Onko tyyny hyvin?

Jälleen yksi nukkumisen kannalta todella pilalle mennyt yö (nukuin 02.30-03.40) sai minut elämän suurien kysymysten äärelle. Mietin nimittäin, että mikähän siinä on, kun auringonnousun molemmin puolin alkaa väsyttää niin, ettei tolpillaan meinaa pysyä. Eikä nahkajakkarassa uskalla ainakaan istua.

Onko se joku evoluution keksimä keino alleviivata aikaisten herätysten raadollisuutta? Vai liittyneekö ties mihin muihin luolamiesajan jäänteisiin, jotka seuraavat mukana nykyimmeisen geeniperimässä? Ei yövalvomisissa mitään vikaa olisi, jos sillä lailla tasaisesti väsyttelisi pitkin yötä. Mutta ei kun puoli tuntia ennen auringonnousua PAM, ja öögat meinaa painua boseen väkisin.

Miten sinä yötyöläinen pysyt valveilla? Itselläni on tapana syödä yön aikana tasaisesti hedelmiä ja pähkinöitä. Eihän se mitään auta, mutta kuulostaa terveelliseltä. Lisäksi pidän fyysisestä kunnostani huolta. Olen huomannut, että jaksaa paremmin, kun on harrastanut liikuntaa.

Se väsytys menee muuten yhdellä taikatempulla ohi. Sen nimi on kunnon aamiainen. Eläköön ruotsalainen vieraanvaraisuus! Olisin hejaamassa Kallelle ja Silvialle, mutta kun pitää taas kohta lähteä yön selkään…

Frukost. Mums mums.
Frukost. Mums mums.

Yö väylällä

Työnantajamme ja Työterveyslaitos ovat päättäneet yksissä tuumin selvittää yötyön uhkat ja mahdollisuudet, ja meistä vapaaehtoiset osallistuvat tutkimukseen, joka kantaa nimeä ”Yö väylällä”. Tavoitteena on tukea työssäjaksamista ja saada yötyöstä tietoa, jota ei vielä ole. Tutkimukseen kuuluu muun muassa kenttämittauksia, joissa koitetaan pysyä hereillä työpaikalla erilaisia antureita kehoon kiinnitettynä. Saa nähdä, onko se helpompaa kuin koittaa pysyä hereillä ilman antureita. Mikä on muuten tosi hankalaa, olen sitä tässä parina viime yönä yrittänyt. Lisäksi pidämme unipäiväkirjaa ja kirjaamme ylös juotujen kahvikuppien määrän. Toivotaan, että on riittävän paksu vihko sitä varten.

 

Otan varaslähdön tutkimukseen ja kirjaan kokemukseni ylös. Minun viime yöni väylällä, jonka aikana join seitsemän kuppia kahvia, meni näin:

 

22.12 Komppaniassa herätys! Edellisen valvotun yön jälkeen vedettyjen hajanaisten päivätirsojen jälkeen on aika lähteä kohti uuden yön haasteita. Tehtävänä luotsaus Isokari-eteläinen Airisto, 47 NM, arvioitu saapumisaika perille 02.30

00.40 Superkuu möllöttää taivaalla. Kolmas kahvikuppi menossa. Kerrotaan merimiesjuttuja kipparin kanssa. Laivan musta runko tekee hienon silhuetin kuunvaloa vasten. Mikko Kuustonen laulaa osuvasti elokuun öistä radiossa, vaikka onkin jo syyskuu. Toisaalta yöllä on ihan mukavaa siihen asti, kun alkaa painostaa kunnolla.

 

Tässä Nokian versio samasta asiasta, edellinen otettu Nikonilla. Ensimmäinen tutkakuvasta paikan tunnistava palkitaan Miehet leidareilla – luotsaustoiminta Saaristomerellä 1696-1996 -kirjalla. Ohjauskirjan omaavat luotsit ja vts-operaattorit eivät saa osallistua. Ehdotukset kommenttikenttään.

02.40 Ankkuripaikalla. Pakki päälle, jotta kaikki herää ja kuokka pohjaan. Tutkijat: silmä luppaa jo pahasti. Jos anturit olisivat kiinnitetty, ne havaisisivat enää vähän elonmerkkejä. Yö, rutiinisuoritus, univelkaa pohjalla, vaaran merkit on syytä tiedostaa. Englanninkielinen termi kuuluu ”fatigue”. Mental and physical weakness.

03.31 Eikä siinä vielä kaikki. Bonustehtävä. Pitää löytää vielä kotiin nousseesta sumusta huolimatta.

 

03.40 No jo. Löytyihän se, kun haettiin. Kiinnitetty Lillmälössä. Voi kun olisi tullut jalusta mukaan, niin olisi saanut sumuisesta kuutamosta hienoja kuvia. Ihan niin paljoa ei väsytä, etteikö jaksaisi vähän kuvata.

03.47 Golf kiitää yössä hirviä, peltipoliiseja ja muita metsän petoja uhmaten. Väsyttää ja aseman jääkaapissa ei ole kuin valo. Pakko koukata vielä abc:n kautta. Kymmentä yli viisi asemalla. Punkkaan pikimmiten, unta ei tarvitse odotella.

Herään yhdentoista maissa. Aika tasan kahdentoista tunnin syklissä saatiin työpäivä ja nukkuminen hoidettua. Ensi yönä ei näyttäisi olevan laivaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

 

 

Grrr…

Luova tauko bloggaamisessa, kestänyt näemmä viisi päivää. Painokelvollisia asioita ei ole käynyt mielessä, siitä ovat pitäneet Suomen ulkomaankaupan ruohonjuuritasolle konkretisoitunut logistiikkaketjun transoseaaninen aikataulu sekä ilmojenhaltija huolta yhteistyössä. Minkä ihmeen takia sitä pitää kello kahden aikaan yöllä olla luotsipaikalle pyrkimässä? Räntäsateessa? Haloo. Onneksi ei ole tuullut juuri pariakymppiä kovempaa, muuten olisi voinut ammatinvalinta harmittaa.

Jotain enemmän mieltä hivelevää jäi sentään kuluneesta viikosta käteen. Tämä postauksen ainoa kuva nimittäin. Elämysmatkailijalle suosittelen kerran elämässä -kokemusta: hiippaile autiolla saarella pimeässä ja säkkisumussa kuvaamaan aavemaisesti hehkuvaa majakkaa. Mitä sitä ei tekisi hyvän kuvan eteen.