Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale

Hello järkkäri

Eipä olla nähty vähään aikaan. Tänään se kuitenkin pääsi kaulalle ja mukaan iltakävelylle.

Kuvaamisen kannalta pitkä ja tylsä kesä on onneksi ohi. Tervehdys teille kontrastit, valot ja varjot. Morjens, aamusumut. Näkemiin kova ja tylsä valo, joka tekee kuvista jotenkin latteita. Ei tee edes mieli kuvata, tai sitten pitäisi olla valveilla kuvaamassa joskus kolmen ja viiden välillä aamulla. Sen kerran, kun yhtään laivaa ei änkeä luotsipaikalle kyseisessä aikahaarukassa, en varmaan hypi kameran kanssa pitkin kyliä.

Tai voihan se olla, etten vaan osaa ottaa kesäkuvia. Se voi olla jopa todennäköisempää. Osaako joku, kertokaa miten? Joka tapauksessa, heti iltojen alettua pimenemään teki mieli taas ottaa kamera kouraan. Se on ainakin minulle ensimmäinen edellytys edes jotenkin onnistuneelle lopputulokselle. Että on kuvausfiilistä.

Bongasin muun muassa joutsenperheen, alivalotin taustan, ja turmelin lopputuloksen kuvankäsittelyllä. Välillä kannattaa kameran valotusmittarit unohtaa, ja tehdä niin kuin hyvältä tuntuu. Tulee hyvä fiilis, kun saa omia silmiä miellyttäviä kuvia aikaiseksi.

Lauantai-iltaa itse kullekin säädylle!

 

 

 

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale

Menovinkki

Pilotin virallinen menovinkki: käykääpä katsomassa Suomenlinnan museossa monien luotsienkin hyvin tunteman valokuvaajan Jacopo Brancatin näyttely ”A bridge to the future”. Se on avoinna ensi maaliskuuhun asti, joten vähän kauempaakin vielä ehtii. Vaikka hevosella. Näyttely kertoo perinnepurjelaivoista ja Suomenlinnan telakasta.

Kärvistelen ideatyhjiössä valokuvauksen suhteen, joten oli ilo katsella hienoja otoksia laivoista. Ennen kaikkea itseäni miellyttää ihmisten kuvaaminen. Mahtavaa, kun ihan tavallisen tuntuisesta tilanteesta saa oikean valon tai ilmeen ansiosta hienon kuvan. Tylsä kesävalo alkaa olla ohi, ja kontrasteja on kohtapuoleen tarjolla, joten olettaisin piristyväni valokuvauksen saralla, ja näin blogikin saisi vähän vauhtia. Mikähän siinä on, että tykkään varjoista ja vähän pimeistä kuvista?

Niitä oli Suokin museossa tarjolla mukavasti.

Thanks Jacopo, great job once again! It was so nice to see your cool photos of the beautiful ships and people around them.

 

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 6 kommenttia

Puhelimen rawit, osa 1

Lupasin tilittää kuvauskokemuksistani Lumia 1020:lla. No nythän kävi niin kuin yleensä käy, eli yksi asia johtaa toiseen. Into piukassa hyökkäsin siirtämään puhelimen raw-kuvia Macille huomatakseni, että eihän se pirulainen tue moista tiedostomuotoa. Siis Aperture, jota olen käyttänyt.

Se oli viimeinen naula arkkuun, olen tuohon Apertureen kaivannut päivityksiä jo pitkän aikaa, mutta ei ole kuulunut. Muun muassa linssikorjausta ei siihen saa. Sen siitä saa, kun ratsastaa vaan menneiden vuosien hypetyksellä. Äänestin jaloillani ja siirryin Adoben tuotteisiin. Ainakin vuodeksi, sillä tilasin Adobe CC -pilvipalvelun vuodeksi hintaan 12 €/kk. Photarin ja Lightroomin viimeiset versiot ovat käytössä, ja 20 GB pilvitilaa. Kukapa olisi uskonut viisi vuotta sitten, että pilven myynti on ihan laillista.

Ja säätämään… Ihan kauheasti ei ole vielä ehtinyt, mutta pikkuisen pintaa raapineena voin sanoa, että pokkaria en enää osta. Päivänvalossa ainakin tulee tosi hyvää jälkeä monsterikameralla. Ja rawit kun pitää päällä, niin saa kaivettua jälkikäteen vaikka mitä, niin kuin alla olevasta valotuksellisesti haastavasta tilanteesta käy ilmi.

Ennen Photoshoppia
Jälkeen Photoshopin
Pokkariräpsy ulkosaaristossa

Ei Nikon kuitenkaan verkonpainoksi vielä jouda… Jo pelkästään se fiilis, kun ottaa sen kouraan, ja kuuntelee sulkimen laulua… Lisäksi puhelinkameraa on järkkäriin verrattuna armottoman hidasta käyttää.

Lopuksi toivotetaan kaikille kansalaisille rauhaisaa vapunaikaa oheisen Photaripelleilyn myötä, joka puolestaan on Nikonilla kuvattu.

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 2 kommenttia

Panoraamakuvauksen alkeita, osa 1

Edelleenkin yritän pitää työt pois ajatuksista, joten blogin aihepiiri pyörii jossakin kameran sulkimen ja linssinsuojuksen välimaastossa.

Käytän kuvankäsittelyyn Applen Aperture -ohjelmaa, jossa ei vakiona ole mahdollista yhdistellä eri kuvia näyttäväksi panorama -otokseksi. Ei edes vähemmän näyttäväksi. Onneksi kuitenkin saatavissa on plug-inejä, joilla kyseiset taiat onnistuvat. Ajattelin, että olisi hienoa saada seinälle oikein kookas kuva jostain mukavasta kohteesta, joten investoin em. softaan ja syöksyin harjoittelemaan.

Tähän mennessä olen havainnut, että paras tulos tulee maisemakuvauksessa. Jos yrittää yhdistellä kuvia, joissa on paljon geometrisiä muotoja, lopputulos saisi Salvador Dalin vihreäksi kateudesta. Voisin tietysti tarjota sellaisia vaikkapa Kiasmaan, ja väittää niitä taiteeksi.

Suomalaista maantiedettä tuntevat voivat yrittää arvailla alla olevien kuvien tarkkaa kuvauspaikkaa. Eikä se mitään, jos arvaatte. Harhautan teitä, ja olen huomenna aivan toisenlaisissa maisemissa. Täältä tähän. Jatkan lomailua.

 

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 2 kommenttia

Momentum

Kävimme vaimon kanssa katsomassa Esko Männikön valokuvanäyttelyn Helsingin Taidehallissa. Suosittelen. Näyttely on auki vielä 2. maaliskuuta asti. Jos satut olemaan kulmilla, kävele sisään.

Ihailen Männikön kykyä pysäyttää hetki juuri oikein. Sen kun oppisi. Inspiraatiota se kuitenkin tarjosi, joten päätin tarjoilla momentumeja työpäivästä. Tarina kuvien takana on kaikissa sama: minä räplään kameraa, ja muut ovat kuin olisivat muutenkin. Onneksi räplään kameraa melkein aina, niin kukaan ei kiinnitä siihen enää juuri mitään huomiota.

Vesisateet, lounaisvirtaukset ja uusi työviikko; täältä tullaan.

 

 

 

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 4 kommenttia

Grrr…

Luova tauko bloggaamisessa, kestänyt näemmä viisi päivää. Painokelvollisia asioita ei ole käynyt mielessä, siitä ovat pitäneet Suomen ulkomaankaupan ruohonjuuritasolle konkretisoitunut logistiikkaketjun transoseaaninen aikataulu sekä ilmojenhaltija huolta yhteistyössä. Minkä ihmeen takia sitä pitää kello kahden aikaan yöllä olla luotsipaikalle pyrkimässä? Räntäsateessa? Haloo. Onneksi ei ole tuullut juuri pariakymppiä kovempaa, muuten olisi voinut ammatinvalinta harmittaa.

Jotain enemmän mieltä hivelevää jäi sentään kuluneesta viikosta käteen. Tämä postauksen ainoa kuva nimittäin. Elämysmatkailijalle suosittelen kerran elämässä -kokemusta: hiippaile autiolla saarella pimeässä ja säkkisumussa kuvaamaan aavemaisesti hehkuvaa majakkaa. Mitä sitä ei tekisi hyvän kuvan eteen.

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 6 kommenttia

Corleone

Metsässä ei liikahda lehtikään. Eikä öisessä satamassa. Tunnelma on kuin vanhan ajan gangsterileffassa. Sumu leijuu aution sataman yllä. Keltaisia kiiluvia rotansilmiä kurkistelee teräspinojen välistä. Jostain nousee höyryä. Puuttuu vain se paikalle lipuva musta Chevrolet, josta nousevat lierihattuiset miehet loiskauttamaan ruumissäkin mustaan veteen…

”Tehtävä suoritettu, Capo di tutti Capi…” Paksun sikarin takaa kuuluu hyväksyvä murahdus, ikkuna sulkeutuu ja auto lipuu pois.

 

 

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 7 kommenttia

Siitä jalustasta…

Kusti oli polkaissut sillä välin, kun olin töissä ja kaipaamani jalusta ilmestynyt läheiseen postiöfiisiin. Kurvasin siis sinne kumit vinkuen ensi töikseni.

Taivashan on pilvessä seuraavat viisi kuukautta ja täysikuu on toistaiseksi peruttu, joten ainakin aluksi pitää keskittyä arvioimaan kapistuksen teknistä puolta. Ehkä joskus tulevaisuudessa käy ilmi, mitä hyötyä siitä on. Ja pitääkö aina kaikesta olla jotain hyötyä? Pääasia, että on jalusta. Eihän sellaiseen ihmiseen voi luottaa, joka ei jatkuvasti kanniskele järjestelmäkameraa (Nikonia luonnollisesti) ja jalustaa repussaan ympäriinsä.

Päällisin puolin näyttää siltä, että Kiinasta on tullut laatua kerrankin. Esim. yhtään muoviosaa ei paketista löydy, vaan kaikki osat ovat alumiinia tai kumia. Pari kuusiokoloavainta seurasi mukana mahdollista purkamis- ja puhdistustoimenpiteitä varten. Samoin pikakiinnityslevy kameralle.

Tästä se lähtee...

 

Kasaaminen käy näppärästi. Jalat saa säädettyä kolmeen eri kulmaan, ja jatkopalat tulevat esiin yhdellä ranneliikkeellä. Keskiputki lähtee tarvittaessa irti, jos haluaa lisää tukevuutta. Vailla minkäänlaista referenssiä en osaa kyllä tukevuudesta muuta sanoa, kuin ettei se mihinkään hetku eikä notku. Ainakaan puolitoistakiloinen setti päällään vitkalaukaisinta käytettäessä. Isolla lintukalustolla voisi tilanne olla toinen, mutta sellaista ei ole tarkoitus hommatakaan. On se sen verran omituista puuhaa tuo lintujen tiirailu.

...mites tää kuulapään pannaus nyt on...

 

Så där!

Parasta on koko. Ei sitä jalustaa tulisi raahailtua, jossei se menisi näin pieneen tilaan. Painoa kuulapään kanssa on reilu kilon ja pituutta 30 cm. Siis kuljetusasennossa. Toisessa ääripäässä noin 140 cm.

 

Mieletöntä täysikuuta odotellessa tein kuvausmatkan meidän olohuoneeseen, josta oheinen kuva on napattu 20 s valotusajalla. Suurin homma oli saada kakarat ja koira pysymään poissa sen aikaa.

 

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 4 kommenttia

Kuvausarsenaalia

Kuvaamisessa, kuten kaikessa muussakin toiminnassa tulee mietittyä, miten voisi kehittyä. Saada parempia kuvia, kuvata eri olosuhteissa ja viedä harrastusta ikään kuin eteenpäin.

No ainahan voisi päivittää rungon ja ostaa valovoimaisempia laseja. Toisaalta minulla on loistava runko ja muutenkin tuo edellämainittu on loputon kierre, aina on vielä parempia värkkejä ja joku tolkku rahallisessa panostuksessakin täytyy olla. Ainakin, jos vaimolta kysyy. Syntyy niin sanottu PSPKH, eli parisuhteen sisäinen prioriteetinkohdentamishäiriö. Sitähän ei kukaan toivo, joten täytyy miettiä muita keinoja.

Jalusta. Sellainenhan tarvitaan ehdottomasti. Voi kuvailla talvista pimeää maisemaa pitkillä valotusajoilla, ja saada aikaan erikoisia efektejä. Valitettavasti varsinainen toimenkuvani ei ole kuvaaminen pitkin ja poikin saaristoa (voisin kyllä vaihtaa siihen, jos sillä eläisi). Leipätyö vaatii erinäisten tavaroiden mukana kuljettamista (ks. tänne), joten jalustan raahaaminen mukana ei liene mahdollista. Paitsi, jos se olisi tarpeeksi pieni.

Tutkimukset siis käyntiin. Löytyykö reppuun mahtuvaa pientä jalustaa, joka jaksaisi kantaa peilijärkkärin ja normaaliobjektiivin yhteispainoltaan puolitoista kiloa? No löytyy! Tällainen meni tilaukseen. Aika näyttää, onko siitä mihinkään, mutta parempi pieni jalusta, kun ei jalustaa ollenkaan. Hintakin oli sopiva. Lukuisat netistä luetut käyttäjäkokemukset kertovat, että Kiinassakin on viimein opittu tekemään laadukasta työtä.

Viikon päästä vähän revontulia, usvaa ja täysikuuta, kiitos! Jään mielenkiinnolla odottamaan.

Tarina kuvan takana

Viime kesänä eräs heinäkuinen ilta, jolloin oli erikoinen sää. Aivan peilityyni meri yhdistettynä mahtavaan valoon. Ei ihan jokapäiväinen yhdistelmä. Lähdimme saaresta laivaa vastaan, ja otin varmaan tusinan verran onnistuneita kuvia varttitunnin aikana.

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 10 kommenttia

Merimiehet rakastavat talvea

Talvella on kivaa olla merimies. Saa seilailla kauniissa kuuran komistamissa maisemissa. Siitä tulee hyvälle tuulelle, kun raikkaana talviaamuna astuu ahteritäkille vetämään keuhkot täyteen raikasta meri-ilmaa.

Ennen satamaan tuloa on tärkeää huolehtia siitä, että ruuman luukut saadaan nopeasti auki, ja purkaus voi alkaa. Samalla kunto kohenee kivasti ja mielikin pysyy virkeänä, kun pikkuisen harrastaa liikuntaa.

Talvella laivan kiinnitys laituriin sujuu liukkaasti, kun trosseja peittää kirkas ja kaunis jääkerros. Ihan kuin olisi talvisella luistinradalla! Keulapakalla on hauska katsella, kun laivan bulbi leikkaa edessä olevaa jäätä. Tuntuu, että kaikki kiire on hävinnyt ja aika ikään kuin pysähtyy pitkäksi toviksi.

Sen lisäksi, että maisemat ovat kauniita, luontoäiti on koristellut myös laivaa. Onko mitään mukavampaa näkyä kuin laivan keulaa koristavat jylhät jääpuikot? Ne mykistävät kauneudellaan kokeneimmankin täkkärin!

Voi kun olisi ikuinen talvi! Silloin merimies tuntee itsensä vasta merimieheksi ja ammentaa voimaa pitkää ja tylsää kesää varten.