Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 2 kommenttia

Pilotiivisuusreaktiot

Sellaisissa ammateissa, joissa on vaarana päätyä iltapäivälehdistöön negatiivisessa valossa ja joissa henkilökohtaisen suoriutumisen epäonnistuminen johtaa suoraan mittaviin taloudellisiin ja ympäristöllisiin vahinkoihin, on aina ylimääräistä kutinaa vatsanpohjassa työskentelyolosuhteiden ollessa heikentyneet.

Miksen ruvennut poliitikoksi? Katsokaa yllä olevaa. Onneksi äidinkielenopettajani todennäköisesti ei ole löytänyt blogiani. Älkääkä vaan kertoko.

Paikoin sumua.
Paikoin sumua.

Asiaan. Em. ammatteja ovat nyt vaikka laivanpäällystö ja luotsit, lentäjät, rekkakuskit… Tai sellaisia ainakin tarkoitan. Ilmastonmuutoksen näyttäessä keskisormea meille kyseisien ammattien harjoittajile, moisia heikentymiä on havaittaessa melko usein. Huomaan silloin itsessäni tiettyjä maneereja. Listattakoon niistä ainakin seuraavat:

  1. Säätietojen kaivelu. Mukavaa, jos löytää sellaisen säätiedotuksen, joka lupaa vähän heikompaa tuulta. Nykyäänhän voi valita melko laajasta tarjonnasta. Jostain syystä ihmisellä on tarve perustella itselleen, että joku asia ei ole niin paha kuin se todellisuudessa voi olla. ”Siellä mitään merenkäyntiä ole…”
  2. Suunnitelmien A,B,C,D,E ja E2 laatiminen. ”No sit mä varmaan yritän pitää sen perän tuulessa, mutta jos se sitten kuitenkin nappaa, niin sitten mä…” Yhteistä näille on, että A:ta ja ehkä B:tä lukuunottamatta muita ei ikinä tarvita. Hyvänä puolena tulee käytyä läpi kinkkinen tilanne, joten siihen on valmistautunut.
  3. Asiakkaan syväanalysointi. Apuna Marinetraffic ja Google. ”Ai se on toi tyyppi…” Siis laivatyyppi. ”Sehän oli pirun vasenkätinen ja oliksiinä heikko keulis…?”

Edellämainittuja voisi kutsua prepilotiivisiksi toimenpiteiksi. Joskus uran alkuaikoina ne häiritsivät esimerkiksi lepäämistä. Ajatus jäi vain kiertämään kehää, ja vireystila pysyi ylhäällä. Myöhemmin on oppinut lopettamaan turhan pohtimisen ja ikäänkuin nostamaan valmiuden vasta tarvittaessa.

Joku asiasta keittiönpöytäpsykologia (siis minua) paremmin tietävä voisi kertoa, että mikä aine se postpilotiivisessa stressireaktiossa pyörii verenkierrossa, sillä ihan turha on yrittää mennä heti nukkumaan haastavissa olosuhteissa suoritetun luotsauksen jälkeen. Kiitos jo etukäteen!

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 10 kommenttia

Yö väylällä

Työnantajamme ja Työterveyslaitos ovat päättäneet yksissä tuumin selvittää yötyön uhkat ja mahdollisuudet, ja meistä vapaaehtoiset osallistuvat tutkimukseen, joka kantaa nimeä ”Yö väylällä”. Tavoitteena on tukea työssäjaksamista ja saada yötyöstä tietoa, jota ei vielä ole. Tutkimukseen kuuluu muun muassa kenttämittauksia, joissa koitetaan pysyä hereillä työpaikalla erilaisia antureita kehoon kiinnitettynä. Saa nähdä, onko se helpompaa kuin koittaa pysyä hereillä ilman antureita. Mikä on muuten tosi hankalaa, olen sitä tässä parina viime yönä yrittänyt. Lisäksi pidämme unipäiväkirjaa ja kirjaamme ylös juotujen kahvikuppien määrän. Toivotaan, että on riittävän paksu vihko sitä varten.

 

Otan varaslähdön tutkimukseen ja kirjaan kokemukseni ylös. Minun viime yöni väylällä, jonka aikana join seitsemän kuppia kahvia, meni näin:

 

22.12 Komppaniassa herätys! Edellisen valvotun yön jälkeen vedettyjen hajanaisten päivätirsojen jälkeen on aika lähteä kohti uuden yön haasteita. Tehtävänä luotsaus Isokari-eteläinen Airisto, 47 NM, arvioitu saapumisaika perille 02.30

00.40 Superkuu möllöttää taivaalla. Kolmas kahvikuppi menossa. Kerrotaan merimiesjuttuja kipparin kanssa. Laivan musta runko tekee hienon silhuetin kuunvaloa vasten. Mikko Kuustonen laulaa osuvasti elokuun öistä radiossa, vaikka onkin jo syyskuu. Toisaalta yöllä on ihan mukavaa siihen asti, kun alkaa painostaa kunnolla.

 

Tässä Nokian versio samasta asiasta, edellinen otettu Nikonilla. Ensimmäinen tutkakuvasta paikan tunnistava palkitaan Miehet leidareilla – luotsaustoiminta Saaristomerellä 1696-1996 -kirjalla. Ohjauskirjan omaavat luotsit ja vts-operaattorit eivät saa osallistua. Ehdotukset kommenttikenttään.

02.40 Ankkuripaikalla. Pakki päälle, jotta kaikki herää ja kuokka pohjaan. Tutkijat: silmä luppaa jo pahasti. Jos anturit olisivat kiinnitetty, ne havaisisivat enää vähän elonmerkkejä. Yö, rutiinisuoritus, univelkaa pohjalla, vaaran merkit on syytä tiedostaa. Englanninkielinen termi kuuluu ”fatigue”. Mental and physical weakness.

03.31 Eikä siinä vielä kaikki. Bonustehtävä. Pitää löytää vielä kotiin nousseesta sumusta huolimatta.

 

03.40 No jo. Löytyihän se, kun haettiin. Kiinnitetty Lillmälössä. Voi kun olisi tullut jalusta mukaan, niin olisi saanut sumuisesta kuutamosta hienoja kuvia. Ihan niin paljoa ei väsytä, etteikö jaksaisi vähän kuvata.

03.47 Golf kiitää yössä hirviä, peltipoliiseja ja muita metsän petoja uhmaten. Väsyttää ja aseman jääkaapissa ei ole kuin valo. Pakko koukata vielä abc:n kautta. Kymmentä yli viisi asemalla. Punkkaan pikimmiten, unta ei tarvitse odotella.

Herään yhdentoista maissa. Aika tasan kahdentoista tunnin syklissä saatiin työpäivä ja nukkuminen hoidettua. Ensi yönä ei näyttäisi olevan laivaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

 

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 2 kommenttia

Vuositarkastus

Mitämitä? Kumma musta verho laskeutuu yöksi saaristomaiseman ylle. Kastuu, vaikkei ole uimassa. Luotsivene hyppii ylös alas ja korvissa vinkuu. Erivärisiä valoja vilkkuu ympäriinsä. Kaikki ammatinvalintaan aikoinaan panostaneet ovat kaikonneet saaristosta.

Ai niin, se on syksy. Tuo joka vuosi yllätyksenä tuleva pieni mukava jakso elo-helmikuussa. Pääsikin taas unohtumaan. Syksyllä tehdään muistilistoja. Nosta laituri, pistä rotanmyrkkyä liiteriin, lannoita nurmikko ja tarkista lumikola.

Luotsin näkökulmastakin voisi laatia sellaisen. Esimerkiksi näin:

1. Opettele taas navigoimaan (mielellään melko äkkiä), ei riitäkään enää vasemman aivolohkon käyttö vajaateholla.

2. Lataa kurahousut reppuun. Kummallisia vyöryviä vesimassoja havaittu luotsipaikalla viime yönäkin.

3. Huokaise helpoituksesta, tänäkin vuonna oli vain hyvän merimiestaidon omaavia veneilijöitä ja kukaan ei jäänyt alle.

4. Tarkasta etelän lomamatkojen tarjonta ja päiväntasaajan seudun valtioiden ”palvelukseen halutaan luotsi” -ilmoitusten määrä (edellisvuonna ja ennen sitä 0).

Check. Valmiina ollaan. Syksyn kunniaksi liityin myös Twitteriin. Halukkaat voivat aika ajoin tarkistaa, josko joku englanninkielinen neronleimaus olisi päässyt ilmoille @OTaipale

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale

Jään muodostuminen alusten kansirakenteisiin on…

…voimakasta tai erittäin voimakasta. No ei itseasiassa viimeaikaisten havaintojen perusteella enää ole. Havaintoja on sitä paitsi vaikea tehdä, sillä kaiken kattava sumu on vallannut ainakin läntiset merialueet. Hyvä kun näkee puoli metriä, eli tutkaan saakka. On siis palattu normaaliin talvisäähän (tuulee, sataa ja ottaa pattiin).

Tuo varoitus on aika yleinen radiossa talvella merisään yhteydessä. Kyse on ikävästä ja vaarallisesta ilmiöstä. Voimakkaimmillaan jäätäminen on silloin, kun ajellaan kovalla pakkasella sivuvastaiseen tai vastaiseen mereen ja meri on jäätön. Aallot murtuvat laivan keulaa vasten, ja niistä nousee ilmaan hienoa vesisumua, joka laskeutuessaan laivan pakkasella olevalle rungolle jäätyy saman tien. Pikku hiljaa kerros muodostuu paksummaksi ja paksummaksi.

Jokainen, joka on ottanut tuntumaa lumikolaan, tietää kuinka paljon jää ja lumi voi painaa. Jos ajatellaan, että laivaan kertyy vaikkapa kymmenen sentin kerros jäätä 50 x 10 m alueelle, tulee siitä ylimääräistä painoa jo vajaat 50 tonnia, eli rekka-autolastillisen verran. Asiaa pahentaa vielä se, että tuo paino kertyy aluksen yläosiin, jolloin aluksesta tulee kiikkerämpi. Erityisen huono tilanne on, jos jäätä kertyy kansilastiin, sillä kansilastissa aluksen vakavuus on jo valmiiksi heikompi. Lisäksi jää harvemmin tajuaa kertyä tasaisesti alukseen, ennemmin sitä tulee jommalle kummalle puolelle, jolloin laiva kallistuu.

Ja se jälkipyykki. Jos jää kertyykin nopeasti, sen poistaminen on työlästä ja vaatii aikaa. Kaikki sen tietävät, jotka ovat raapanneet auton ikkunaa. Oikein pahasti jäädytetyn laivan sulattelu voi kestää päiväkausia, vaikka kuinka hakataan ja höyryllä sulatetaan.

Luotsikutterikin jäätyy, niin kuin kuvista näkyy. Sen suunnittelussa on kuitenkin otettu talvi huomioon. Kutterin kaiteissa ja luotsiplatformissa kiertää lämmin vesi, joten ne pysyvät sulana ja näin ollen kulkeminen sujuu turvallisesti. Fönstereissä on niin ikään sähkölämmitys, joten siitä maisemien ihailu ei jää kiinni.

Tarina kuvan takana

Valitettavan harvoin itse on mahdollisuus saada luotsin otto- tai jättökuvia. Tässä laivassa se onnistui, sillä lastissa olevan laivan reelinki on samalla tasolla kutterin kanssa, joten kameran pystyi pitämään kaulassa. Päällikölle ollaan toivotettu hyvää matkaa ja luotsi on matkalla alas, jossa vene jo innokkaasti vartoo. Huomaa kesäisen sulat platformit veneessä, safety first!

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale

Kiribatin miehet

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että mitä jos työkaverisi tulisi aivan toisenlaisesta maailmasta kuin sinä itse? Ei siis vaikkapa Japanista tai ns. tavallisista paikoista, vaan vaikkapa Kiribatista, Tuvalusta tai Vanuatusta. Töitä pitäisi yhteistyössä tehdä, ja töiden jälkeen tämä työkaveri tulisi teille asumaan.

Tulipa tässä erään kipparin kanssa juttua eksoottisista kansalaisuuksista ja työn tekemisestä heidän kanssaan. Parikymmentä vuotta sitten hän oli ollut samassa laivassa merimiesten kanssa, jotka olivat kotoisin paikasta nimeltä Kiribati. Kiribati on kärpäsenkakan kokoinen saari keskellä Tyyntä valtamerta. Ei siis ihan maailman tapahtumien keskiössä. Noh, Kiribatin pojat olivat pöllähtäneet Frankfurtin kentälle keskellä talvea pelkissä T-paidoissa. Siispä shoppailemaan vähän talvisempaa varustusta ennen laivalle menoa. Kulttuurit törmäsivät kerta toisensa perään: kaverit olivat tottuneet käppäilemään rannalla paljain jaloin, joten kenkäpakko laivalla aiheutti närää. Ja varmaankin hiertymiä koipiin. Ruoka-aika. Pläts! Lautaselle ilmestyi raaka kala. Ei ollut kavereilla tapana pilata sitä kypsentämällä…ja onhan meilläkin sushi tullut sittemmin suosituksi. Kantapään kautta opituksi tuli myös se, että kantta ei kannata spuulailla vesiletkulla kahdenkymmenen asteen pakkasessa.

Mutta mistä sitä voi kaiken maailman asioita tietää, jos ei ole niihin ikinä törmännyt? Tyynellämerellä harvemmin on pakkasta, eikä siellä itsekään tulisi kenkiä käytettyä. Nykyään koulutus on muuttunut niin, että pahemmilta kulttuurishokeilta vältytään. Pienempiä kyllä edelleen esiintyy. Siitä huolimatta toimeen on tultava ja hommien sujuttava.

Big Brotherit ja sen sellaiset ovat aika kevyttä kamaa monikansalliseen laivayhteisöön verrattuna, joka on melkoinen sosiaalisten taitojen kelluva korkeakoulu. Pitää oppia sietämään erilaisuutta ja eri tapoja tehdä asioita. Pitää kommunikoida muulla kuin omalla äidinkielellä. Pitää ottaa selvää toisista kulttuureista, jotta osaa esittää asiat oikein.

Toisaalta aikamoinen työn ohessa tuleva bonus, joka tulee vähän kuin itsestään. Vai mitä?

 

Kirjoitettu julkaissut Olli Taipale · 4 kommenttia

Talvea odotellessa

Pakkasjakso alkoi. Se tarkoittaa sitä, että eteläinen saaristokin saa parin viikon sisällä jääpeitteen – ainakin jonkinlaisen. Toivomani viisi senttiä jäätä saattaa olla aika lähellä tänä vuonna. Vaikka, mistä sitä tietää minkälainen El Ninjo tai inversio pyöräyttää säätilat uusiksi, ja saadaan vielä oikea talvi. Ei parane tammikuussa sanoa mitään lopullista.

Koska nyt näyttää vielä suunnilleen tältä, pitää talvifiilistä kaivaa parin vuoden takaa suunnilleen samalta ajankohdalta. Ensi viikon kalenteri näyttää hurjalta, joten en tiedä, miten bloggailujen ja kuvailuiden käy lähitulevaisuussa, mutta hyvää viikon alkua joka tapauksessa! Tulkoon jäätävä talvi, hyytyköön maa.

 

 

 

Tarina kuvan takana

Talvella 2010-2011 rännit Saaristomerella ahdistivat niin, että se vaikutti vahvojenkin laivojen kulkuun. Tässä mennään roro-alus Balticalla, jonka avovesivauhti on vajaat 20 solmua. Vauhti on hyytynyt rännin puristuksessa 7-8 solmuun, ja taisipa laiva tämän luotsauksen päätteeksi istahtaa kiinni Isokarin kohdalle. Jäänmurtajaa tarvittiin.