Tänään taas housuni kastelleena (ulkoapäin) mieleen juolahti kirjoitella syksyisistä tuulista ja niihin liittyvistä haasteista laivaan ja sieltä pois siirtymisen suhteen.

Kun luotsi kiipeää tuulisella säällä laivaan tai sieltä pois, vaaditaan onnistunutta yhteispeliä laivan, luotsin ja luotsiveneen välillä. Jos joku edellämainituista pettää, tuloksena on vettä ja sinilevää valuva, ahvenia syljeskelevä vesiasiantuntija, tai vielä pahempaa, poikkinaisia raajoja ja sairaslomia. Periaatteessa homma on aika yksinkertaista, laiva kääntää kylkensä tuuleen ja käännösliikkeen aikana sillä ei-tuuleen päin olevalla kyljellä kiipeilee notkea pilotti. Tätä kutsutaan leen tekemiseksi.

Pari pientä huomioon otettavaa seikkaa kuitenkin on olemassa. Ihan missä tahansa ei voi kääntyä minne tahansa, jottei laivan turvallisuutta vaaranneta. Ajoitus on niin ikään tärkeää. Kääntyessään laiva ”lanaa” sisäpuolen kurvin tasaiseksi aalloista, jolloin siellä on hyvä kiipeillä. Tasainen hetki on kuitenkin hyvin lyhyt, joten liian aikaisin suoritettu käännösliike on huono asia. Muutamia muitakin asioita on, jotka voivat mennä pieleen, ja välillä menevätkin.

Ylipäätään jos miettii laivan kyljellä kiipeilyä kuoppaisella merellä, niin onhan se aika pöllön kuuloista touhua ja ehdottomasti ammatin varjopuolia. Ei vaan ole keksitty oikein mitään parempaakaan laivaansiirtymistapaa. Jos kiipeily jaetaan ylöskiipeilyyn ja alaskiipeilyyn, niin jälkimmäinen on vielä erikoisen kurjaa, koska evoluutio ei ole kehittänyt luotsille takapuoleen näkevää silmää. Lisäksi alhaalla odottaa ylösalas – liikettä tekevä vene, joka tulee äkkiä nilkoille, jos ei ole tarkkana.

Henkilökohtaisesti olen selvinnyt pienillä kastumisilla. Ainoastaan kerran on tullut vähän reilummin vettä syliin – ihan omaa syytä kyllä, suunnittelussa oli puutteita. Päästyäni laivaan kippari tarjoutui ystävällisesti laittamaan housut kuivuriin, jottei märissä tarvitse istua. Olin jo suostua, kunnes muistin jalassa olevan alushousut, joissa oli pieniä hirven kuvia – ja jotka olivat värjäytyneet pesussa vaaleanpunaisiksi. Pinkit hirvikalsarit jalassa ei voi kovin uskottavasti esiintyä meriturvallisuuden takuumiehenä, joten päätin pitää housut jalassa. Eturauhasvaivat ovat pienempi paha sen rinnalla, että menee usko koko luotsilaitokseen. Nykyään tarkastan, että on ehjät björnborgit jalassa ennen töihin lähtöä.

Posted with Blogsy

Sataa vettä ja kattopellit paukkuu tuulessa. Tekisi mieli kääntyä ovella ympäri, painua takaisin punkkaan ja vetää peitto korviin. Meri on juuri nyt mitä luotaantyöntävin elementti. Eikä ole kuin muutama viikko siitä, kun asia oli toisin.

Yö…

…ja päivä. Aina tuulee.

Mutta: katkaiskaamme negatiivisen ajattelun kierre. Naks. Nyt luotsia tarvitaan, jos koska. Jos aina olisi kaunis kesäpäivä, kuka meitä kaipaisi…? Korkeintaan vaimo satunnaisesti kotosalla (imuroimaan). Sitä kaivaa itsekin pahalla kelillä ylimääräisen vaihteen silmään. Kymmenet ja sadat tehdyt luotsaukset samalla väylällä muodostavat tietopankin, josta on tiukan paikan tullen hyvä kaivaa. Vaikka ei se aina helppoa ole silti. Joku pieni asia laivassa voi tehdä asioista hankalia. Rikkinäinen lasinpyyhin, sähläävä miehistö, väärin sijoitettu tai säädetty hallintalaite… Vähän kuin antaisi hammaslääkärille black&deckerin ja sanoisi, että poraa tolla. Ei meinaa tulla mitään, vaikka kuinka tietäisi, miten asiat tehdään.

Pieniä ylimääräisiä perhosia vatsaan huono sää aina aiheuttaa. Joka muuta väittää, valehtelee tai on syyntakeeton. Ehkä sen tekee tietoisuus siitä, että virheisiin ei ole kauheasti varaa. Lisäksi mielessään käy läpi eri skenaarioita hankalien paikkojen hoitamiseksi. Onneksi usein huomaa, että kärpästä on tapettu lekalla ja homma hoituu paljon helpommin kuin on kuvitellut. Mutta onhan se hyvä, että on plan b, c, d ja ehkä e:kin olemassa…

Mielenkiintoista tämä ihmismielen toiminta, olisikohan liian myöhäistä opiskella psykologiaa?

Posted with Blogsy