Hello järkkäri

Eipä olla nähty vähään aikaan. Tänään se kuitenkin pääsi kaulalle ja mukaan iltakävelylle.

Kuvaamisen kannalta pitkä ja tylsä kesä on onneksi ohi. Tervehdys teille kontrastit, valot ja varjot. Morjens, aamusumut. Näkemiin kova ja tylsä valo, joka tekee kuvista jotenkin latteita. Ei tee edes mieli kuvata, tai sitten pitäisi olla valveilla kuvaamassa joskus kolmen ja viiden välillä aamulla. Sen kerran, kun yhtään laivaa ei änkeä luotsipaikalle kyseisessä aikahaarukassa, en varmaan hypi kameran kanssa pitkin kyliä.

Tai voihan se olla, etten vaan osaa ottaa kesäkuvia. Se voi olla jopa todennäköisempää. Osaako joku, kertokaa miten? Joka tapauksessa, heti iltojen alettua pimenemään teki mieli taas ottaa kamera kouraan. Se on ainakin minulle ensimmäinen edellytys edes jotenkin onnistuneelle lopputulokselle. Että on kuvausfiilistä.

Bongasin muun muassa joutsenperheen, alivalotin taustan, ja turmelin lopputuloksen kuvankäsittelyllä. Välillä kannattaa kameran valotusmittarit unohtaa, ja tehdä niin kuin hyvältä tuntuu. Tulee hyvä fiilis, kun saa omia silmiä miellyttäviä kuvia aikaiseksi.

Lauantai-iltaa itse kullekin säädylle!

 

 

 

 

Seisovaa ilmaa

Hikisennihkeän päivän jälkeen on melkein helpotus, kun pääsee yöksi merelle. Siellä on raikasta. Tulee ihan Afrikka-fiilis, kun lämpimän aiheuttama usva rajoittaa näkyvyyttä. Puuttuu vain palavan aasinp-kan ja autonrenkaiden nenää hivelevä tuoksu. Muuten on kuin River Gambian suistossa.

Nyt nukkumaan. Tervetuloa kuvien myötä kesäiseen luotsausmatkaan.

 

 

 

Momentum

Kävimme vaimon kanssa katsomassa Esko Männikön valokuvanäyttelyn Helsingin Taidehallissa. Suosittelen. Näyttely on auki vielä 2. maaliskuuta asti. Jos satut olemaan kulmilla, kävele sisään.

Ihailen Männikön kykyä pysäyttää hetki juuri oikein. Sen kun oppisi. Inspiraatiota se kuitenkin tarjosi, joten päätin tarjoilla momentumeja työpäivästä. Tarina kuvien takana on kaikissa sama: minä räplään kameraa, ja muut ovat kuin olisivat muutenkin. Onneksi räplään kameraa melkein aina, niin kukaan ei kiinnitä siihen enää juuri mitään huomiota.

Vesisateet, lounaisvirtaukset ja uusi työviikko; täältä tullaan.

 

 

 

 

Kuvausarsenaalia

Kuvaamisessa, kuten kaikessa muussakin toiminnassa tulee mietittyä, miten voisi kehittyä. Saada parempia kuvia, kuvata eri olosuhteissa ja viedä harrastusta ikään kuin eteenpäin.

No ainahan voisi päivittää rungon ja ostaa valovoimaisempia laseja. Toisaalta minulla on loistava runko ja muutenkin tuo edellämainittu on loputon kierre, aina on vielä parempia värkkejä ja joku tolkku rahallisessa panostuksessakin täytyy olla. Ainakin, jos vaimolta kysyy. Syntyy niin sanottu PSPKH, eli parisuhteen sisäinen prioriteetinkohdentamishäiriö. Sitähän ei kukaan toivo, joten täytyy miettiä muita keinoja.

Jalusta. Sellainenhan tarvitaan ehdottomasti. Voi kuvailla talvista pimeää maisemaa pitkillä valotusajoilla, ja saada aikaan erikoisia efektejä. Valitettavasti varsinainen toimenkuvani ei ole kuvaaminen pitkin ja poikin saaristoa (voisin kyllä vaihtaa siihen, jos sillä eläisi). Leipätyö vaatii erinäisten tavaroiden mukana kuljettamista (ks. tänne), joten jalustan raahaaminen mukana ei liene mahdollista. Paitsi, jos se olisi tarpeeksi pieni.

Tutkimukset siis käyntiin. Löytyykö reppuun mahtuvaa pientä jalustaa, joka jaksaisi kantaa peilijärkkärin ja normaaliobjektiivin yhteispainoltaan puolitoista kiloa? No löytyy! Tällainen meni tilaukseen. Aika näyttää, onko siitä mihinkään, mutta parempi pieni jalusta, kun ei jalustaa ollenkaan. Hintakin oli sopiva. Lukuisat netistä luetut käyttäjäkokemukset kertovat, että Kiinassakin on viimein opittu tekemään laadukasta työtä.

Viikon päästä vähän revontulia, usvaa ja täysikuuta, kiitos! Jään mielenkiinnolla odottamaan.

Tarina kuvan takana

Viime kesänä eräs heinäkuinen ilta, jolloin oli erikoinen sää. Aivan peilityyni meri yhdistettynä mahtavaan valoon. Ei ihan jokapäiväinen yhdistelmä. Lähdimme saaresta laivaa vastaan, ja otin varmaan tusinan verran onnistuneita kuvia varttitunnin aikana.

 

Merimiehet rakastavat talvea

Talvella on kivaa olla merimies. Saa seilailla kauniissa kuuran komistamissa maisemissa. Siitä tulee hyvälle tuulelle, kun raikkaana talviaamuna astuu ahteritäkille vetämään keuhkot täyteen raikasta meri-ilmaa.

Ennen satamaan tuloa on tärkeää huolehtia siitä, että ruuman luukut saadaan nopeasti auki, ja purkaus voi alkaa. Samalla kunto kohenee kivasti ja mielikin pysyy virkeänä, kun pikkuisen harrastaa liikuntaa.

Talvella laivan kiinnitys laituriin sujuu liukkaasti, kun trosseja peittää kirkas ja kaunis jääkerros. Ihan kuin olisi talvisella luistinradalla! Keulapakalla on hauska katsella, kun laivan bulbi leikkaa edessä olevaa jäätä. Tuntuu, että kaikki kiire on hävinnyt ja aika ikään kuin pysähtyy pitkäksi toviksi.

Sen lisäksi, että maisemat ovat kauniita, luontoäiti on koristellut myös laivaa. Onko mitään mukavampaa näkyä kuin laivan keulaa koristavat jylhät jääpuikot? Ne mykistävät kauneudellaan kokeneimmankin täkkärin!

Voi kun olisi ikuinen talvi! Silloin merimies tuntee itsensä vasta merimieheksi ja ammentaa voimaa pitkää ja tylsää kesää varten.

 

Varoituksen sana

Kulunut viikko on ollut valokuvauksen harrastajalle vähän kuin olisi ylittänyt Saharan konttaamalla ja sen jälkeen törmännyt jäävesitynnyriin. Ei oikein tiedä mihin päin sitä linssinsä suuntaisi. Joka puolella on sangen kuvauksellista.

Niinpä lausuttakoon varoituksen sana. Ensi viikolla, kunhan pääsen kotikoneen ääreen, voi blogiin ilmestyä hyviä kuvia. Lupaavalta näyttää kameran näytöllä. En aio turmella niitä Ipadilla, sen kyvyt eivät riitä kuvankäsittelyyn, ja läppäriä en omista (vielä toistaiseksi). Pitää rauhassa ajaa kuvat Aperturen läpi, ja tehdä viimeistelevät toimenpiteet.

Olen viikon aikana liikkunut luotsattavissa ja vähemmän luotsattavissa ympäristöissä. Molemmista löytyy kuvia (yllätys!). En omaa niin hyvää itsekuria, ettenkö malttaisi laittaa tähän muutamaa kuvaa, vaikkei ne valmiita olekaan. Toinen varoituksen sana: vallitsevassa säätyypissä kameranne saattaa tuottaa hyviä kuvia. Etenkin auringonnousun ja -laskun aikana, sekä merisavun vallatessa alaa loisto-otoksen todennäköisyys kasvaa huomattavasti.

1/500 f4 ISO 200 18 mm

Tarina kuvan takana

-21 asteen pakkasta halveksuen hyökkäsin tiistaiaamuna auringonnousun aikaan satamaan saapuvan laivan kimppuun. Jäätyneiden näppien hinnalla taisin saada pari lupaavaa otosta, joihin yllä oleva ei kuitenkaan kuulu. Palataan asiaan ensi viikolla…


20 s. f11 ISO 200 28 mm

 

Joulun jälkipeli

Moni sai pukilta uuden hienon järjestelmäkameran. Melkein yhtä moni käyttää sitä kuin pokkaria, jolloin 95 % kilttinä olon tuomasta palkinnosta jää hyödyntämättä. Ja tämä vain ja ainostaan sen takia, että ei viitsitä ottaa asioista selvää. Point and shoot on niin paljon helpompaa – painaa vaan nappia, ja tuloksena on rivi punasilmäisiä valkonaamoja tonttuhatut päässä. Surkeita kuvia, joita on maailman kovalevyt pullollaan.

P..ka kuva
Parempi kuva

Edellisen tarkoituksena ei ole väittää, että meikäläinen olisi jotenkin jalustalla valokuvauksen suhteen – eheii.. löytyy tuhannen miljoonaa blogia, jossa on hienompia kuvia. Yritän vaan sanoa, että se manuaali päälle kamerasta ja äkkiä! Ai miksi? No, koska ei se kamera tiedä, millaisen tunnelman tai valotuksen yritätte kuvaan saada. Se ei edes tiedä mitä kuvaatte, kunhan laskeskelee harmaasävyjään ja keskiarvojaan, ja yrittää saada aikaan siedettävän lopputuloksen.

Noin vuosi sitten en tiennyt mistään aukoista ja valotusajoista oikein mitään. Sain sitten ostettua hyvän kameran ja yritys-erehdys-uusi yritys-uusi erehdys -periaatteella ryhdyin tutkimaan asioita tarkemmin. Löytyi kokonainen uusi kiinnostava maailma, jossa ei koskaan tule valmiiksi, jos kliseisesti haluaa asian ilmaista.
Valokuvauksen keksijät ovat ovelasti kehittäneet joukon ensi näkemältä vaikeaselkoisia termejä, joilla saadaan rahvas karkoitettua jalon harrastuksen piiristä. Kun pääsee tämän ensimmäisen muurin yli -se ei ole ollenkaan niin vaikeaa kuin luulisi- manuaalin käyttö muuttuu jopa nopeammaksi ja helpommaksi tavaksi kuvata.
En ala tässä selittämään f-luvuista tai ev-arvoista mitään. Netti on valmiiksi pullollaan tietoa paljon viisaammista lähteistä. Sanonpahan vaan, että noin kolme asiaa pitää tehdä itselleen selväksi, ja sen jälkeen voikin keskittyä teknisten asioiden sijaan taiteelliseen puoleen, joka ei sitten taidakaan olla ihan niin yksinkertainen juttu…

 

Jouluostoksia

leidaritJa taas se tapahtui. Hiippailin valokuvausliikkeeseen ostamaan linssinsuojusta (jota ei ollut), ja huomasin käveleväni ulos uusi (käytetty) objektiivi kamerassa. Nikkor Dx 18-105 mm VR ED on hänen nimensä. Muutamia kirjaimia ja numeroita jätin pois. Koska tapaan liikuskella näyttävissä merimaisemissa, olen pitkään miettinyt laajakulman hankintaa. Olen myös miettinyt noin 105 mm:n makron hankintaa. Ja lähes kaikkien muiden valokuvaukseen liittyvien rojujen hankintaa. Tämä nyt ei ole makro, mutta aika läheltä sillä pystyy kuvaamaan ja piirto on tarkkaa. VR ei tässä tapauksessa tarkoita lumentulosta kärsivää valtiollista kiskoyhtiötä, vaan kuvanvakainta. Se on ihan loistava peli hämäräkuvaajalle, en olisi uskonut, että käsivaralta voi kuvata  niin pitkällä valotusajalla suht’ tarkkoja kuvia.

Aina valokuvauksessa tolkutetaan, että mene lähelle. Sitten, kun menee, huomaa toisen puolen kuvauskohteesta jäävän ulos kuvasta. Siihen auttaa laajakulma. Omassa rungossani tuo laajakulmapää vastaa noin 76 asteen kuvakulmaa. Saa vaikka sinivalaan kuvattua parin metrin päästä. En ole kyllä yhtään nähnyt Saaristomerellä. Telepää, eli se zoomin toinen pääty, taas on hyvä vaikkapa muotokuvaukseen. Jos osaisi kuvata, malli piirtyisi kauniin terävänä, ja tausta upean sumeana. En ole ihan varma, että käykö näin, mutta aion kokeilla heti tilaisuuden tullen.

risu

Miksi ja milloin valokuvausroippeita pitää haalia lisää? Sanoisin, että silloin, kun ideat alkaa olla vähissä vanhalla kalustolla. Sateisena mustana syksynä ne tosin ovat muutenkin vähissä. Heti tuli kuitenkin mieleen, mitä kaikkea tällä linssillä voisi yrittää kuvata. Ainoa ongelma tässä on oikestaan se, että se linssinsuojus on edelleen ostamatta, enkä uskalla mennä Rajalan lähellekään. Reppuun mahtuva tripodi olisi nimittäin kiva.

Koska on liian myöhäistä kirjoittaa joulupukille?