Varoituksen sana

Kulunut viikko on ollut valokuvauksen harrastajalle vähän kuin olisi ylittänyt Saharan konttaamalla ja sen jälkeen törmännyt jäävesitynnyriin. Ei oikein tiedä mihin päin sitä linssinsä suuntaisi. Joka puolella on sangen kuvauksellista.

Niinpä lausuttakoon varoituksen sana. Ensi viikolla, kunhan pääsen kotikoneen ääreen, voi blogiin ilmestyä hyviä kuvia. Lupaavalta näyttää kameran näytöllä. En aio turmella niitä Ipadilla, sen kyvyt eivät riitä kuvankäsittelyyn, ja läppäriä en omista (vielä toistaiseksi). Pitää rauhassa ajaa kuvat Aperturen läpi, ja tehdä viimeistelevät toimenpiteet.

Olen viikon aikana liikkunut luotsattavissa ja vähemmän luotsattavissa ympäristöissä. Molemmista löytyy kuvia (yllätys!). En omaa niin hyvää itsekuria, ettenkö malttaisi laittaa tähän muutamaa kuvaa, vaikkei ne valmiita olekaan. Toinen varoituksen sana: vallitsevassa säätyypissä kameranne saattaa tuottaa hyviä kuvia. Etenkin auringonnousun ja -laskun aikana, sekä merisavun vallatessa alaa loisto-otoksen todennäköisyys kasvaa huomattavasti.

1/500 f4 ISO 200 18 mm

Tarina kuvan takana

-21 asteen pakkasta halveksuen hyökkäsin tiistaiaamuna auringonnousun aikaan satamaan saapuvan laivan kimppuun. Jäätyneiden näppien hinnalla taisin saada pari lupaavaa otosta, joihin yllä oleva ei kuitenkaan kuulu. Palataan asiaan ensi viikolla…


20 s. f11 ISO 200 28 mm

 

Joulun jälkipeli

Moni sai pukilta uuden hienon järjestelmäkameran. Melkein yhtä moni käyttää sitä kuin pokkaria, jolloin 95 % kilttinä olon tuomasta palkinnosta jää hyödyntämättä. Ja tämä vain ja ainostaan sen takia, että ei viitsitä ottaa asioista selvää. Point and shoot on niin paljon helpompaa – painaa vaan nappia, ja tuloksena on rivi punasilmäisiä valkonaamoja tonttuhatut päässä. Surkeita kuvia, joita on maailman kovalevyt pullollaan.

P..ka kuva
Parempi kuva

Edellisen tarkoituksena ei ole väittää, että meikäläinen olisi jotenkin jalustalla valokuvauksen suhteen – eheii.. löytyy tuhannen miljoonaa blogia, jossa on hienompia kuvia. Yritän vaan sanoa, että se manuaali päälle kamerasta ja äkkiä! Ai miksi? No, koska ei se kamera tiedä, millaisen tunnelman tai valotuksen yritätte kuvaan saada. Se ei edes tiedä mitä kuvaatte, kunhan laskeskelee harmaasävyjään ja keskiarvojaan, ja yrittää saada aikaan siedettävän lopputuloksen.

Noin vuosi sitten en tiennyt mistään aukoista ja valotusajoista oikein mitään. Sain sitten ostettua hyvän kameran ja yritys-erehdys-uusi yritys-uusi erehdys -periaatteella ryhdyin tutkimaan asioita tarkemmin. Löytyi kokonainen uusi kiinnostava maailma, jossa ei koskaan tule valmiiksi, jos kliseisesti haluaa asian ilmaista.
Valokuvauksen keksijät ovat ovelasti kehittäneet joukon ensi näkemältä vaikeaselkoisia termejä, joilla saadaan rahvas karkoitettua jalon harrastuksen piiristä. Kun pääsee tämän ensimmäisen muurin yli -se ei ole ollenkaan niin vaikeaa kuin luulisi- manuaalin käyttö muuttuu jopa nopeammaksi ja helpommaksi tavaksi kuvata.
En ala tässä selittämään f-luvuista tai ev-arvoista mitään. Netti on valmiiksi pullollaan tietoa paljon viisaammista lähteistä. Sanonpahan vaan, että noin kolme asiaa pitää tehdä itselleen selväksi, ja sen jälkeen voikin keskittyä teknisten asioiden sijaan taiteelliseen puoleen, joka ei sitten taidakaan olla ihan niin yksinkertainen juttu…

 

Hyvää itsenäisyyspäivää

Sitäpä juuri. Niin Saulille sinne Tampereelle kuin kaikille muillekin vauvasta vaariin. Minä juhlin itsenäisyyspäivää pakastepizzan ja kokiksen voimin Suomen eteläisimmässä asutussa paikassa, eli Utössä.

Äiti luonto sen sijaan juhli jo viime yönä, vaikkei myrsky tänne Suomeen kovin pahasti iskenytkään. Ei haitannut, ihan tarpeeksi on tänä syksynä myrskynnyt. Sen verran heiluvaa meininki kuitenkin oli, että onnistuin sähläämään muutaman verinaarmun jalkoihin laivasta kiivetessä. Lähinnä omaa tyhmyyttä. Toisaalta hyvä, että varoituksia tulee silloin tällöin. Ei pääse totuus unohtumaan.

Tänään päivällä oli sitten mahtavaa valokuvausvaloa tarjolla. Aurinko paistoi lumikuuropilvien lomasta ja rantakallioihin lyövät mainingit näyttivät komeilta. Paljon komeammilta kuin luotsirappusten yläpäästä katseltuna.

 

 

Kirjallisia tuotoksia

Jaaha… huomaan olleeni pois blogin äärestä taas jonkin aikaa. Samaa pätee muuten laivoihin, vaihdamme par aikaa työviikkoa. Se tarkoittaa sitä, että parittomat työviikot muuttuvat parillisiksi ja päinvastoin. Näin pääsee jokainen odottamaan joulupukkia kotikuusen äärellä joka toinen vuosi. Homma toteutetaan tekemällä puolentoista viikon työjaksot syksyllä, joten sorvin ääreen pääsee vasta torstaina.

Kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden. Sama pätee näköjään näihin kirjoitteluhommiin. Olen päätynyt luomaan huippujournalistin uraa luotsausyhtiömme sisäiseen lehteen. Jostain kumman syystä New York Timesin headhunterit eivät ole vielä soitelleet meikäläiselle, vaikka olen ollut toimituskunnassa mukana jo useita viikkoja, joten mediaura taitaa olla kivikkoinen kuin Merikarvian saaristo konsanaan.

John Nurmisen säätiö sen sijaan lähestyi erinäisten välikäsien kautta. Säätiöllä on Puhdas Itämeri -sivusto, josta löytyy ”Minä ja Itämeri” -kirjoitussarja. Siinä eri ihmiset kertovat suhteestaan Itämereen. Ajatukseni ilmestyvät sinne varmaankin marraskuun kuluessa, mikäli ne painokelpoiseksi katsotaan. Niitä odotellessa kannattaa käydä tutustumassa edellisten kirjoittajien kertomuksiin. Todella mielenkiintoista, ja hyvän asian puolesta!

Kamerallani on menossa se kausi, että se ei suostu tuottamaan hyviä kuvia. En tiedä miksi, ruskankin pitäisi olla parhaimmillaan. Ei hätää, viimeisen vuoden aikana arkistooni on kertynyt 4500 uutta kuvaa. Laitan tähän muutaman mielestäni hyvin onnistuneen. Aika erilaisia asioita kameran linssin läpi tulee katseltua.

 

P.S. Mikähän siinäkin on, että joka vuosi kuvittelee, ettei sairastu influessaan, eikä tarvitse sitä rokotetta. Sitten kun taas sairastuu, miettii miksei sitä voinut käydä ottamassa. Ätshii!

 

Syys ja loma

Viimeinen työpäivä ennen lomaa. Pekka, Mette ja sammakkomiehet lupaavat vielä hyvää ilmaa tulevaksi viikoksi.

To Do -listaa:

Nosta vene, joka edelleenkin on myytävänä. Vaikkakin Peter Clauda -niminen henkilö englanninkielisessä sähköpostissaan ilmaisi halunsa ostaa sen näkemättä. En aio myydä Peterille, koska uumoilen ongelmia rahaliikenteessä.

Pelaa kesän viimeinen golfkierros.

Tee omakotiasukin syysrituaalit. Muista viedä ruohonleikkuri huoltoon ja tarkasta lumikola. Check.

Talvirenkaat on uusittu, ei siis hätää. Saa sataa räntää.

Ja… Muista matkustaa vaimon kanssa Kroatiaan purjehtimaan. Muista jättää lapset kotiin. Muista tällä kertaa tarkastaa, onko passi vielä voimassa.

Loman aikana (3 viikkoa) voi blogin päivitys olla satunnaista. Toivottavasti saadaan bitit kulkemaan ulkomailta, jotta postaukset hektisistä purjehduspäivistä onnistuvat. Jos ei, niin hehkutetaan jälkikäteen sitten. 21. päivä starttaa The Sailing Adventure, joka on minulle ensimmäinen laatuaan. Aiemmin ei ole tullut kruisailtua vuokraveneellä. Matkasuunnitelmia ja kokemuksia luvassa myöhemmin.

Päätin viikonloppuna ottaa saaren pusikoista kaiken irti noin valokuvausmielessä puutiaisaivokuumetta ja Kumlingen tautia uhmaten. Niin, ja käärmeitä, joita jostain syystä vilistää nyt joka paikassa. ”Pelkkä pusikko” on aika moniulotteista, kun sitä ryhtyy tarkemmin tutkimaan. Pitäisköhän hommata makro? Harmittaa tämä Bloggerin blogialusta siinä mielessä, että haluaisin saada varsinkin luontokuvat isompana blogiin, mutta se ei oikein asettelun kannalta ole mahdollista. Joudutte siis tihrutamaan näitä pienempiä. Jos kuvaa klikkaa, se näkyy hieman suurempana.

Syksyisten kuvien myötä kivaa alkavaa viikkoa!

 

 

 

 

 

GoPro

Turha luulla siellä, että luotsin elämä on yhtä saaristoa. Kimmeltävän meren ihailua peililasit päässä ja ulkosaarella pasteerausta. Ei. Ei todellakaan. Tänäänkin oli toimistopäivä. Matkoja hallittiin ja laskuja plärättiin. Listoja väännettiin ja koitettiin tiliöidä niin kuin kuuluu. Jos taksikuitti on nähkääs hukassa tai firman korttia on viilattu ilman uskottavaa selitystä, talousihminen konttorilla on hyvin hyvin vihainen. Ja sitähän ei kukaan halua.

Mutta merenkulkijana sitä rupesi jo kuuden tunnin toimistorupeaman jälkeen kaipaamaan vastapainoa paperihommille. Ei taitaisi minusta olla päätoimisiin konttorihommiin. Vai miltä kuulostaa firmat? Salskea navigoinnin alkeet hallitseva ei-niin-vanhakaan kaveri hakee toimistotyötä. Tarvittaessa pysyn konttorilla useita tunteja putkeen. Varmaan vähän samalta kuin merellä ollessani sain kerran työhakemuksen laivalle, jossa lupaava merimieskandidaatti oli omien sanojensa mukaan tarvittaessa valmis yöpymään laivalla…

Muistin, että täällähän on erään toisen mediasisältöä tuottavan luotsin GoPro -kamera lainassa. Älysin myös, että sitähän saa kauko-ohjattua puhelimella. Illan leikkikalut oli siis hoidettu.

Hyökkäsin arsenaaleineni laiturissa nököttävän kutterin kimppuun. Useista läheltä piti -tilanteista huolimatta en saanut mitään pudotettua mereen. GoPro kyllä varmaan olisi sen kestänyt, toisin kuin Nokia ja pilotti. Niin kuin näkyy, melkoisen laajakulmaista still-kuvaa tulee. Videokuvausta en nyt kokeillut.

Surrasin kameran puoshaan nokkaan ja heiluin sen kanssa ympäriinsä. Ripustelin kameraa sopiviin paikkoihin. Kameran laukaisu hoitui kätevästi puhelimella. Näin pääsee itsekin kuvaan ja kuvakulmiin tulee uusia ulottuvuuksia. Lisäksi varsin hyvälaatuista kuvaa tulee myös hamärässä.

GoPro pitää laitaa must buy -listalle. Tai jos joku niitä kauppaava taho voisi lainata mulle sellaisen? Vaikkapa nyt viideksi vuodeksi aluksi. Lupaisin kehua sitä estoitta. Snälla ni?

 

Porvoo goes black & white

Katselin tässä yksi kerta Krista Keltasen blogia. Mustavalkokuvia katsellessani tuli mieleen taas itsekin vääntää ”mustavalkofilmi” kameraan. Käsittämätöntä, miten kuva kertoo tuhat sanaa enemmän, kun värit eivät ole häiritsemässä.
Koska liikennepolttoaineet eivät maksa vielä tarpeeksi paljon, perheellämme on tapana aika ex-tempore singota mihin nyt milloinkin. Vaimon suvussa se lähentelee jo perinnettä. Tälle kertaa tikka osui Porvooseen. Aivan mainio mustavalkokuvauspaikka.

Jailhouse rock

Kahvihammasta valmiiksi kolotteli perille päästyämme ja makureseptorit äänestivät paikallisen paahtimon puolesta. Miljöö on lisäksi erittäin valokuvauksellinen ja kirsikkana kakun päällä alkuillan valo paisteli sopivasti terassin ovesta sisään. Kuvauskohteeksi valikoituivat – kuinkas muuten – omat lapset. Uskon heidän tuntevan teini-iässä syvää kiitollisuutta siitä, että isäpappa on levitellyt lapsuuskuvia pitkin internetin ihmeellistä maailmaa.

Porvoon paahtimoon ovat karvaiset asiakkaat tervetulleita.

Pitemmittä jorinoitta, tälläistä kortilla tänään. Kiitos Krista inspiraatiosta!

Oodi Nokialle vol. 2

Päätin valokuvausharrastuksen nimissä tutustua Nokia Lumian uusiin kamerasovelluksiin. Kahteen sellaiseen, yksi on vielä kokeilematta. Nokia kutsuu uutta kamerasovellustaan Pro Camiksi. Täytyy sanoa, että nyt Steven meni Stevestä heittämällä ohi. Ihan käsittämättömän hyviä kuvia saa aikaiseksi. Tietty, jos osaisi kuvata, niin saattaisi tulla vielä parempia.

Aika hauska, että kameraan on luotu efekti, joka vastaa suurella aukolla otettua kuvaa. Hieman harhaanjohtavasti sitä kutsutaan manuaalitarkennukseksi. No joo, pääasia, että löytyy. Valotusta voi säätää parin aukon verran yli tai ali, ja vaikutuksen näkee livenä puhelimen ruudulta. ISO-arvo on säädettävissä, kuten myös valkotasapaino. Kaikkihan nämä ovat ohjelmointiteknisiä kikkoja, mutta niin se taitaa olla digikuvauksessa olla. Eikä järkkärissäkään enää montaa liikuvaa osaa ole. Lopputulos ratkaisee.

Panoraamakuvauksesta vaahtosin jo edellisessä postauksessa. Olihan se kiivettävä kuitenkin fyyrin toppiin testaamaan. Laajoissa maisemakuvauksissa alkaa olla jo vähän hankalaa pitää puhelinta niin vakaana, että kuvien yhdistäminen onnistuu. Vähän armoa, kyseessä on kuitenkin puhelin.

Pimeäkuvausta en ole ehtinyt vielä kokeilla, mutta eiköhän sekin pelaa. Jos jotain huonoa hakee, niin käyttöhän on vähän kankeaa. Etsintä ei tietenkään ole, ja säätöjen tekeminen kosketusnäytöllä vie aikaa.

Action-kuvia varten on vielä kolmas sovellus, joka ottaa kymmenen kuvan purskeen, josta voi valita mieluisimman. Siitäkin voi vielä poistaa ei-toivotun asian, esimerkiksi kärpäsen tai anopin.

Mahtava juttu kaiken kaikkiaan, tämän postauksen kaikki kuvat on otettu puhelimella. Eihän se järkkäriä korvaa, mutta ei sen pidäkään. Pokkarille en keksi kyllä tämän jälkeen käyttöä. Vielä, kun otetut kuvat voi lennättää saman tien pilveen (Sky Drive), jossa voi valita, kenen kanssa kuvat haluaa CIA:n lisäksi jakaa. Instagramia varten on tullut myös oma sovelluksensa. Niinpä meikäläisen löytää myös sieltä: instagram.com/pilottikuvaa

Hienoa Noksu, kiitos!

 

Hiljaista pitelee

Suomen ulkomaankaupassa on viime aikoina ollut lähes yhtä hiljaista kuin tässä blogissa. Se on ihan normaalia tähän aikaan vuodesta. Hans-Peter, Pierre, Luigi ja Jose lomailevat rouvineen, eikä silloin hoidella bisneksiä.

Se näkyy laivaliikenteessä suoraan. Hienosti on joutanut puuhailemaan administriivisten tehtävien parissa sekä osallistumaan jokavuotiseen Merigolf-kilpailuun, joka käydään vanhan Merenkulkulaitoksen eri osastojen välillä. Huomio porvoolaiset oravat! Pitäkää hyvin kalliita palloja, jotka iloksenne löin metsän arkea piristämään! Ei pureskella niitä.

Viennin piristymistä odotellessa voinkin hoitaa oman leiviskäni suomalaisten tuotteiden menekin lisäämiseksi. Paatuneena omppufanina (siis Steven omenoiden) yllättäen huomaan pitäväni varsin paljon Nokian Lumiasta, jolla työnantaja on minut hyväntahtoisesti varustanut. Nimenomaan sen kuvausominaisuuksista. Kuka olisi uskonut, että kapulalla, jossa vielä joku aika sitten kiemurteli pikselimatoja ja Säkkijärven polkka oli säälittävää piipitystä, kuvaillaan hyvissä olosuhteissa lähes järkkäritasoisia kuvia.

Kuvat saa vieläpä hienosti pilveen (Stratocumulus lenticularis), josta niitä voi muutkin ihailla. Mun puolesta CIA, FSB ja ketä näitä nyt on, saavat ihan vapaasti käydä ihailemassa siellä meikäläisen kuvia. Ei huoleta yksityisyydensuojat ollenkaan. Ties vaikka Barack pyytää kaveriksi golfaamaan, jos sattuu joku oikein hyvä räpsy sinne.

Laitoin tähän pari panoraamakuvaa tältä aamulta ihan malliksi. Vähän ehkä suttua tulee pimeässä, mutta ei sen väliä. Kännykällä voi ottaa panoraamakuvia, mahtavaa… Sitten aamupäivätorkuille, sillä vientiteollisuus katsoi asiakseen herättää minut jo ennen neljää. Niin hiljaista ei ikinä ole, ettei yö(k)laivaa olisi.

 

Nenällään

Kaadoinpa tilkkasen Laphroaigia lasin pohjalle vapaaviikon lauantain ja reissupäivän päätteeksi. Aine, jota on suorastaan synti nauttia enemmän kerrallaan kuin tuo noin ravintola-annos. Maussa ja tuoksussa on turvetta ja savua Islay-viskeille ominaiseen tyyliin. Ties mitä muutakin, en tiedä, kun en ole paatunut viskiharrastaja.

Vaimo innostui myös nuuhkimaan lasia. Tuumasi, että tästähän tulee vaikka mitä nuoruusmuistoja mieleen. Seesteisen avio-onnen säilyttämisen näkökulmasta en ruvennut tarkemmin tenttaamaan, että minkälaisia.

Pavlov koirineen on ollut ihan oikeassa, varsinkin hajujen suhteen. Toisinaan laivaan mennessä, kun kuljen polttoainetankkien tuuletusputkien ohi, ja sieltä pöllähtää vahva heavy fuelin katku, tulee mieleen ensimmäinen päivä laivatyössä. Ruostepyssy kourassa tankkilaivan torpan föörkanttia hakkaamassa kyseisen putken vieressä.

Ensimmäisen lapsen kanssa käytettiin (hyvin) vähän aikaa kestovaippoja. Vaipat laitettiin kylppäriin vesisankoon pesua odottamaan. Kylppärin odööri oli yhtä raikas kuin venäläisen jokilaivan vessa kesähelteillä… Mahdotonta rentoutua kotona, kun vessassa käydessä tuli työt mieleen, joten oli pakko siirtyä takaisin Pampersiin.

Palaneet autonrenkaat. Samantien päässä on kuva Afrikasta, jossa jäteongelmat hoidellaan tulitikulla öiseen aikaan. Smell of Africa.

Mielenkiintoista, miten varmasti ja tarkasti tuo nenämuistitikku toimii. Sen täytyy liittyä hengissäpysymismekanismeihin. Tuo haju tarkoittaa vaaraa ja tämä ravintoa. Tietyt asiat pysyy käyttöjärjestelmässä, vaikka maailma on muuttunut.