Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 4 kommenttia

I want to buy your boat!

Nokian hiipuessa olen keksinyt Suomen taloudelle uuden veturin: vanhojen pienten purjeveneiden kauppaaminen ulkomaille.

Vähän aikaan sitten mainitsin Peter Claudan, joka oli kiinnostunut ostamaan heti veneemme. Tilanne lämpenee! Nyt on Andy Kolain mukana skabassa! Miten hauska sattuma, että molemmilla herroilla on live.com -päätteinen sähköpostiosoite ja he lähestyvät sanasta sanaan samalla kysymyksellä ostoaikeet mielessään. Molemmilla herroilla on salainen puhelinnumero Helsingin alueella. Ehkä Andy ja Peter ovat brittiläisiä herrasmiespurjehtijoita, jotka agenttiensa välityksellä ovat saaneet vihiä Suomessa myytävänä olevasta veneiden Bugatista, Guy 22:sta. Äkkiä kiinni, ennen kuin joku muu ehtii väliin! Myyjänä pidän pääni kylmänä. Antaa herrojen kiehua hetken venekuumeen kourissa. Neljän ja puolen tonnin hintakin saattaa siten nousta sadoilla euroilla. Ties vaikka saisi viisi tonnia, kun kuulevat että perämoottori on valtuutetussa merkkiliikkeessä talvisäilytyksessä.

No jaa. Veikkaan kuitenkin, että molemmat herrat käyttävät maksuliikenteessään PayPalia. Veikkaan myös, että kaupanteon jälkeen minun pitäisi palauttaa vahingossa liikaa maksettu summa jonkun pankkitilille. Vaihtoehtoisesti minun pitäisi maksaa veneen kuljetuksesta joku osuus. Etukäteen luonnollisesti. Miten on mahdollista, että näitä kannattaa edes yrittää? Ei kai kukaan oikeasti mene väärennettyyn paypal -sivuun ja vielä luule, että joku haluaa ostaa veneen ulkomailta näkemättä sitä ensin. Ilmeisesti kuitenkin tämän tyyppiset joskus onnistuvat, koska yrittäjiä tuntuu riittävän.

Ei sillä, kotimaisiakin ostajakandidaatteja on moneen junaan. Eräs herra soitti sanoakseen, että noin pienessä veneessä on varmaan tosi ankeaa olla viikko. Kehotin katselemaan suurempia veneitä.Yhden mielestä venettä ei voinut harkita, koska siinä ei ole karttaplotteria. Olin sanaton.

Käden muuten vähän kipeytyi…
Myrkkymaaleja ei sovi jättää maahan.

Päätin syyspäivien iloksi tehdä veneen pohjaan täysremontin. Jos myös henkisesti tasapainossa olevat ostajakandidaatitkin kiinnostuisivat. Raavin maalit huitsin Nevadaan ja ilokseni havaitsin pohjan olevan hyvässä kunnossa. Vielä karhennus hiomakoneella ja keväällä epoksit ja haardreisingit pintaan. Ei läheskään niin iso ja kurja homma, kun nettipalstoilla annetaan ymmärtää. Oikeastaan ihan pala kakkua, jos vertaa vaikkapa ilmastointiputkien eristykseen. Se, jos mikä on oikeasti kurjaa!

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 12 kommenttia

Venekauppias Kuvaava Pilotti

Niin kuin tuossa joku aika sitten mainitsin, laitoin purjeveneemme myyntiin. Ei hätää te mahdolliset innokkaat vanhaa purjevenettä havittelevat ostajakandidaatit: se on edelleen kaupan! Haa, mikä tilaisuus! Opettajalla ollut ja ajettu vain talvisin.

Karvatkin on rapsutettu veneen ulkopuolelle, sopii siis allergisille!

Ei sillä, ettei kiinnostusta olisi ollut. Ostajakandidaatteja on käynyt fendereitä potkimassa. Lopputuloksen kannalta olisi varmaan parempi, jos omaisin yhtään myyjän taipumuksia. Jos myy 30 vuotta vanhaa venettä, pitäisi osata hieman pimittää totuutta. Ainakin seuraaviin kysymyksiin olen vastannut rehellisesti, vaikkei olisi kannattanut (suluissa myyntiä edistävä vastaus):

– Oletko havainnut missään hometta? -Kyllä, joka kevät muutamia pilkkuja, kuten kaikissa ulkona pressun alla säilytetyissä veneissä. Ne lähtee homepesulla pois. (En ikimaailmassa! Enkä viidessä lähimmässä naapuriveneessä, jotka varmuuden vuoksi käyn tarkastamassa.)

-Onko kannen gelcoatissa hiushalkeamia? -On muutamia, kuten kaikissa tämän ikäisissä veneissä. (Ei tietenkään ole. Uusin gelcoatin ja maalaan kannen joka vuosi.)

Mites pohjan kunto? -Vaatisi maalauksen ensi keväänä. Ei ruttoa tai muutakaan kulkutautia.(Palkittu kultamitalilla Veneenpohjamessuilla heinäkuussa.)

Toimiikos tämä kajuutan sisävalo? -Jaa, kokeillaas. Ne pyrkii vähän hapettumaan veneessä. (Ilman muuta, tarkistan sen aina ensimmäisenä veneelle tullessani.)

Onko purjeet huollettu? -Ei, koska ei ole ollut tarvetta. Olisi huollettu, jos olisi ollut. Ja näillä purjeilla kiihtyy räväkästi huippunopeuteen eli kuuteen solmuun. Edellyttäen, että tuulee. (Kas tässä! Purjeiden huoltokirja, ole hyvä! Silitän ja mankeloin ne lisäksi joka kerta käytön jälkeen.)

 

Vaikkei edellisistä kysymyksistä ehkä selvittykään ihan kunnialla, veneessä on kuitenkin uusittu ja huollettu moottori, uusittu keitin, uusi aurinkopaneeli, uusi akku, uudet köydet takilassa ja sen sellaista pientä, josta tuppaa köyhtymään rutosti venetarvikeliikkeessä käydessä. Hintaakaan koko komeudella ei ole kuin neljä ja puoli tonnia (Ja siitä en muuten tingi! Nyt ei olla marokkolaisella torilla!). Vertailun vuoksi, samalla rahalla saa suunnilleen soutuveneen ja siihen uuden koneen. Talvisäilytys kuuluu hintaan tarvittaessa. Ja hyvät neuvot ja muut vinkit.

Jos venekuumeesi pomppasi uusiin sfääreihin, livahda (tarvittaessa puolisolta salaa) tänne.


 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 4 kommenttia

Laskin veneen vesille – vahingossa

Tämä on tositarina siitä, miten ei pidä toimia.

Sain kasattua veneen kevätkunnostusmotivaation rippeet, ehkä noin 200 grammaa, ja raahustin veneelle. Se että veneen talvisäilytyspaikka sijaitsee golfkentän lähistöllä, ei tee kunnostusurakan aloittamista ainakaan helpommaksi.

Kauhee duuni, että pääsee sateeseen istumaan – yksin.

Päivän epistola oli peräsinhelojen ja peräsimen asennus. Koska olen ennakoiva kaveri, pirautin siinä samalla nosturifirmaan, koska heillähän on näin kesän alussa kiireitä.

”Haloo, olisikos teillä aikaa tällä viikolla pudottaa venettä veteen?”
”No odotas…joo, mä vähän katson poikien aikatauluja, palataan!”

Toimeen, toimeen… Helaa peräpeiliin. Riittävästi myös Sikaa väliin, jotta vedet pysyy siellä missä niiden kuuluu. Mites tää nyt vähän ahdistaa? No joo, vähän vasaraa perään ja hyvä tulee! Så där! Helat paikallaan, enää peräsin kiinni heloihin. Ja…tiluliiliitiluliiliitiluliilii-lii. ”Nosturifirmasta päivää! Ajelen tässä sinne päin, oon puolen tunnin päästä siellä.” ”Jaa”, sanoin minä peräsin toisessa kädessä ja puhelin toisessa. No, ei sitä joka vuosi tarvitse venettä vahata. Pohjaan ei kannata uhrata maalia, koska se syksyllä puhalletaan kuitenkin. Ja botski olisi vedessä tunnin päästä. Ehkä golfia huomenna?

Äijämeininkiä.

Kiukulla lapaa paikalleen. Pultinreiät ei osu sinne päinkään. Aikaa 27 minuuttia. Eikös ne helat ole keskenään erilaisia ja tietysti menivät väärinpäin. Alahela ylös ja ylähela alas. Mr M. is in the building. Kädet tuoreessa liimasiassa, otsa hiessä (lämmintä 27 graadia), pari mutteria putoaa sepeliin ja aikaa 18 minuuttia. Joskus tietää hyvin selvästi, milloin on aika luovuttaa. Nyt oli se hetki. Puhelu nosturikuskille. ”Tuli vähän ongelmia, perutaan koko juttu.”

Veneenkunnostajien sisäinen buddha luovutti niin ikään. Tämän jälkeen MIKÄÄN ei sujunut. Milloin hävisi joku mutteri, milloin loppui Sikaflex. Mitä h-vetin järkeä on omistaa venettä, omakotitaloa tai kesämökkiä? Onko se joku suomalaisten muinainen riitti, jossa autuus koittaa vasta valtaisten  kärsimysten jälkeen. Onneksi muita elollisia olentoja ei näkynyt lähimaastossa viisastelemassa, olisi tullut peräsimestä päähän. Ei kannata ikinä mennä häiritsemään, jos joku pyörii veneensä kimpussa naama punaisena, se voi olla vaarallista.

Ihan näin pitkällä ei olla vielä.

Hyvä ruoka, parempi mieli. Hyökkäsin läheiseen hotelliin läpimärkänä hiestä, mustahko ukkospilvi pään päällä, kädet edelleen tuoreehkossa sikaflexissä ja vaatteet punaisena myrkkymaalista (pehmeä myrkkyväri on paholaisen keksintö). Jostain kumman syystä minua ei heitetty pihalle, vaan sain syödäkseni. Olisiko lounasseurana olleella vaimolla ollut kompensoiva vaikutus?

Takaisin veneen kimppuun. Sisäinen buddha oli palannut työmaalle ja parin tunnin värkkäämisen jälkeen lapa oli paikallaan. Helat oikeassa järjestyksessä. Juuri kun sain viimeisen mutterin kiristettyä, soittaa nosturigubbe. ”Mites edistyy, nyt olisi taas aikaa?” ”Tänne vaan”, tuumasin minä.

Mistä tunnistaa purjehtivan lapsiperheen?

Koska olen kiusannut itseäni jo lähes kymmenen vuotta nostoilla ja laskuilla, siinä ei tapahdu yhtään turhaa liikettä. Paatti kellui elementissään puoli tuntia siitä, kun auto kurvasi pihaan. Masto pystyssä. Ai niin, kone pitäisi varmaan hakea säilytyksestä huoltoliikkeestä. No paatti voi varmaan olla laskupaikalla vartin, ei kai sitä arkipäivänä kukaan… Palattuani koneen kanssa järjettömän iso nosturi oli paikalla odottelemassa paikan vapautumista.

Äkkiä kone perään ja nykimään sitä käyntiin. Olin kysynyt huoltoliikkeessä, että kai te sitä säilytysbensaa sen verran laitoitte, että pääsee pari sataa metriä ajamaan? ”Joo, totta kai, sanoi myyjä.” Kone ei inahtanutkaan. Kurkkaus tankkiin. Tyhjä. Säilytyslokerossa olisi bensaa, mutta se on lukossa ja mulla ei tietenkään ollut avaimia mukana, koska en arvannut niitä ihan vielä tarvittavan. Siispä mela kouraan ja melomaan hätäsatamaan, eli lähimmälle tyhjälle venepaikalle.

Vaimon ystävällisesti tuoma bensiini herätti snurran henkiin ja jo kolmannella yrityksellä löysin oikean laituripaikan. Unohdan paikan

numeron joka talvi, joten olen tallentanut sen puhelimeen. Ennen sitä jouduin aina soittamaan kunnan tekniseen toimistoon ja kysymään, minkä venepaikan olen vuokrannut.

Lopputulos.

Ei sitä siis ikinä voi tietää, minä päivänä vene putoaa veteen. Tai nousee ylös. Asioilla on aina taipumus järjestyä. Mutta pitääkö siinä välissä olla aina kaiken maailman hankaluuksia?

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale

Nyt se alkoi

Työkohde

Sain otettua itseäni niskasta kiinni. Liekö äitienpäivä vaikuttanut, vai mikä, mutta suuntasin illansuussa veneelle aloittamaan keväthommat.
En todellakaan ole ensimmäisten joukossa laskemassa venettä siitä yksinkertaisesta syystä, että en tiedä mitään kamalampaa kuin aloittaa veneen rassaaminen hangen keskellä hyytävässä viimassa. Silloin sinne on itse asiassa aivan turha mennä, koska näpit jäässä ja hirveässä ketutuksessa ei synny kuin sutta ja sekundaa. Venettä kunnostetaan ainoastaan kauniilla ja lämpimällä säällä. Hyvällä ilmalla on toisaalta miljoona muutakin asiaa, joita voisi tehdä. Helposti käy niin, että löytää itsensä golfkentältä ja remonttihommia on lykätty hamaan tulevaisuuteen…

Mulla on menossa Suomen hienoin Guy 22 2022 -projekti. Se tarkoittaa sitä, että joka vuosi tehdään veneellä joku perustavaa laatua oleva kunnostus, ja tadaa…vuonna 2022 venettä ei voi katsella kuin hitsausmaski päässä, muuten loistosta sokaistuisi. Ihan vielä ei ole siitä vaaraa, mutta keskeneräistä projektia ei pidä arvostella.

No, tämän vuoden ohjelmassa on peräsinlaakereiden vaihto, uudet fallit (=ne narut, joilla purjeet hilataan salkoon), aurinkopaneelin asennus ja uusi jääkaappi. Talven aikana laminoitiin mastokengän alusta uudelleen, koska vuosien saatossa oli tapahtunut pientä vajoamista ja nukkuessa satoi naamalle. Viime vuonna otettiin iisimmin, uusi akku ja salongin pöydän lakkaus saivat riittää. Ensi talven aikana teetätetään pohjaremontti, saa ahvenetkin käyttää aurinkolaseja. Teetätetään nimenomaan, en varmana mene sinne itse raapimaan. Nimimerkillä puulotjan pohjaa kilometritolkulla joskus rivennyt. Ilmastointiputken eristäminen ja veneen alla makailu ovat mun osalta förbi tässä elämässä.

Vetonarut paikallaan

Lähes puolet vuoden tavoitteista tuli täytettyä tänään. On hyvä, ettei tavoitteita aseta liian korkealle. Sain fallit irti mastosta ja revittyä peräsinhelat irti peräpeilistä. Pitäisi vielä keksiä, mihin ne vie kunnostettavaksi. Helat siis, falleista tulee korkeintaan kengännauhoja. Mikähän siinäkin on, että fallit ja venesälä yleensäkin on Ruotsissa puolet halvempaa kuin täällä? Kruunun kurssista huolimatta. Täytyy laittaa tilaus vetämään.

Toiset ne leikkii, kun toiset tekee hommia

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 2 kommenttia

Keväthuolia

Mies ja ääni -periaate ei nyt kohdallani toteudu. Ääntä ei nimittäin ole. Ja turkasen kipeä kurkku. Se sitten siitä työviikosta, nyt toivotaan veeärrän vievän ilman ylimääräisiä kommervenkkejä kotiin sairastamaan. Aika hankala luotsailla, jos kurkusta ei tule kuin pihinää. Eikä muutenkaan anna kovin hyvää kuvaa, jos paikallinen meriturvallisuuden kulmakivi muistuttaa keuhkotautista kaivostyöläistä. Ei olisi pitänyt riisua sitä villapaitaa… Pitkistä kalsareista en ainakaan luovu ennen elokuuta. Jos järven jäällä on hirvenkakkaa heinäkuussa, tulee kylmä kesä.
Ennen kesän tuloa on ainakin veneilijällä (joihin itsekin lukeudun) pari pikku juttua tehtävänä.

1. Pitää maksaa hirveästi veneilyyn liittyviä laskuja. Kunta muisti juuri laituripaikkamaksulla ja talvisäilytyspaikka tonnin laskulla mastonjalan uudelleenlaminoinnista ja telakoinnista. Odotin kyllä kahta, joten se oli sinänsä positiivista. Lisäksi ainakin fallit pitää uusia, peräsinhelat vaihtaa ja viimeinkin hankkia kompressorikylmälaukku. Aurinkopaneeli on jo, kukahan sen laittaisi kiinni? Pohjaremontti lykkäytyy jälleen vuodella, mutta ensi vuonna on sitten ihan pakko. Jos joku pitää golfia kalliina harrastuksena, voin kertoa sen olevan lähes ilmaista purjehtimiseen verrattuna. Ainakin tuntimäärään suhteutettuna.

2. Pitää saada itsensä raahattua sinne talvisäilytyspaikalle. Mielellään aikaisemmin kuin päivä ennen vesillelaskua. Tästä syntyy ainakin seuraavat assosiaatiot: jäätyneet näpit, hyinen viima, katkennut windex, nälkä, maaliset vaatteet (ja auton penkit), kura ja huono omatunto tekemättömistä töistä. Muutamia mainitakseni. Maalisia vaatteita lukuun ottamatta sama ralli on edessä syksyllä.

3. Pitää saada vene veteen. Tämä edellyttää käsittämättömiä vuorovaikutustaitoja, jotta saa ylityöllistetyn nosturiautokuskin maaniteltua paikalle. -No onks sulla mitään siinä kahden viikon päästä keskiviikkona iltayhdentoista jälkeen? -Ei tietenkään, nähdään silloin! Tähän liittyy olennaisesti se, että perämoottori ei lähde käyntiin pimentyvässä illassa, vaikka se on juuri huollettu. Vaimo ja lapset ovat lähteneet kotiin aikoja sitten (onneksi). On vain mies ja vene. Ja täkillä makaava takila.

Myisinkö sen veneen sitten? En ikinä. Siihen liittyy vähän liian paljon hyviä muistoja. Vene hankittiin vuonna 2004. Venekuume oli mieletön, ja suunnilleen ensimmäinen kohdalle sattuva vene oli pakko saada. Ainoa vaan, että nuorella parilla oli rahat vähän tiukilla, ja häätkin oli tulossa… No, ei hätää. Ei häissä nyt tarvitse syödä koko ajan, ihan tyhmä perinne. Joo, kyllä lihakeitto ja karjalanpiirakat riittää ihan hyvin… Jäävesi suorastaan houkuttelee lihakeiton viimeisetkin aromit ilmoille. Näin on! Ja niin hääbudjetista lohkesi muistaakseni kolme tonnia veneen ostoon… Häävieraille pahoittelut, mutta toisinaan asioita täytyy priorisoida.

Ei se raha hukkaan mennyt, kyllä sillä veneellä on purjehdittu. Suomenlahdella, Saimaalla ja Päijänteellä. Ensin kahdestaan ja myöhemmin lasten kanssa. Täytyy kyllä myöntää, että aikuispurjehduksella ja lapsipurjehduksella on tietty sävyero, mutta kaikki ovat aina mielellään lähdössä veneelle. Joskus päästään vaimon kanssa livahtamaan viikonloppukeikalle ilman lapsia. Silloin viimeistään nuo kevät- ja syksypuuhat maagisesti unohtuvat. Sitä paitsi, jos vene myytäisiin, niin mitä sillä häälahjaksi saadulla Harkenin vinssinkammella sitten tehtäisiin?