Saimaan kaanaavalla juu…

Kuva O. Heinilä

Vanha työmaani Saimaan kanava se avattiin taas liikenteelle talviunien jälkeen. Siitäpä tuli mieleen juttu, jonka meinasin kertoa työkavereille tässä alkuöisen luotsauksen jälkimainingeissa. Enpä kerrokaan, vaan laitan sen tänne.

Aikoinaan oli Kristina Brahe laivassa kipparina Kurjen Pekka, jonka monet Saimaa-piireistä muistavat. Siihen aikaan kanavassa uitettiin tukkilauttoja, ja Brahea vastaan oli tulossa hinaaja Helmi lautan kanssa. Pekka halusi tietää, miltä puolelta lautta ohitettaisiin, ja kutsui hinaajaa radiopuhelimella.

-”Hinaaja Helmi, tässä Kristina Brahe, kummalta puolelta sopii ohittaa?”

Hetken hiljaisuuden jälkeen kuului vastaus.

-”No ruahe, tiällä Helemi Orvokki. Onhanse niinnii, että tämmösellä rupukalla kun reteliä ruttuun rettuuttaa, ni suapihan sitä männä kummalta puolelta tahtojaan.”

”Suomenna.” Oli Pekka tuumannut Savon mailta kotoisin olevalta ruorimiehelleen.

Voi olla, että nykymerenkulussa ilmaukset ovat täsmällisempiä, mutta elävyys on kyllä hieman kärsinyt. Täytynee tänä kesänä pistäytyä vaikka Savonlinnassa höyrylaivaristeilyllä, jospa sitä tavoittaisi palasen katoavaa kansanperinnettä.

 

 

Saimaa

Suomenlahtea yhdistää Saimaaseen kanava, jonka pituus on 43 kilometriä. Siinä on kahdeksan sulkua, joilla tasataan Saimaan ja Suomenlahden välinen korkeusero, 76 metriä.

Saimaa ja Saimaan kanava on liittynyt meikäläisen työuraan melkoisen paljon. Ennen luotsiksi ryhtymistä kurvailtiin kanavalla tällä:

Se olikin vaativaa hommaa. Ja hauskaa! Jos keli näytti tältä…

Maailman jyrkin läppäsilta

… ilme naamalla saattoi näyttää tältä

Sitten olikin helppo siirtyä luotsiksi Saimaalle. Saimaa antoikin hyvän pohjan luotsin työlle, sillä siellä liikkuva kalusto on melko vanhaa ja ilman turhia hienouksia.

Kanavalla oppi säännöstelemään kahvin juontia ja siellä kehittyi seurapiirirakko, sillä venäläisen jokilaivan vessa kesähelteellä on…no, elämys! Klaustrofobiastakin pääsi eroon kerralla, sillä suurimpien laivojen leveys on vain parikymmentä senttiä vähemmän kuin sulun leveys.

Kuva: Marko Turtiainen

Myös laivankäsittelyn omaksumiseen se oli erinomainen paikka. Jostain kumman syystä lähes kaikki sulut on sijoitettu kummallisesti mutkan taakse, joten manoveeraus tarjosi haasteita.

Kuva: Marko Turtiainen

Kohtaamistilanteet kanavassa toivat oman mausteensa hommaan. Ahtaalta näytti joka kerta, mutta aina sovittiin.

Kuva: Marko Turtiainen

Matka kanavassa saattoi kestää 8-10 tuntia suurimmilla laivoilla. Eksotiikkaa laivalle menoon toi se, että sinne ei menty kutterilla, vaan taksilla venäläisten rekkojen seassa… Ikinä ei kyllä rullannut, eikä tarvinnut kiivetä, koska laivaa pystyy nostamaan tai laskemaan sulun reunan tasalle. Kolmisen vuotta sitten siirryin sitten Saaristomerelle uusien haasteiden pariin.

Veneilijät, käykää Saimaalla. Ei ole juurikaan sinilevää ja tilaa on joka paikassa huippusesonkinakin. Paperisotakin menee kanavalla nykyisin melko juohevasti, ja jos ei viitsi veneillä kanavan kautta, autokuljetuksiakin on tarjolla.