Valokuvia

Pitkään aikaan ei ole tullut postailtua mitään valokuvaukseen liittyvää. Johtuneeko siitä, että allekirjoittaneen rajalliset kyvyt valokuvauksen maailmassa eivät oikein riitä kesävalon kanssa. Selittelyä tietysti, tosiproohan ottaa hyvän kuvan vaikka säkkipimeässä käsivaralta.

Muut vuodenajat ovat mielestäni helpompia kuvauksellisesti, kesällä valo on usein niin raakaa, että tahtoo tulla yhtä ja samaa. Mutta ei päästäiset sentään ole pesää päässeet tekemään kameraan. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin taisi Anssi Kukkonen aikanaan sanoa Mäkiviikolta. Hauskaa viikonloppua kaikille!

 

 

 

 

Pisaroita

Mun piti kirjoittaa saarna veneiden ja laivojen välisestä yhteispelistä näin veneilykauden kynnyksellä. Otin jo kuviakin sitä varten. Lykätään sitä myöhemmäksi, sillä tänään satoi vettä. Se ei sinänsä ole kovin erikoista, eikä aiheuta hurraa -huutoja tai muitakaan primitiivireaktioita.

Sateen seurakset sen sijaan aiheuttavat suurta riemua ainakin valokuvaukseen hurahtaneessa entisessä merenkulkijassa. Marssin työyhteisömme valokuvausgurun perässä kuvaamaan vesipisaroita. Myönnän, saattaa olla, että raja on ylitetty. Pöhkö, mikä pöhkö. Onneksi (vielä) autiolla saarella ei ole uteliaita silmäpareja seuraamassa, kun isot miehet kyykkii linssit kiinni pensaassa.

Aika veikeää käyttää eri valotuksia ja salamaa pisaroiden ikuistamisessa. Muutama merellinen maisemakin tuli taltioitua.

 

Tämän päivän töissäkin opin taas uusia asioita. Muun muassa sen, että jos laivassa työskentelee miehiä (Marssista) ja naisia (Veenuksesta), molemmilla pitää olla omat kalenterit. Otin niistä kuvan. Arvatkaa, kumpi on kumman.

 

Go B&W

Mulla on jonkun verran ollut tässä blogissa mustavalkokuvia. Mustavalkoisuudella pystyy kivasti pelastamaan huonoa valoa tai saamaan ”jotain” aikaiseksi kuvaan. Päätin testata, pystyykö mustavalkoisuus ihmeisiin. Paljoa Pasilan asemaa masentavampaa miljöötä saa hakea.

Kameran linssin läpi katseltuna moni masentava juttu saattaa muuttua ihan mielenkiintoiseksi.

Mustavalkoisena kuva muuttuu paljon levollisimmmaksi ja sen voi huoletta ali- tai ylivalottaa. Sen myötä siihen syntyy vain eri tunnelma.

Samat kuvat värillisinä näyttävät melko karmeilta. Näihin voi sen sijaan kuvitella Jean Renon savuava pistooli kourassa…

Mikäs se tässä? No väsynyt perheenisä tietty, vuoden ekan golfkierroksen jälkeen. Ja ei, ei mennyt yhtään sen paremmin kuin viime vuonnakaan… Mustavalkoisuus on melko armollista ihmisten kuvauksessakin. Luonteenpiirteenäkin se on vallan verraton!

Objektiivisuutta

Nyt saa tele väistyä hyllylle huilaamaan. Sillä ei oikeasti voi kuvata kuin lintuja tms. kaukana olevia kohteita. Musta ei kyllä tule lintukuvaajaa. Olipa minkälainen putki hyvänsä, ne ovat aina liian kaukana. Enkä jaksa vaania tipuja hiljaa paikallaan niin kauan kuin pitäisi. Edelleenkään en pidä zoomista. Se on passivoiva tekijä ja houkuttelee räiskimiseen. Kiinteäpolttovälisellä joutuu miettimään paljon enemmän kuvan sommittelua.

Edellä mainittujen seikkojen takia en edes halunnut teleobjektiiviin panostaa niin paljoa kuin olisi pitänyt, eli noin tonnin verran. Markalla saa markan vehkeet toimii tässäkin. Aikamoista suttua tekee halpa tele. Kevään linnut on mun osalta kuvattu ja tarpeen vaatiessa tötterö lähtee kiertoon. Ehkä siinä vaiheessa sitten, kun on aika hankkia laajakulmalinssi. 14 millinen olisi kesämaisemissa kova sana, mutta siihenkin joutuu satsaamaan paljon. Varsinkin, kun oletan sen olevan pitkäaikaisempi hankinta. Pitää tutkia, onko perheen hankintabudjetissa tilaa moiselle. Ja minä vuonna. (Kommenttiboksi suljettu vaimolta, turha yrittää.) Onkohan olemassa objektiivivuokraamoita? Voisin kuvitella niille olevan markkinoita.

Palattuani urbaaniin ympäristöön karmea kuntoiluvillitys iski päälle ja oli lähdettävä fillarilla Ruissalon kierrokselle. 22 kilometriä kertyi matkaa ja kuviakin tuli otettua samalla.

Älkää ostako surkeita objektiivejä. Tai huonoa punaviiniä. Elämä on ihan liian lyhyt moisten tuotteiden käyttämiseen. Sniiduilu kostautuu aina. 35 millinen on jälleen kiinni kamerassa.

 

Minä ja kamera

Olen ollut aina kiinnostunut kameroista ja valokuvauksesta. Siksi on tosi jännä juttu, että ennen viime syksyä tämä kiinnostus on ollut melko piilevää laatua. Muistan kyllä pentuna juoksennelleeni isän Minolta X-700 kaulalla. Tuo kamera oli siihen aikaan aivan huippua. Rajoittavana tekijänä oli tietysti 24 kuvan filmirulla ja se, että suurta taideteosta ei nähnyt heti. Piti viedä rulla valokuvausliikkeeseen, maksaa melko paljon kehityksestä ja odottaa kuvien valmistumista pahimmillaan monta päivää. Huomatakseen, että taideteos ei ollutkaan Taideteos. Ellei naapurin Mustin takapuolta, takapihan ryteikköä tai veljen puolikasta naamaa voida pitää sellaisina.

Valokuvausinnostus unohtui vuosiksi muiden asioiden tieltä. 2000-luvun alussa ostin jonkun Sony Cybershotin. Megapikseleitä taisi olla pari ja kuvanlaatu ei kovin kummoista ollut. Oli kuitenkin huippua, kun kuvat näki heti. Merillä ollessa sai kuvattua eksoottisia paikkoja, kuten yllä olevaa Gambia-joen suistoa. Kamera täytti tarkoituksensa, mulla on vieläkin koneella muistoja noista reissuista. Niin kuin näkyy.

Sitten rävähti joskus 2004. Investoin työreissulla Las Palmasissa Minolta DImage Z1:seen, jossa oli kymmenkertainen optinen tsuumi, pikseleitä vaikka muille jakaa ja hintaakin yli 500 euroa. Suomessa olisi ollut vielä enemmän. Kaikki matkat ovat onnistuneita, jos onnistuu saamaan jotain alle Suomen hintojen.

Tällä kuvailtiinkin sitten ahkerasti. Lasten syntymät, työreissut, lomareissut ja muut, mutta valokuvausta ei harrastettu vieläkään. Kamera on vieläkin tallessa kaapissa ja taitaa toimiakin. Kun sen laittaa päälle, menee ainakin kaksi sekuntia kuvausvalmiuteen. Huiss… kotka meni jo!

Pari vuotta sitten homma nytkähti eteenpäin. Harmitti töissä, kun oli niin komeita maisemia, eikä kameraa mukana. Ostin Canonin pokkarin malliltaan SX210 IS. Se kulki helposti taskussa, mikä oli myös valintakriteeri. Sillä sai loistavia kuvia niin kauan, kun valoa riitti. Hämärässä alkoivat sitten ominaisuudet loppua kesken. Canoni sai sitten osumaa sen verran, että se lopetti toimintansa. Ei ollut siitä merenkulkijaksi…

Tähän mennessä olin vain ottanut kuvia tajuamatta kuvauksesta yhtään mitään. Miksi? Koska kaikissa edellä mainituissa kameroissa oli se kiva automaattitoiminto, joka mahdollistaa siedettävän kuvan vain nappia painamalla. Kaikenlaisia kuusen ja auringon kuvia löytyi siitä kameran päällä olevasta kiekosta. Ihminenhän menee helposti siitä, mistä aita on matalin.

Sitten näin valon.

Voitin työpaikan valokuvauskilpailussa lahjakortin valokuvausliikkeeseen yllä olevalla kuvalla. Eihän se lahjakortti kyllä mihinkään riittänyt sitten lopulta… Pitkän ja värikkään harkinnan jälkeen päädyin ostamaan käytetyn semi-pro rungon ja 35 mm objektiivin. Nikoniin päädyin lopulta juuri sen takia, että siinä ei ole mitään esivalintaohjelmia. Oli pakko opetella ymmärtämään perusasiat aukoista, suljinajoista ja herkkyyksistä. Täysautomaattimoodi Nikonista kyllä löytyy, mutta en ole sitä edes kokeillut. Pokkarin virkaa toimittaa nykyään Lumia 920, jossa on ihan käsittämättömän hyvä kamera.

Harjoittelu jatkuu, valokuvauksessa ei varmaan ikinä tule valmiiksi. Olen mielettömän tyytyväinen kameraani. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kunnon pro-runko kehittää käyttäjäänsä, kun sen kanssa pääsee sinuiksi. Nyt olen vähän jo päässyt. Kun hain sen kaupasta, tuskin uskalsin koskea siihen.

Pelkäsin, että se puree.

300 mm

Viime viikolla minulla oli jälleen yhtenä päivänä linssi lainassa. Lainaajalle kiitos! Kyseessä oli Nikkorin kiinteäpolttovälinen 300 mm f/4D IF-ED. Täytyy sanoa, että huikeaa jälkeä tulee. Siitäkin huolimatta, että putken toisessa päässä on valokuvauksellisesti poropeukalo.

Törmäsin moukantuurilla kotkapariskuntaan, enkä keksinyt hätäpäissäni muuta kuin painaa laukaisinta. Onneksi sattui aukot ja muut olemaan edes sinne päin. Yllä oleva kuva on melko rankasti cropattu, mutta silti ihan siedettävän terävä. Etäisyyttä kuvanottohetkellä ehkä parisataa metriä. Vannon kyllä kiinteäpolttovälisten nimiin, näitähän voi rauhassa tsuumailla jälkeen päin. Ainakin, jos tarkoituksena ei ole tehdä julisteita.

Isokarin satamajäänmurtajat

En osaa sanoa, miltä nämä blogissa näyttävät, mutta tietokoneen näytöllä alkuperäisessä koossa tarkkuus on oivallista. Ilmeisesti blogialustat peukaloivat hieman tiedostokokoa.

Olen elänyt kuvitelmassa, että pitkäpolttovälisellä ei olisi kauheasti käyttöä. Näin aika moni kuvaajakin sanoo. Taitaa olla jälleen aika kääntää takkia. Yllä olevan kuvan kaltaista bokehia ei olisi kyllä saanut normaaliobjektiivillä aikaan millään. Tämän takia valokuvaus on niin mukava harrastus. Aina tulee uusia oivalluksia. Vaimon mielestä ne oivallukset käyvät vaan tosi kalliiksi. Mikäpä miesten touhu ei kävisi.

Päiväranta on jo auringonottokunnossa

Yllä oleva biitsikuva on hyvä esimerkki, miten aika tavanomaisesta paikastakin voi saada ihan kiehtovan kuvan. Kyllähän siitä ilosta kannattaa vähän satsata kalustoon.

Tilanne ei ole vielä niin kesäinen, kuin yläkuvasta voisi olettaa…

…ainakin, jos uimista suunnittelee, kannattaa laittaa tohvelit jalkaan. Muuten raapii ikävästi nuo telit.

Tällä viikolla matka vie Lohjalle Meriturvan pelastautumiskurssille. Palelee jo valmiiksi. Jos suinkin on mahdollista ja saan luvan, otan kuvia sieltä ja kerron kuinka kävi. Olisikohan siellä Rajalassa nuo putket yhtään halventuneet, jos kävisi katsomassa…