliina harrastuksena, voin kertoa sen olevan lähes ilmaista purjehtimiseen verrattuna. Ainakin tuntimäärään suhteutettuna.

2. Pitää saada itsensä raahattua sinne talvisäilytyspaikalle. Mielellään aikaisemmin kuin päivä ennen vesillelaskua. Tästä syntyy ainakin seuraavat assosiaatiot: jäätyneet näpit, hyinen viima, katkennut windex, nälkä, maaliset vaatteet (ja auton penkit), kura ja huono omatunto tekemättömistä töistä. Muutamia mainitakseni. Maalisia vaatteita lukuun ottamatta sama ralli on edessä syksyllä.

3. Pitää saada vene veteen. Tämä edellyttää käsittämättömiä vuorovaikutustaitoja, jotta saa ylityöllistetyn nosturiautokuskin maaniteltua paikalle. -No onks sulla mitään siinä kahden viikon päästä keskiviikkona iltayhdentoista jälkeen? -Ei tietenkään, nähdään silloin! Tähän liittyy olennaisesti se, että perämoottori ei lähde käyntiin pimentyvässä illassa, vaikka se on juuri huollettu. Vaimo ja lapset ovat lähteneet kotiin aikoja sitten (onneksi). On vain mies ja vene. Ja täkillä makaava takila.

Myisinkö sen veneen sitten? En ikinä. Siihen liittyy vähän liian paljon hyviä muistoja. Vene hankittiin vuonna 2004. Venekuume oli mieletön, ja suunnilleen ensimmäinen kohdalle sattuva vene oli pakko saada. Ainoa vaan, että nuorella parilla oli rahat vähän tiukilla, ja häätkin oli tulossa… No, ei hätää. Ei häissä nyt tarvitse syödä koko ajan, ihan tyhmä perinne. Joo, kyllä lihakeitto ja karjalanpiirakat riittää ihan hyvin… Jäävesi suorastaan houkuttelee lihakeiton viimeisetkin aromit ilmoille. Näin on! Ja niin hääbudjetista lohkesi muistaakseni kolme tonnia veneen ostoon… Häävieraille pahoittelut, mutta toisinaan asioita täytyy priorisoida.

Ei se raha hukkaan mennyt, kyllä sillä veneellä on purjehdittu. Suomenlahdella, Saimaalla ja Päijänteellä. Ensin kahdestaan ja myöhemmin lasten kanssa. Täytyy kyllä myöntää, että aikuispurjehduksella ja lapsipurjehduksella on tietty sävyero, mutta kaikki ovat aina mielellään lähdössä veneelle. Joskus päästään vaimon kanssa livahtamaan viikonloppukeikalle ilman lapsia. Silloin viimeistään nuo kevät- ja syksypuuhat maagisesti unohtuvat. Sitä paitsi, jos vene myytäisiin, niin mitä sillä häälahjaksi saadulla Harkenin vinssinkammella sitten tehtäisiin?